maanantai 18. toukokuuta 2020

DIY: Aita kasvimaalle

Halusin hyötytarhan reunaan matalan aidan, joka selkeyttäisi hyötytarhan rajaa lasten peleissään ja leikeissään käyttämältä nurmialueelta, mutta toisaalta loisi myös taustan aluetta reunustavalle kesäkukkariville. Tarkoituksena oli saada aidasta eläväisen ja huolettomankin näköinen, ja lopulta päädyin tekemään aidan ohuista rangoista, joita mies oli kaatanut muutaman tontin takaosasta.



Tarvikkeet
ohuita rankoja
teräslankaa (ruostumaton)

Ensin pilkoin rangat sopivan pituisiksi pätkiksi sirkkelillä, lyhyemmät pätkät n. 40 cm korkeiksi, pidemmät tukikepit taas n. 70cm korkeiksi.

Tukikepeistä vuolin kuoret pois toisesta päästä siltä alueelta, joka upotetaan maahan, ja tämän kuoritun alueen käsittelin nuotiossa, sillä jostain luin, että näin kepit kestäisivät paremmin kosteassa maassa. Todennäköisesti keppejä joutuu jossain vaiheessa uusimaan, mutta aidan rakenteen vuoksi keppejä voi vaihtaa tarvittaessa yksi kerrallaankin.

Sen jälkeen alkoi itse aidan tekeminen. Teräslanka oli minulla kahdessa rullassa. Kieputin langan vuorotellen kepin etupuolelta ympäri ja takapuolelta ympäri, tukikeppejä laitoin aitaan kumpaankin päähän ja lisäksi tasaisesti n. 50cm välein. Lopuksi päättelin langan pihtien avulla kieputtamalla. Aidan kokonaispituudeksi tuli reilut 5 metriä.

Tässä kuvassa näkyy vielä paremmin teräslangan kieputus.

Aidan pystytykseen tarvitsin miehen apua, sillä omat kädet eivät tähän riittäneet. Meillä toinen tuki aitaa pystyyn ja asetti tukikepit kohdilleen ja toinen naputti sitten samaa tahtia tukikepit vasaralla maahan. Kun aita oli pystyssä, teräslankaa piti vielä paikoitellen kiristää kääntämällä vähän keppejä, sillä noston aikana teräslanka tahtoi paikoitellen löystyä. Lopputuloksesta tuli mielestäni kuitenkin todella kiva, eikä haittaa yhtään, vaikka kaikki kepit eivät ihan samalla korkeudella olekaan, sillä niiden pinnassa, paksuudessa ja suoruudessakin on vaihtelua. Nyt vain odotan, että alueelle kylvämäni kesäkukat itävät, ja että pääsen myöhemmin istuttamaan niiden seuraksi myös muutamia esikasvattamistani kesäkukista. Postailen lähiaikoina lisää hyötytarhan uudistuksesta, ja siinä yhteydessä laitan alueen kokonaisilmeestä kuvia, joissa aitakin näkyy vielä paremmin koko pituudessaan.

Onko sinulla puutarhassa aitoja? Jos on, mistä materiaalista ne on tehty?

Kaunista kevätviikkoa!

16 kommenttia:

  1. Tosi kivan näköinen, sopii aivan tosi hyvin kesäkukkien kanssa. Ja ekologinen ja helppo uusia, tosi hyvä idea!

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköinen aita <3 Mukavaa maanantaita <3

    VastaaPoista
  3. Hyvältä näyttää. Tällä samalla systeemillä olen nähnyt rakennettavan korkeampiakin aitoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuolla tavalla saa tosiaan ihan hyvin tehtyä myös korkeampia aitoja.:)

      Poista
  4. Just purettiin peräkärrystä isot pensasmustikkapuskat ja niiden alueelle pähkinäpuuaitarullat. Pitää suojata puskat jäniksiltä ja rusakoilta.

    Kaunis tuo sinun aitasi.

    VastaaPoista
  5. Kivan näköinen aita ja todella huolellisesti tehty.

    VastaaPoista
  6. Kivan näköinen! Meinasin itse tehdä samanlaisen uuden kasvimaan kattotiilillä kohotetun penkin kaarevalle sivulle, mutta sitten päädyinkin vain lyömään tukikepit tasaisin välein ja pitkiä, ohuita rankoja niiden väliin vaakatasoon. Oli nimittäin rautalanka vähissä :D Kiva nähdä, miltä aita ja koko kasvimaa näyttävät kauempaa katsottuna. Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hienolta kuulostaa sinunkin aitasi. Minulla oli aiemmin samantyylinen tontin nurkassa raparperien aluetta reunustamassa. Aurinkoista viikonloppua!

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!