maanantai 6. huhtikuuta 2020

Unelmana omavaraisempi elämä: Hygienia puutarhassa ja mehiläistarhauksessa

Nyt kuukauden ensimmäisenä maanantaina on taas omavaraisuuteen liittyvän yhteispostauksen aika. Näitä yhteispostauksia koordinoivat Tsajut ja Korkeala. Tämän kuukauden aiheena omavaraisuussuunnitelmien etenemisen lisäksi on hygienia, joka on nyt monessakin mielessä ajankohtainen asia.

Myös mehiläistarhauksessa ja hunajan käsittelyssä hyvä hygienia on tärkeää.

Puutarhassa hygieniaa ei välttämättä tule jatkuvasti sen kummemmin mietittyä, vaan ainakin meillä se tulee esille ihan rutiininomaisina toimina puutarhan hoidossa. Hyvä hygienia korostuu esim. kasvitautien torjumisessa, ja monet tähän liittyvät toimet tulee tosiaan huolehdittua melko automaattisestikin. Työvälineet tulisi aina puhdistaa huolellisesti kasvitautien ehkäisemiseksi. Jos on esim. leikannut oksasaksilla sairastunutta puuta/pensasta, voi saksien välityksellä tartuttaa muitakin puuvartisia, jos saksien puhdistus jää tekemättä. Myös ruukut on hyvä pestä kasvukauden päätteeksi tai viimeistään keväällä ennen niiden uudelleen käyttöönottoa, jotta mahdolliset taudinaiheuttajat saisi pois. Esikasvatettavien kasvien siemenet taas olisi suositeltavaa kylvää uuteen multaan. Kasvihuoneen pesemme aina keväällä ennen kasvukauden alkua, jotta uudet taimet saavat aloittaa kasvunsa puhtaissa oloissa. Lisäksi hyötykasvien vuoroviljely  voi ehkäistä kasvitauteja. Sairastuneiden kasvinosien poistokin on tärkeä varotoimi, jolla esim. erilaisten sienitautien leviämistä voi ehkäistä.

Myös mehiläistarhauksessa hyvä hygienia on tärkeää. Hunaja itsessään on antimikrobista. Talveksi ulkosäilytykseen jätettävien kehien homehtumista voikin ehkäistä jättämällä niihin ohuen hunajakerroksen. Varroapunkkia ehkäistään tymolikäsittelyllä loppukesästä sadonkorjuun jälkeen ja oksaalihappo- tai muurahaishappokäsittelyllä marras-joulukuussa. Meillä hunajaa ei lingota itse, vaan myymme sen paikalliselle hunajafirmalle, joka huolehtii myös linkouksen. Hunajan linkoukseen ja jatkokäsittelyyn vaaditaan kuitenkin erityisen tarkkaa hygieniaa sekä asianmukaiset tilat ja välineet.

Hunajan sadonkorjuuaika alkaa olla käsillä, kun kehässä olevista kennoista 2/3 on peitetty ja kehää ravistaessa hunajaa ei roisku. Sadonkorjuun jälkeen tymolia sisältävää sokerilientä tiputetaan mehiläispesään kehien väliin varroapunkkia ehkäisemään.

Tämän vuoden omavaraisuussuunnitelmien etenemisen suhteen meillä tilanne näyttää oikein hyvältä. Jo joulukuussa kylvin ensimmäiset siemenet, ja kylvöt ovat edelleen saaneet jatkoa tammi-, helmi- ja maaliskuussaTaimikuulumisia postailinkin jo viime viikolla, ja ihan lupaava määrä purkkeja ja purnukoita onkin taas kertynyt odottamaan pääsyä ulos. Viime viikonloppuna sain viimeisetkin maaliskuun kylvöt koulittua ja tammikuun kylvöistä ensimmäiset taimet, tarha-orvokit, pääsivät jo päiväsaikaan ulkoilemaan. Niiden karaisu jatkuu, ja aion lähipäivinä istuttaa ne ulos ruukkuihin, jotka voin tarvittaessa tuoda sisään yöksi. Viikonloppuna aloitin myös huhtikuun kylvöjen tekemisen ja mm. erilaisten basilikojen ja vesimelonin siemenet pääsivät multiin. Tällä viikolla aion kylvää vielä mm. kasvihuonekurkkua, köynnöskrassia ja maissia. Maissin kasvattamisesta postasin itse asiassa viime viikolla tarkemminkin ja myös vinkkejä kesäkukkien kasvattamiseen kirjoittelin äskettäin. Ensimmäiset siemenperunat istutin jo ämpäreihin, ja seuraava satsi minulla on itämässä. Toivon, että saisimme juhannuspöytään tämän vuoden ensimmäiset omat ämpäriperunat. Laitan kevään ja alkukesän kuluessa useita n. 6-10 siemenperunan satseja kerrallaan itämään ja istutan ämpäreihin, jolloin pääsemme keräämään satoa pitkin kesää. Osaa ämpäreistä ehdin tällä tavalla kierrättääkin, sillä ensimmäisinä tyhjennettyihin ämpäreihin ehtii yleensä vielä hyvin laittaa uudet perunat kasvamaan.

Tämän rasian parsa-, ruusu-, kerä- ja kukkakaalit pääsivät muutama päivä sitten kukin omaan purkkiinsa.

Tomaatit ovat hyvässä kasvussa.

Kevätpuuhiakin pääsin jo aloittamaan pihalla, ja leikkasin mm. marja- ja koristepensaat sekä omena- ja päärynäpuut. Omenapuiden paksuimmista oksista mies teki haketta kalan savustusta varten. Puutarhamme monivuotisista hyötykasveista ja niiden kasvatusvinkeistä tein itse asiassa viime kuussa yhteenvetoa.  Kasvihuoneen ja osan ruukuistakin pesimme jo valmiiksi. Hyönteishotelli meillä on työn alla, ja särkyneiden ruukkujen tuunaamiseen sopivaa konstia kokeilin haljenneella kynttilätarjottimella, kun rikkimenneitä ruukkuja ei nyt sattunut olemaan käsillä. Lopputulos olikin sen verran kiva, että voisin jatkossa tuunata suojaruukkuja tällä tavalla. 

Haljennut kynttilätarjotin sai uuden ilmeen, ja jatkossa aion käyttää samaa menetelmää särkyneisiin suojaruukkuihin.

Hyötytarhaa ympäröivää aitaa varten pilkoin ohuista rangoista sopivia pätkiä ja tässä yhteydessä käytin itse asiassa elämäni ensimmäisen kerran sirkkeliä.:) Myös pieni varasto+polttopuiden säilytyspaikka on  päässyt alkuun, sillä perustukset saimme jo valmiiksi ja muutamia pystypuitakin on jo paikoillaan. Aurinkopaneelien sähköntuotto on ollut nyt mainiota, sillä sää on ollut varsin suotuisa ja selkeä.

 Ohuita rankoja pilkoin istutuslaatikoiden lähelle tulevaa, matalaa aitaa varten. Pienellä sirkkelillä homma kävi sutjakasti.

Tälle viikolle on luvattu kaunista, lämmintä keliä, joten puutarhaprojektit pääsevät nyt todennäköisesti kunnolla vauhtiin. Palailen näiden projektien kuulumisiin, kun saamme niitä eteenpäin.

Aiemmat postaukseni omavaraisuusaiheiseen yhteispostaussarjaan liittyen:
Tammikuu -20: Omavaraisuussuunnitelmia vuodelle 2020
Helmikuu -20: Kylvöt, esikasvatus ja puhdetyöt 

Maaliskuu -20: Esikasvatusta edullisesti 
Viime vuoden omavaraisuussarjan postaukset

Tässä vielä lista muista tämänkertaiseen yhteispostaukseen osallistuneista blogeista:
Tsajut
Korkeala
Urban Farming - Kaupunkiviljely
Harmaa torppa
Jovelassa
Iso-Orvokkiniitty
Laura eli Javis
Sarin puutarhat
Oma tupa, tontti ja lupa
Rouva Yrttinen
Metsäläisten elämää
Rakkautta ja maan antimia
Koivun juurella
Airot ulapalla
Caramellia

Osalla meistä omavaraisuusbloggaajista on myös omia yrityksiä, joten tässä vielä pari linkkiä niiden sivuille, sillä näinä poikkeuksellisina aikoina yrittäjillekin kaikki mahdollinen tuki on tarpeen. Käykäähän kurkkaamassa.:)
Yrttipaja
Puutarha Studion verkkokurssit

Tähän lopuksi on vielä "hyvän mielen arvonnan" tulosten aika. Arvonta toteutettiin jälleen perinteisenä lappuarvontana ja onnettarena toimi tällä kertaa nuorin lapsemme. Puutarhan salaisuus-kirjan voitti Laakso Thea. Paljon onnea voittajalle ja kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!

Keväistä huhtikuun alkua!

23 kommenttia:

  1. Mä tajusin tätä lukiessani, että noista hevosten hajoittamista ämpäreistä vois saada hyviä perunaämpäreitä. Monessa on valmiina pohjassa halkeama.
    Aloitit sirkkelöintisi vieläpä vaikeimmasta eli pyöreiden asioiden sahauksesta! Nyt muut sahailut onkin sitten pala kakkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän hauskaksi hommaksi tuo sirkkelöinti osoittautui, joten varmasti jatkossakin sirkkelöin omat juttuni itse.:)

      Poista
  2. Onpa siellä komeassa kasvussa taimet! Upeita! Täällä olen hieman harmitellut vääräaikaista päätöstä kerrankin olla maltillinen esikasvattaja ja laittaa tomskutkin tavallista myöhemmin kasvamaan. Nyt kun tämä aika on mitä on, olisi pitänyt olla sellainen vuosi, että esikasvatus rönsyilee joka tasolla ja sen vieressäkin :D

    VastaaPoista
  3. Ämpäriperunoita on täälläkin tarkoitus laitella. Ajattelin juuri noin, että nyt kun laittaa ensimmäiset tuloilleen niin ehtii vielä samoihin ämpäreihin toiset satsit syksyksi. Minusta muutenkin parempi kasvattaa ämpärissä sen sijaan että alkaisi kaivella maata kilpaa myyrien kanssa :D Ja tosiaan saa sitten puhtaan mullan aina perunoille. Mutta täytyypä tosiaan laittaa täälläkin taimia alkuun, tähän mennessä ei ole muita hyötykasveja kuin tomaatteja ja basilikaa tuloillaan. Täällä saattaa mennä hyvinkin kesäkuun puolelle ennen kuin mitään saa ulos asti joten yritän olla intoilematta ettei tilat lopu kesken...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen tykännyt kasvattaa perunat ämpäreissä. Yhtenä vuonna siemenperunoita tuli ostettua liikaa ja silloin tökin loput tontin takaosassa olleeseen multakasaan.

      Poista
  4. Hunajan myynti lingottavaksi on varmasti fiksua. Kaverin kanssa linkosimme pienellä käsikäyttöisellä lingolla kimppapesien hunajaa ja oli se yksi varsinainen homma pienissä tiloissa. Olen harkinnut mehiläisiä omaan pihaan ja pelännyt hunajasouvia kaiken muun päälle. Voisin harkita tuota teidän tapaanne.

    VastaaPoista
  5. Mahtavia taimia sinulla jo! Omat tomaatintaimet on vielä pikkuriikkisiä noihin verrattuna.

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia! Mehiläisten hoito on varmasti jännää puuhaa! Hienosti taimet kasvavat! Mukavaa alkanutta pääsiäisviikkoa♥

    VastaaPoista
  7. Aivan mahtavat kuvat.
    Mehiläisten hoito on palkitsevaa, joskin vaativaa puuhaa.
    Olen ennenkin ihaillut noita sinun taimia täällä blogissasi ja ihailu jatkuu.
    Oikein hyvää pääsiäistä sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Kirsti Kaija! Oikein hyvää pääsiäistä sinnekin!

      Poista
  8. Omat hunajakennot ovat vielä haaveiden tasoa, mutta ehkä jonakin päivänä... ehkä.

    VastaaPoista
  9. Oi oi, teillä on hommat hyvässä vaiheessa. Omat orvokit kylvin vasta maaliskuun alussa, koska kaksi ensimmäistä satsia eivät itäneet lainkaan. Veikkaan että olivat kostuneet jossain välissä syksyn aikana ja koko satsi vioittunut. Kaupan siemenet itivät hyvin. Katsotaan miten ne nyt ehtivät kun ovat vielä ihan pieniä. Mukavaa kevättä ja aurinkoisia kelejä puuhasteluihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti uusi orvokkisatsisi kasvaa hyvin. Mukavaa kevättä sinullekin!

      Poista
  10. Meillä homehtui valmiiksi kootut kehät talven aikana. Mutta hunaja lingottiin itse. Emme pitäneet sitä mitenkään hirvittävän kovana hommana yhden pesän osalta. Vertaisin sitä mehunkeittöön työmääräisesti. Totta, että pitää huolehtia hygieniasta hyvin. Meillä meni niin, että linkous tapahtui pesuhuoneessa, mikä nyt on muutenkin ns. puhdastila ja helppo puhdistaakin linkouksen jälkeen. Samoin linko ja varusteet oli helppo pestä kiehuvan kuumalla vedellä. Kakut kuorittiin keittiössä, mistä oli kaikki ylimääräinen tavara siivottu pois. Ja kissalla ja koiralla ei ollut sinne asiaa!
    Meillä on lähimmälle linkoomolle reilu sata kilometriä matkaa. Joten kotona hunajan linkoaminen ja pakkaaminen on meille hyvä ratkaisu.

    Minä kasvatan perunoita ja kurpitsoita hevosten ja lehmän rikki paiskomissa saaveissa ja ämpäreissä. Niitä tuli yhteen aikaan ihan riittävästi käyttöön! ='D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo itse linkoaminen on varmasti hyvä ratkaisu, etenkin jos pesiä on vähän ja matka linkoomolle pitkä. Meillä pesiä on jo sen verran paljon, että linkoamisurakka olisi aikamoinen ja suurin osa hunajasta menee kuitenkin myyntiin.:)

      Poista
  11. Pitääkin tutustua ämpäriperunan saloihin. Sitä en ole koskaan kokeilutkaan.

    VastaaPoista
  12. Minäkin kasvatan perunat ämpäreissä. :) On mun mielestä helppoa kun perunoita voi alkuun siirrellä sisään ja ulos (meillä ekat perunat ovat harson ja minikasvihuoneen sisällä kasvihuoneessa :D) ja saa aikaista satoa. Eikä meillä olisi lavoissa tilaakaan mutta kaikenlaisia ämpäreitä löytyy yllin kyllin.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!