perjantai 25. toukokuuta 2018

Kasvihuone valmistautuu kesään

Viime kesänä yksi puutarhaunelmistani toteutui, kun sain vihdoin kauan kaipaamani kasvihuoneen. Kivikankaalta hankkimamme Juliana Compact 8.2 -kasvihuone on nyt ensimmäistä kokonaista kesää käytössä, ja paljon uutta opeteltavaa onkin riittänyt. Viime vuonna loppukesästä ehdin hetken aikaa kasvihuonekasvatuksen perusteita opetella, mutta kaikkien niksien omaksumiseen menee varmasti useampi vuosi kokemuksen karttuessa. Olen vähitellen toukokuun kuluessa sisustanut kasvaria kesäisemmäksi ja samalla pikku hiljaa siirtänyt sinne esikasvattamiani kasveja. Ensimmäisenä kasvarissa olivat ämpäriperunat, muutamat nyt keväällä ostamani perennan juurakot ja siemenistä esikasvattamani perennat. Nämä kaikki ovat jo pääseet ulos, ja tällä hetkellä on käynnissä mm. tomaattien, chilien, kurkkujen, maissin ja ananaskirsikan totuttelu uuteen ympäristöön. Tässäpä joitakin kuvia yhdestä tämän hetken lempipaikastani puutarhassamme! <3

Kasvihuoneessa on itse ompelemani verhot. Etuseinän pitkiin verhoihin minulla on nätit pidikkeet valmiina, mutta nyt kun kasvit ovat vielä taimi- ja totutteluvaiheessa, olen antanut verhojen roikkua vapaina suojaamassa auringon paahteelta. Istutuslaatikoissa kasvaa harson alla mm. porkkanaa, sipulia, salaatteja, valkosipulia, naurista, lanttua, palsternakkaa ja mangoldia.

Oviaukon vieressä kasvihuoneen sisällä liitelevät Teneriffalta helmikuussa tuomani perhoset.

Tällä hetkellä kasvihuoneessa on vasta puolet esikasvattamistani tomaateista, chileistä, paprikoista ja kurkuista. Toinen puolikas siirtyy totuttelemaan kasvihuoneeseen tänään, kunhan olen ruukuttanut ensimmäisen erän lopullisiin kasvusaaveihin.

Kasvihuone on tällä hetkellä puutarhamme kuningatar. :)

Takaseinustalla pohjattomissa saaveissa kasvavat viiniköynnökset "Somerset Seedless" ja "Zilga", jotka molemmat selvisivät talvesta ja ovat lähteneet uuteen kasvuun.

Katon rajaan ripustin maljakot, joihin aion säännöllisesti kerätä kauden kukkia. Tällä kertaa maljakoihin pääsi mm. tulppaania, rönsytiarellaa, hopeatäpläpeippiä ja perunanarsissia.



 Ihanaa viikonloppua!

42 kommenttia:

  1. Komea kasvihuone ja voi, miten sievästi olet laittanut ja sisustanut sen!
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Ihana puuhastelupaikka! Nuo katosta roikkuvat maljakot ovat kauniit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Virpi! Noista roikkuvista maljakoista tykkään itsekin tosi paljon.

      Poista
  3. Kiitos postauksestasi. Minulla on eka vuotta kasvihuone, eli olen ensi vuonna tuossa vaiheessa, kuin sinä nyt. Siksi luen aina tarkasti tällaset postaukset. Noitten viiniköynnösten istutus oli musta tosi hyvä idea, taidan tehdä itse samaten.
    Aurinkoista viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva, jos sait vinkkejä tästä. Viiniköynnökset tosiaan näyttävät viihtyneen hyvin paikallaan, joten kannattaa varmasti kokeilla. Aurinkoista viikonloppua sinullekin!

      Poista
  4. Ihanaa, että olet viimein saanut kasvihuoneen! Minulla se on vielä haaveissa. Mukava paikka fiilistelyyn ja oleskeluun ja niin tarpeellinen kasvatuksille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvihuone on kyllä tosi kiva lisä puutarhaan. Toivottavasti sinun kasvarihaaveesi toteutuu pian!

      Poista
  5. Ihanan näköistä <3 Mukavaa viikonloppua! Nähdään huomenna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli kyllä tosi ihana nähdä!<3 Mukavaa viikonloppua sinullekin!<3

      Poista
  6. Voi, miten ihana kasvihuone! Tuolla varmasti kasvit kasvavat ja puutarhuri nauttii olostaan. Erityisen kiinnostavaa on kuulla, miten viiniköynnöksesi kasvavat. Istutin tällä viikolla Somerset Seedless -lajikkeen avomaalle muutaman metrin päähän talon eteläseinästä. Pieni kaupunkipihani on III-vyöhykkeellä ja pienilmasto on aika suotuisa, joten arvelin köynnöksen kasvavan kasvihuoneessa turhan rehevästi. Haaveissani on viiniköynnöksen peittämä pergola, ei niinkään huippusato. Jännä nähdä ja vertailla, kuinka Somerset Seedless pärjää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Viiniköynnöksen peittämä pergola kuulostaa ihanalta! Minä en rohjennut täällä IV-vyöhykkeellä viiniköynnöstä laittaa avomaalle, vaikka taitaa niitä jotain lajikkeita olla, jotka voisivat pärjätäkin. Toisaalta toivoisin myös niitä rypäleitä, joten ehkä kasvihuone sitten auttaa siinä. Kiva seurata pergolasi kehitystä!

      Poista
  7. Tuolla kasvihuoneessa viihtyy varmaan niin puutarhuri kuinkasvitkin.

    VastaaPoista
  8. Komia kasvihuone ja kaunis sisustus, kylläpä siellä nyt kelpaa kasvatella. <3 ~Katja

    VastaaPoista
  9. Viihtymistä varten toteutettu kaunis kasvihuone.
    Toivon, ettei teillä olisi kuivuudesta haittaa. Meillä päin kasvit kärsivät.
    Ihanaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti tosiaan vähän sateitakin välillä saataisiin. Kuivuus alkaa olla ongelma pikku hiljaa täälläkin. Ihanaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  10. Ihana saada tuollainen unelma todeksi. Se näyttää todella toimivalta ja houkuttelevalta. Kätevää on myös, kun kasvulavat ovat kasvihuoneen vierellä - oikea kasvatuskeskus! Antoisia ja tuotteliaita hetkiä kasvihuoneen äärellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Olen tuosta kasvihuoneesta kyllä tosi innoissani. Toivottavasti satokin onnistuisi jo tänä kesänä edes kohtalaisesti.:)

      Poista
  11. Kasvihuonetta ilman en enää pärjäisi. 'Somerset Seedless' alotti meillä tekemään hedelmää tosi nopeasti, jo tokana kesänä syötiin muutaman viinirypäle ja nyt kolmantena kesänä on kasvamassa useampi terttu kukinnan perusteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kyllä tosi hyvältä! Toivottavasti meilläkin päästäisiin jo ensi kesänä maistamaan omia rypäleitä.

      Poista
  12. Ihana kasvihuone ja paljon olet kasvattanut kaikenlaista!Viiniköynnökset kiinnostaa minuakin,mutta en ole uskaltanut niitä kasvattaa koska kasvihuone on niin pieni ja ajattelin luopua siitä kokonaan!
    Kasvulavoissa kasvattelen kaikki mitä tarvitsen :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kasvulavoissa saa kyllä kasvatettua paljon kaikenlaista. Vyöhykkeestä riippuen saattaisi avomaallekin löytyä satoa tuottava viiniköynnöslajike.:) Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  13. Kyllä kasvihuone on niin paras hankinta ja kiva opetella siellä kasvattamaan kaikenlaista. Voi kääk! Taas unohdin laittaa ämpäriperunoita. No, siitä huolimatta mukavaa viikonloppua sinulle 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kasvihuone tuntuu kyllä loistohankinnalta. Vielä ehdit ämpäriperunoitakin hyvin laittaa.:) Minulla on ämpäriperunoita ensimmäinen erä kasvamassa, mutta sadonkorjuun jälkeen laitan samoihin ämpäreihin vielä toisen satsin. Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  14. Hauska idea maljakot katossa! Kasvihuone on varmasti kiva olla olemassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kasvihuone tosiaan tuntuu tosi hyvältä hankinnalta.

      Poista
  15. Onpa todella kaunis kasvihuone =D

    VastaaPoista
  16. Hienoks oot kasvihuoneen laittanu. Tuolla viihtyy kasvit ja puutarhuritkin. Varjostus onkin tarpeen näillä keleillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ulla! Varjostus on tosiaan nyt paikallaan ja kastellakin saa tosi ahkeraan.

      Poista
  17. Upeesti laitettu kasvihuone. Itse aloin vasta nyt viikonlopulla täyttämään meidän kasvihuonetta. Tähän asti kaikki on ollut meillä vielä talon kuistilla. Mutta nyt kasvihuone täyttyy hyvää vauhtia. Vielä täytyy muutamia taimia laitella isompiin ruukkuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On kyllä kiva saada vihdoin kaikki taimet kasvihuoneen suojiin. Niistä tulee vielä ihan erilainen tunnelma, kun kasvihuone muuttuu vehreäksi.

      Poista
  18. Oikein hyvälle näyttää!! Sinun kasvarisi on niin ilmava j asiisti, m inun alka aolemaan jo käytössä vanhentunut, tällä hetkellä siellä on 16 tomaattia ja 2 kurkkua,salaattia,tilliä no tuo ei oikein siellä menesty ja persiljaa. Tänä vuonna en laittanut äpäriperunoita kun saimme ne laitettua maahan jo aikaiseen, johtuen helteistä. Riesana tänä vuonna kotilot ja etanat joita olenkin metsästänyt aamut ja hyvää saalista saanut. Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihanat kasvatukset sinulla kasvihuoneessasi ja varmasti herkullinen sato luvassa. Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  19. Onpa ihanan näköinen tuo sinun kasvarisi :)

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!