keskiviikko 23. toukokuuta 2018

DIY penkki puun ympärille ja muita O-penkin kuulumisia

Viime kesänä perustin lähes O:n muotoisen kukkapenkin ison koivun alle turveharkkojen avulla. Tuolloin alue jäi vähän kesken, lähinnä penkki puun alta jäi vielä uupumaan. Nyt kevään aikana terassiurakan lomassa mies rakensi kyseisen penkin. Penkki on kuusikulmio ja istuinosaan käytettyjen puukappaleiden terävät kulmat ovat tällöin 60 astetta. Tämä istuskelualue on ollut nyt ahkerassa käytössä. On ihana levähtää puutarhatöiden lomassa koivun runkoon nojaillen ja katsella auringonvalon siivilöitymistä oksien lävitse ja tarkkailla ympärillä häärivien lintujen pesänrakennuspuuhia. O-penkin perennoista lähes kaikki selvisivät ensimmäisestä talvestaan, parin nousua vielä odotan. Jospa nekin sieltä vielä alkaisivat kasvunsa.

O-penkin reuna on alkanut jo kivasti sammaloitumaan. Muutama vuosi varmasti vielä menee, että sammalpeite alkaa olla yhtenäisempi. Sisäänkäynti istuskelualueelle jää koivun taakse. Oikealla Kolmiopenkki ja taustalla Sydänpolku.



Kasvitieteellinen tulppaani

Hämyvuokko "Robinsoniana"

Vasemmalla sinivuokko, jonka vieressä rotkolemmikki. Sinisten helmililjojen takana kukkii valkoinen sinikämmen, lila on vielä nupussa. Oikeassa alakulmassa näsiä.

Erilaisia helmililjoja ja alppivuokon nuppuja etualalla. Jaloritarinkannukset kasvavat jo tuuheina niiden takana. Siniset ja violetit hyasintit ovat kukassa, samoin niiden takana kylmänkukat ja kerrotut valkovuokot.

Valkotäpläimikkä "Raspberry Splash"

Kerrottu valkovuokko

Kerrotun valkovuokon kukka on kaunis. Olen kerännyt O-penkkiin erilaisia vuokkoja tuomaan kukintaa jo heti kevääseen ja alkukesään.

Hyasintit nousivat tänä vuonna hienosti.

Tarhakylmänkukat ovat todella suloisia karvaisine lehtineen.

Tarhakylmänkukka "Papageno"

 Lempeitä kesäpäiviä!

38 kommenttia:

  1. Penkki on ihan unelma. Puutarhassa pitää olla paikkoja, joissa on mukava ihailla kättensä töitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Istuskelupaikkoja pitää tosiaan olla. Meillä meni pari vuotta, ennen kuin sen tajusimme, mutta sen jälkeen asia on korjattu.:)

      Poista
  2. Kiitos Tiiu puutarhakierroksesta. Tuo ihastuttava O-penkki on taas yksi osoitus siitä, että unelmia voi toteuttaa, kun uskoo niihin.
    Hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sinnikkäällä yrittämisellä ja työllä pääsee tosiaan aika pitkälle puutarhassakin. Hyvää viikon jatkoa sinullekin!

      Poista
  3. Upeasti hyödynnetty koivun ympärystä! Puutarhassa on kiva olla levähdyspaikkoja (meillä niitä on vielä kovin vähän...) ja nuo kasvit viihtyvät varmasti hyvin tuossa turveharkkopenkissä. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anni! Kasvit tosiaan vaikuttavat tykkäävän paikasta. Se on aika suojainenkin, kun se on tuolla metsäpuutarhan puolella. Mukavaa viikon jatkoa sinullekin!

      Poista
  4. Ihanaa kukkaloistoa ja tuo penkki on kiva. Meillä täällä näkee noita tosi paljon ja varsinkin ulkoilupoluilla tai levähdyspaikoilla, se on kätevä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jostain yleisestä puistosta minäkin tuon penkki-idean sain.:) Vähän piti vain aluksi miettiä, minkä puun ympärille ja minkälaiseen ympäristöön se tehdään.

      Poista
  5. Tuo pyöreä kukkapenkki ja puun ymärille tehty penkki on tosi kiva idea! Sopisi meillekin:)

    VastaaPoista
  6. Minustakin toi turveharkkopenkki on kiva. Upeita tulppaaneja.
    Aurinkoista keskiviikkoa.

    VastaaPoista
  7. Näyttää aivan ihanalta tuo penkki koivun ympärillä. Ja aivan ihania kevään kukkia.

    VastaaPoista
  8. Tuo penkki on kyllä aivan ihana, siinä on ihana istua ja ihailla puutarhaa.♥
    Leppoisaa keskiviikkoa sinulle.♥

    VastaaPoista
  9. Kiva levähdyspaikka josta on hyvä ihailla puutarhaa. Hyasintit taisivat tykätä lumisesta talvesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katja! Talvi taisi tosiaan olla hyasinteille mieluisa, sillä ne nousivat paremmin kuin moneen vuoteen.

      Poista
  10. Ihana huilauspaikka, kyllä tuossa kelpaa istuskella ja ihastella!

    VastaaPoista
  11. Hienosti asennettu koivun alle penkki ja kukkapenkki! Kasvit kasvavat turveharkkojen muodostamassa ympyrässä. Ilmeisesti koivun juuret eivät pääse imaisemaan kosteutta niiltä näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pirkko! Minulla on juurimatto tuolla kukkapenkin alla, jotta koivu ei pääse viemään kasveilta vettä.

      Poista
  12. Ihana paikka istuskella ja nauttia kukista.

    VastaaPoista
  13. Ihana penkki. Haaveilin tuommoisesta aikoinani omenapuun alle, mutta eipä ole näkynyt...
    Kaikkien puutarhureiden pitäisi muistaa välillä istua ja ihailla kättensä töitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo oman käden jäljen ihailu on tosiaan tärkeää. Siitä tulee niin hyvä mieli.:)

      Poista
  14. Onpa ihana paikka levähtää ja lepuuttaa myös silmiään. Mukavaa tulevaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  15. Penkkejä pitää puutarhassa olla ja tuo on mitä mainioin kohta, vähän varjossa ja ympärillä toinen toistaan kauniimpia kukkasia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Istuskelupaikat ovat tosiaan tärkeitä. Ihan ensimmäisinä vuosina meillä ei niitä juuri ollut, mutta nyt on sekin asia korjattu.:)

      Poista
  16. Sielläpä on nikkaroitu mukava penkki istahtoo. Tuota kerrottuu valakovuokkoa miekin halajan. Ja mehtäpuutarhaan penkin reunaan tuota harkkoreunusta, Ootko halakassu pittuus-suunnassa tuon ja puutapillako ankkuroit muahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Harkot olen tosiaan halkaissut pituussuunnassa ja pitkillä puutapeilla ankkuroinut paikoilleen. Kerrottua valkovuokkoa löysin yllätyksekseni viime syksyllä paikallisen K-raudan poistoperennoista ja heti piti tarttua tilaisuuteen!:)

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!