torstai 19. lokakuuta 2023

Syksyn kukkasipulit

Viime päivinä olen taas piilotellut multiin syksyn kukkasipuleita. Vaikka tämä onkin vähän tympeää puuhaa tihkusateessa sormet kylminä kykkiessä, kevään kukkaloiston mielessä pitäminen kannustaa vuosittain ryhtymään istutuspuuhiin. Sipulikukkien väri-ilottelu nimittäin ehdottomasti kuitenkin palkitsee kaiken nähdyn vaivan! Olen monin paikoin istuttanut monivuotisia, itsestään pikku hiljaa leviäviä sipulikukkia, kuten posliinihyasintteja, idänsinililjoja, isokevättähtiä, krookuksia, kevätkurjenmiekkoja ja kasvitieteellisiä tulppaaneja. Muutamat kukkapenkit on kuitenkin varattu narsisseille ja tulppaaneille, joita joudun aina muutaman vuoden välein istuttamaan lisää. Tänä vuonna täydennysvuorossa olivat Koho- ja Porraspenkki sekä Liljarinne. Lisäksi pikkusipuleita istutin etupihalle päivitettyyn Kivikasaan ja uudistettavalle istutusalueelle.

Nämä tulppaanit ilahduttavat ensi kesäkuussa Liljarinteessä ja Koho- sekä Porraspenkissä. Krookukset istutin etupihan Kivikasaan.

Valkoisia kevätkurjenmiekkoja ja vaaleanpunaisia pikkutulppaaneja kaivelin etupihan uudistettavan istutusalueen toiseen reunaan sekä takapihalle metsäpuutarhan puolelle.

Tässä vielä lista tämän syksyn kukkasipuleistani:

- triumph-tulppaani 'Jan Seignette'
- darwin-tulppaani 'Van Eijk', 'Mystic Van Eijk', 'Novi Sun'
- tulppaani 'Purple Prince'
- tähtitulppaani 'Little Beauty'
- krookus, kasvitieteellinen lajitelma
- kevätkurjenmiekka 'White Excelsior'

 

Aurinkoista loppuviikkoa!

4 kommenttia:

  1. Oi, aika kivoja! Minulla on vielä sipulit hankkimatta, mutta vielä ehtii :D Yöllä tuli ensilumi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oi, lunta jo! Täällä maanpinta alkaa olla jäässä, mutta lunta ei vielä ole tullut.

      Poista
  2. Moikka, ostin Hankkijalta samoja valkoisia kurjenmiekan sipuleita. Vasta kotona huomasin että eivät olekkaan niitä pieniä, noin 15 cm korkeaksi kasvavia vaan 60 cm korkeiksi kasvavia. Meni vähän istutussuunnitelmat uusiksi :). Olisin halunnut löytää juuri valkoisia matalia kevätkurjenmiekkoja mutta niitä en ole nähnyt missään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olisin mieluummin ostanut noita matalampia, mutta en löytänyt. Onneksi nämäkin sopivat sinne, mihin olin kurjenmiekkoja ajatellut.

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!