lauantai 26. elokuuta 2023

Puutarhan elokuista yleisilmettä, osa 1/2

Elokuussa puutarhamme on yleensä rehevimmillään ja kaunista kukintaakin riittää edelleen. Niinpä kävin alkuviikosta napsimassa kuvia puutarhamme elokuisesta yleisilmeestä. Niitä kertyi sen verran paljon, että jaoin ne nyt kahteen postaukseen, joista ensimmäisessä on kuvia talon ja Kaaripenkin väliin jäävältä alueelta. Tervetuloa kuvakierrokselle elokuiseen puutarhaamme!

Kasvihuoneen edusta on ehdottomasti yksi lempipaikkojani puutarhassamme. Etualalla on mm. harmaa-ajuruohoa, elleninneilikkaa ja sininataa. Kasvihuoneen edustalla ruukuissa kasvaa kesäkukkien lisäksi parveketomaattia ja erilaisia basilikoja.

Elokuinen hyötytarha on rehevä. Satoa olemme korjanneet nyt päivittäin ja runsaasti herkkuja on vielä tulossakin.

Hyötytarhaa toisesta suunnasta

Kasvihuoneen takana Kaaripenkissä kuunliljat ovat jo kukkineet. Puulilja 'Pink Palace' availee kukkiaan värimintun 'Fireball' takana. Taustalla syysleimu 'Laura' vasta kasvattelee nuppujaan.

Kesäkeittiön nurkalta terassille johtavan Hortensiapolun varrella on nimikkokasviensa kukintavuoro. Oikeassa reunassa syyshortensia Pinkachu 'Smhppinka' on kukintansa alussa, taustalla pallohortensiat 'Annabelle' ja 'Pink Annabelle' taas ovat jo pidemmällä. Puutarhaportissa kipuaa lumikärhö 'Summer Snow'.

Terassin nurkalta kasvihuoneelle päin. Kukkivassa Penkissä eriväriset ruiskaunokit rönsyävät reunan yli. Puutarhamansikat ovat viihtyneet hyvin matalissa lavoissa.

Terassin portaiden alta kasvihuoneelle päin. Ilta-auringon viimeiset säteet tavoittavat vielä istuskelualueen.


Ihanaa viikonloppua!

25 kommenttia:

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!