tiistai 15. elokuuta 2023

Komeat salkoruusut

Olen istuttanut Liljarinteeseen muutamia salkoruusuja, jotka olen alun perin kasvattanut siemenestä hankikylvöinä. Näistä viininpunainen on viihtynyt monivuotisena ja nousee vuodesta toiseen aina vain komeampana. Sen ympärillä kasvaa myös muutamia samanvärisiä itsestään kylväytyneitä siementaimia, jotka viime kesänä tekivät lehtiruusukkeet ja nyt myös kukkavarret. Niiden lisäksi Liljarinteessä kukkivat ensimmäistä kertaa toissa talvena kylvämäni vaaleanpunainen ja kellanvalkea salkoruusu. Saa nähdä, ovatko ne perinteisiä kaksivuotisia vai samaan tapaan monivuotisia kuin viininpunainen lajike.

Tästä yksilöstä salkoruusuinnostukseni alkoi. Oikeasti sen kukat ovat tummemmat, enemmän viininpunaiseen päin kuin kuvassa.

Hempeän vaaleanpunainen salkoruusu aloitti kukintansa rohtosuopayrtin vieressä.

Tämä kellanvalkea salkoruusu kasvaa Liljarinteen alaosassa.

Salkoruusujen kukinta on ilahduttavan pitkä, kun nuput avautuvat vähitellen kukkavarren alaosista ylöspäin. Lisäksi ainakin kimalaiset näyttävät tykkäävän niistä kovasti ja salkoruusujen ympärillä käykin jatkuvat surina ja hyörinä.

 

Kaunista tiistaita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!