perjantai 27. toukokuuta 2022

Puutarhan toukokuista yleisilmettä

Kevään ensimmäiset kukkijat ovat monesti sen verran pienikukkaisia ja rajattuina kasvustoina, että niitä tulee kuvattua pääasiassa läheltä. Nyt pitkästä aikaa kävin napsimassa puutarhasta kuvia sen tämänhetkisestä yleisilmeestä. Tällä viikolla monien puiden ja pensaiden pikkuruiset hiirenkorvat ovat kasvaneet jo lehdiksi ja muutenkin heleä, keväinen vihreys on vallannut puutarhan. 

Turveharkkoreunuksisessa O-penkissä kukkii jo vaikka mitä! Sieltä löytyy mm. tarhakylmänkukkia, vuokkoja, kevätlinnunhernettä, helmililjoja ja kasvitieteellisiä tulppaaneja. Vasemmassa alakulmassa keltaisena hohtaa kultatesma 'Aureum'.

O-penkin toiselta puolelta Sydänpolulle päin.

O-penkin vieressä olevassa Kolmiopenkissä ensimmäiset tulppaanit alkavat saada väriä nuppuihinsa.

Tähdenlennon polulla kukintavuorossa ovat mm. hämyvuokot, valkovuokot ja keltavuokot sekä punakolmilehti. Viimeiset idänsinililjatkin sinnittelevät vielä.

Tähdenlennon polun vierestä Kuutamopenkille päin. Laukat kasvattelevat lehtiään ja pensaissa vihertää. Lasten leikkipaikka sulautuu hyvin osaksi puutarhaa nykyisellä sijainnillaan.

Myös Herukkakaaren ja Kivikaaren väliin jäävällä nurmipolulla kukkivat vielä idänsinililjat. Pihlajan juurella kukassa on myös pikkukäenrieska.

Liljarinteessä on tulppaanien kukinta alkamassa.

Myös Patiokaaren tulppaanien väriloisto on aluillaan.

Mitä kukkijoita sinun puutarhastasi löytyy tällä hetkellä?

Hauskaa viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Kaunista! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Näyttää kyllä kukkaiselta ja keväiseltä myös yleisilmeen kautta.

    VastaaPoista
  3. Teillä on todella kaunis puutarha. <3 Ihana tuo tulppaanikaari. Tähdenlennonpolku on myöskin erityisen kaunis. Siinä on rauhaisa, romanttinen tunnelma. Ihanaa kesäkuuta! <3

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!