perjantai 14. tammikuuta 2022

Yhteenvetoa viime kesästä: Kesäkukat

Aiemmin kirjoittelin jo yhteenvetoa viime vuoden chileistä ja paprikoista sekä tomaateista.Tänään aiheena ovat viime vuonna kasvattamani kesäkukat. Kuten monissa muissakin kylvöissäni osa kesäkukista on sellaisia, joita kylvän vuodesta toiseen. Lisäksi joka vuosi kokeilen aina joitain uusia lajeja tai lajikkeita, ja näihin viime vuonna kuuluivat mm. useat itselleni uudet krassilajikkeet.

Rusoikikukka kuuluu vakiokylvöihini. Se on helppo kasvattaa, ehtii kukkaan suorakylvöllä tosi hyvin, kukkii pitkään ja sopii kuivakukaksikin.

- isoauringonkukka, kerrottu: Esikasvatus. Iti ja kasvoi jälleen hyvin. Helppo kasvattaa. N. 2m korkea lajike, joka haarautui kauniisti ja jo yksikin kasvi teki kymmeniä kukkia.

- auringonkukka 'Teddy Bear': Esikasvatus. Iti ja kasvoi hyvin. Matala lajike, n. 40cm korkea, suloiset, pörröiset kukat.

- apinankukka: Esikasvatus. Kokeilin ensimmäistä kertaa. Vain pari siementä iti, mutta taimet näivettyivät jo heti alkuunsa. Kokeilen varmasti joskus vielä uudestaan.

- ruiskaunokki, sekoitus: Suorakylvö. Myös tätä kylvän vuosittain, ja kylväytyy meilllä myös itsestään. Todella helppo kasvattaa, vaatimaton paikan suhteen, kukkii pitkälle syksyyn. Kaunis pari rusoikikukalle.

- rusoikikukka, sekoitus: Suorakylvö. Kuuluu vakiokylvöihini. Itää hyvällä prosentilla, vaivaton kasvattaa, kukkii pitkään ja kauniisti. Hyvä kuivakukka.

- herttaikikukka: Suorakylvö. Tämä oli testissä nyt toista kertaa ja yhtään kukkivaa kasvia ei taaskaan tullut. En tiedä, itivätkö siemenet, sillä kylvin samalle alueelle myös muita kesäkukkia, jotka kasvoivat hyvin.

- kirjosalvia: Esikasvatus. Iti kohtalaisen hyvin ja taimet olivat sitkeitä, selvisivät hyvin ulos asti ja lähtivät siellä edelleen kivasti kasvuun. Kukki kauniin vaaleanpunaisin kukin todella pitkään heinäkuulta aina pakkasiin asti.

Kirjosalvia


- tuoksukaunokki, sekoitus: Esikasvatus. Iti hyvin, kukki pitkään ja kauniisti. Sekoituksessa oli violetteja, valkoisia ja vaaleanpunertavia tuoksukaunokkeja. Ehdottomasti jatkoon!

- perhoskukka: Kylvin esikasvatukseen maaliskuussa ja sain ulos monta tanakkaa taimea. Todella kauniit, kirjavat kukat. Tämä oli testissä ensimmäistä kertaa, ja kylvän kyllä jatkossakin!

Perhoskukka. Sekoituksessa oli eri sävyisiä kukkia aina hennon vaaleanpunaisesta violettiin.
 

- kosmoskukka 'Sensation': Esikasvatin, kylvin siemenet huhtikuussa. Kasvoi hyvin. Aiemmin olen kasvattanut kosmoskukkaa ruukussa, mutta kukinta on jäänyt niukaksi. Nyt kukkapenkissä kukki todella kauniisti ja pitkään, joten jatkossakin kasvatan nimenomaan kukkapenkkiä varten.

- leijonankita, sekoitus: Esikasvatus. Iti ja kasvoi hyvin. Kukki kirkkaan- ja vaaleanpunaisin, keltaisin sekä valkoisin kukin. Kukintaa riitti pitkään kesäkuusta alkaen. Ehdottomasti jatkoon!

- sinitähtönen 'Blue Mink': Esikasvatus. Tätä kokeilin ensimmäistä kertaa ja ihastuin välittömästi. Erikoiset siniset, "karvaisen näköiset" kukat. Jatkoon!

Sinitähtönen

- tähtisilmä, sekoitus: Kuuluu jo melkeinpä vakiokylvöihini. Esikasvatus. Iti hyvin, mutta taimista kuoli jälleen esikasvatusvaiheessa noin kolmannes. Todella kaunis, violetinsävyinen kukka tummalla keskustalla. Jaksoi kukkia pitkään aina ensimmäisiin pakkasiin asti. Kylvän jatkossakin.

- kohtalonkukka 'Carnival', sekoitus: Esikasvatus. Kokeilin ensimmäistä kertaa, mutta iti huonosti enkä saanut yhtään taimea ulos asti. Kokeilen joskus uudestaan.

- kiinanasteri (kääpiöasteri), sekoitus: Esikasvatus. Melko helppo kasvattaa. Vaaleanpunaisia ja liloja kukkia, jotka ovat kooltaan melko suuria. Kukki pakkasiin asti. Kylvän uudestaan.

- silkkiunikko, pun.: Suorakylvö. Iti hyvin, kukki kauniisti, tosi helpolla kaunista kukintaa.

- pioniunikko, v.pun.: Suorakylvö. Erittäin helppo kasvattaa. Ihanat, vaaleanpunaiset tai lilat, kerrotut kukat. Myös tästä siementen kerääminen on vaivatonta, kylväytyy myös itse. Tätä löytyy puutarhastemme jatkossakin.

Pioniunikko

- laventeli: Esikasvatus. Iti hyvin, mutta kasvoi melko hitaasti ja puhkesi kukkaan vasta loppukesällä. Muutama vuosi sitten kylvämäni laventelit kasvavat meillä Buried Pot Gardenin reunassa, ja osa niistä on aina selvinnyt talvesta, osa kuollut. Rakastan laventelia, sillä se tuo mieleen lomareissut Ranskan maaseudulla. Kylvän jatkossakin, jotta saan peitettyä aukkokohdat, jos talvitappioita tulee.

- samettikukka 'Petite Yellow': Esikasvatus. Kauniit, vaaleankeltaiset kukat. Helppo kasvattaa. Kuuluu vakiokylvöihini. Käytän mm. hyötytarhassa kumppanuuskasvina ja tuomassa väriä.

- samettikukka 'Bonita': Esikasvatus. Keltaista, punertavaa ja oranssia samettikukkaa. Helppo ja vaivaton kasvattaa. Kylvän vuosittain ja istutan mm. istutuslaatikoihin hyötykasvien kaveriksi.

- tarhakehäkukka 'Kinglet Yellow': Kylvän suoraan maahan syksyllä ja siirrän keväällä taimet lopulliselle paikalleen. Kuuluu vuosittaisiin kylvöihini. Todella helppo kasvattaa, käytän mm. hyötytarhassa istutuslaatikoissa kumppanuuskasvina ja tuomassa väriä. Kylväytyy myös itse. Tummankeltaiset kukat.

- kehäkukka 'Golden Emperor': Syyskylvönä kuten edellinenkin, muutenkin kuten edellinen, mutta kukat kirkkaankeltaiset.

- kehäkukka 'Orange King': Kts. kaksi edellistä. Oranssit kukat.

- kehäkukka 'Lemon Zest': Kts. kolme edellistä. Vaaleankeltaiset kukat.

- kurkkuyrtti l. rohtopurasruoho: Suorakylvö. Iti hyvin, todella helppo kasvattaa, kukki kauniisti ja pitkään. Kylväytyy ilmeisesti itsestäänkin. Jatkoon!

- kirjokierto, sekoitus: Esikasvatin. Matala n. 50cm korkea köynnös, jota kasvatin kukkaruukuissa. Rönsyili kauniisti reunan yli, kukki pitkään. Kylvän uudestaankin.

Kirjokierto

- kelloköynnös: Esikasvatus. Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa. Iti hyvin, kasvu oli voimakasta, kukki vasta lokakuun alussa. Todella kauniit lehdet. Kylvän jatkossakin.

- keijunmekko: Esikasvatus. Keijunmekko kuuluu vuosittaisten kylvöjeni listalle, mutta viime vuonna kaikki taimet lopulta kuolivat kirva-armeijan hyökkäykseen. Iti hyvin ja taimet kasvoivat voimakkaasti siihen asti. Kylvän taas tänä vuonna.

- aitoelämänlanka, sekoitus: Esikasvatus. Iti ja kasvoi kohtalaisen hyvin. Kukki pitkin kesää, tosin yksi kukka kestää aina tosi lyhyen aikaa. Kylvän jatkossakin.

- tuoksuherne, tummansin.: Esikasvatin. Kts. kaksi edellistä. Kukat eivät olleet tummansinisiä, vaan eri lilan sävyjä. Kylvän uudestaankin.

- tuoksuherne vaal.pun.: Esikasvatin. Kaunis ja hyväntuoksuinen, kukkii pitkään, helppo kasvattaa. Kuuluu jokavuotisiin kylvöihini.

- tuoksuherne pun: Esikasvatin. Kukat eivät olleet kirkkaan-, vaan tosi hennon vaaleanpunaisia. Kaunis, hyväntuoksuinen, kylvän jatkossakin.

- mustasilmäsusanna: Esikasvatus. Tätä kasvatin nyt ensimmäistä kertaa ja ihastuin heti. Iti hyvin, peitti hyvin alansa noin kaksi metriä korkeasta terassin viherseinästä. Kukki pitkään. Ehdottomasti jatkoon!

- pikkuköynnöskrassi 'Castanets': Esikasvatus. Sekoituksesta tuli ainoastaan vaalean persikan sävyisiä kukkia, jotka kuitenkin olivat todella kauniita. Suloinen, matala lajike, n. 30cm korkea. Sopii hyvin ruukkuun rönsyilemään. Ehdottomasti jatkoon!

Pikkuköynnöskrassi 'Castanets'

- pensaskrassi 'Jewel Scarlet': Esikasvatus. Syvän punainen matala krassilajike. Korkeus n. 30-50cm, kukkii runsaasti ja sopii hyvin ruukkukasvatukseen, parvekelaatikkoon tai reunuskasviksi. Kylvän jatkossakin.

- pensaskrassi 'Tom Thumb': Esikasvatus. Tämäkin on matala, n. 30-40cm korkea krassilajike. Sekoituksessa on kellanoransseja ja kirkkaanpunaisia kukkia. Kuten edelliset, tämäkin on loistava ruukkuun, reunuskasviksi tai parvekelaatikkoon. Jatkoon!

- köynnöskrassi, sekoitus: Esikasvatin. Pari vuotta sitten ihastuin krassiin ihan kunnolla, ja se kuuluu vuosittaisten kylvöjeni listalle. Kukkii todella runsaasti pirteän oranssein kukin pakkasiin asti.

- pensasköynnöskrassi 'Crazy Jewel': Esikasvatin. Ainoastaan punakukkaiset krassit ovat minulla itäneet tästä sekoituksesta, valkoisia ei ole tullut. Tämäkin on matala lajike, n. 40cm, ja sopii hyvin ruukkuun, reunuskasviksi tai parvekelaatikkoon. Helppo kasvattaa, kukki runsaasti pakkasiin asti. Kuuluu jo vakiokylvöihini.

Pensasköynnöskrassi 'Crazy Jewel'
 

Mitkä ovat sinun lempikesäkukkiasi?

Hyvää viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Valtavasti olet kylvöjä tehnyt! Dinitähtösrstö tuli minulla lapsuus mieleen,joten sitä aion kokeilla tänävuonna. Leijonankita, keijunmekko, hajuherneet ja kelloköynnökset ovat minun suosikkeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinitähtönen on kyllä kaunis. Minulla samoja suosikkeja kuin sinulla.:)

      Poista
  2. Tässä oli paljon tuttuja, vaikka noin monia lajikkeita en laita yhtenä kesänä. Yritän valita lajikkeita, jotka eivät vaadi esikasvatusta tai vain lyhyen. Kirjava kohtalonkukka on minulla onnistunut hyvin ja on ollut jo monena kesänä. Revonhäntää (punakukkaista) laitan yleensä aina. Lavateraa (kesämalvikki) suosin myös, koska yleensä aina onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin suosin vuosi vuodelta enemmän suorakylvettäviä, koska esikasvatettavaa riittää jo hyötykasveissakin. Tuota kesämalvikkia pitäisi joskus kokeilla, kiitos vinkistä!

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!