tiistai 4. tammikuuta 2022

Kylvösuunnitelmia, osa 1/4: Kasvihuoneet

Viime viikolla kaivoin taas siemenlaatikkoni esiin ja ryhdyin tekemään tämän vuoden kylvösuunnitelmia. Monet kylvölistani kasveista ovat itsestäänselvyyksiä, joita minulla on tapana kasvattaa vuosittain. Tänä vuonna kuitenkin myös uusia kokeiluja on paljon, niin lajikkeissa kuin lajeissakin. Koska viljelytila meillä lisääntyy uudelle metsäpalstallemme tulevan kasvimaan myötä, pystyn myös sen ansiosta lisäämään kylvettävien määrää. Jaoinkin nyt kylvösuunnitelmapostaukseni neljään osaan riippuen kasvien lopullisesta sijoituspaikasta ja tässä ensimmäisessä osassa kerron suunnitelmiani kasvihuoneisiimme päätyvien kasvien suhteen.
 
Nämä näkymät ovat toiveissa isomman kasvihuoneen suhteen tänäkin vuonna.:)


Kasvihuoneissa olen perinteisesti kasvattanut mm. tomaatteja, chiliä, paprikaa, kurkkuja ja maissia. Tälläkin kertaa kasvilajit ovat pääasiassa samat kuin aiemmin, mutta useita uusia lajikkeita minulla on kokeilussa niin kurkuista, tomaateista kuin chileistä ja paprikoistakin. Lisäksi kokeilen nyt ensimmäistä kertaa munakoison kasvatusta. Erityisesti tomaattien kanssa minulla oli jälleen valinnan vaikeus, ihania lajikkeita olisi ollut kokeiltavaksi niin paljon. Tänä vuonna tomaattilajikkeita on minulla kylvössä ennätyspaljon, mutta lisätilaa saan järjestymään tarvittaessa siirtämällä isommasta kasvihuoneesta ruukutuspöydän pois, ja jos muu ei auta, aion ujuttaa muutaman taimen kesäkeittiön isojen ikkunoiden ääreen.:D

Tässäpä listausta tämän vuoden kylvösuunnitelmistani kasvihuoneitamme varten:
- sokerimaissi 'Sweet Nugget' F1, 'Golden Bantam'
- kurkku 'Melody' F1, 'Chinese Slangen', 'Fenix', 'Fenix Plus', 'Vodoley', Obelix', 'Johanna', 'Emelya', 'Marketmore 76'
- vesimeloni 'Sugar Baby'
- munakoiso 'Rotonda Bianca Sfumata di Rosa', 'Black Beauty', 'Famers Long' F1
- tomatillo 'Purple'
- chilipaprika 'Jalapeno M', 'de Cayenne (Ring O Fire)', 'Jamaican Bell', 'Serrano', 'Bishops Crown', 'Haba Papa', 'Red Cherry', 'Jalapeno Peppers', 'Hungarian Yellow Wax Hot', 'Meek and Mild', nimetön takapotkuinen
- paprika 'Patio Red', 'Chocolate', 'Gourmet', 'Mini Bell' punainen,
- maustepaprika 'Lombardo'
- suippopaprika nimetön (pieni, oranssi, makea)
- vihannespaprika 'Snacking Purple'
- parveketomaatti 'Balconi Yellow', 'Balconi Red', 'Vilma'
- kirsikkatomaatti 'Gardener's Delight', 'Red Cherry', 'Tiny Tim', Sweet Million' F1, 'German Cherry', 'Blue Gold', 'Orange Berry', 'Black Cherry'
- tomaatti 'Principe Borghese', 'Pedro', 'Black Dragon', 'San Marzanoz', 'Sweet Aperitif', 'Costoluto Fiorentino', 'Cuor di Bue', 'Caleidoscopic Jewel', 'Ildi', 'Streak Lightning', 'Red Pear'
 
Onko sinulla jo tehtynä kylvösuunnitelmat tälle vuodelle?
 
Mukavaa tiistaita!

7 kommenttia:

  1. Olet tehnyt huippu hienoja suunnitelmia! Minä en ole vielä aloittanut suunnitelmia. Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Sinä olet kyllä suunnittelun mestari.
    Itse olen aina Maija Myöhäinen.
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti Kaija! Hyvää alkanutta vuotta sinullekin!

      Poista
  3. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Onko näin?? :)
    Ainakin löytyy jo kasvihuoneen osalta runsautta, mitä muuta vielä mietitkään....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä näillä pitäisi saada kasvihuoneet taas täytettyä.:D

      Poista
  4. Kyllä noilla suunnitelmilla ja kylvöillä tekemistä riittää kasvihuoneissakin ihan koko kesäksi!
    Tuttuja lajikkeita ja paljon tuntemattomia, Serrano-chili oli minullakin hankala viime kesänä, jätin väliin mokoman tämän vuoden chilikylvöistä. Muutenkin pitäisi vähän rajoittaa tänä vuonna, saa nähdä onnistuuko. Ainakin siementilauksia kotiutuu lähes viimevuotiseen malliin :D

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!