keskiviikko 10. marraskuuta 2021

Omavaraisuusopiskelukuulumisia

Pitkästä aikaa ajattelin kirjoitella vähän omavaraisuusopintojeni kuulumisia. Kerroin alkuvuodesta, että osallistun puolitoistavuotiseen Omavaraisuutta luonnosta ja kasvimaalta -koulutukseen, ja kävin silloin vähän läpi myös koulutuksen sisältöä. Koulutus tosiaan toteutetaan yhtenä arki-iltana viikossa ja lisäksi yhtenä lauantaina kuukaudessa. 

Villiyrttejä ja syötäviä kukkia olen oppinut käyttämään paljon laajemmin kuin aiemmin. Esimerkiksi kukkasin koristellut salaatit ja jälkiruoat sekä paistetut voikukan nuput ja voikukkasima olivat yhdet herkullisimmista viime kesän kokeiluistamme, ja ensi keväänä ja kesänä suunnitelmissa on kokeilla edelleen uusia villiyrttiherkkuja.

Viime keväänä ja kesänä intoilin koulutuksessa läpikäydyistä villiyrteistä, joiden keräämiseen ja käyttämiseen sain koulutuksen myötä ihan uuden kipinän. Syksyllä taas innostuin meille uusista sienilajeista, ja tämä syksy on meillä ollutkin ihan ennätyksellinen sienisaaliin myötä juuri tämän lajivalikoiman laajenemisen ansiosta.

Koulutuksen myötä sienisaaliimme ovat olleet monipuolisempia kuin aiemmin.

Koulutukseen on sisältynyt myös paljon tietoa hyötykasvien kasvattamisesta, esimerkiksi maalajeista, lannoittamisesta, maan viljavuuden arvioimisesta, kylvöistä sekä rikkakasvien torjunnasta. Myös erilaisten puiden leikkaamista ja hoitoa, mukaan lukien hedelmäpuut, ja koristekasviasiaa, pihasuunnittelun perusteita, mehiläistarhausta, talvikalastusta ja paljon monenlaista muuta mukavaa olemme ehtineet jo käsitellä. 

Innolla odotan myös tulevia aiheita, joihin sisältyvät esimerkiksi pajutöiden tekeminen, jouluasetelmat ja kotikanalaan liittyvät asiat. Postailen opiskelukuulumisia taas myöhemmin lisää, ja ehkäpä luvassa on jossain vaiheessa kuvia myös tekemistäni pajutöistä, sillä niitä aion opetella tekemään ihan antaumuksella.:)

Iloa päivääsi!

1 kommentti:

  1. Oi, että! Kirjoittele vain lisää noista opinnoista. Kiinnostavat minua todella. Meinasin itsekin hakea tuonne, mutta matkaa lähipäiville tulee niin paljon.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!