lauantai 30. lokakuuta 2021

Puutarhavierailulla: Mikkelipuisto, Mikkeli, osa 3/4

Tänään blogissani jatkuu taas kuvakierros upean monipuolisessa Mikkelipuistossa. Aiemmissa postauksissani aiheena ovat olleet mm. alueen pergolat, kesäkukat ja luonnonkivet. Nyt tällä kerralla piipahdamme komean liuskekivipäällysteisen muurin ja erilaisten istutuslaatikoiden parissa. Tervetuloa mukaan kesäiselle nojatuolimatkalle!

Hydrangea-nimisessä mallipuutarhassa on runsaasti mm. hortensioita. Siellä on käytetty hauskasti pystyyn aseteltuja liuskekiviä istutusalueiden rajaukseen.

Lankut tuovat istutusten keskelle jäävälle alueelle lattiamaista tuntua.

Mallipuutarhan takaosaan jäävä musta säleikköaita korostaa upeasti edessään kasvavien saniaisten ja kuunliljojen vihreyttä.

Tässä Hydrangea vielä kokonaisuudessaan. Puusta tehty istutusaltaan reunus on päällystetty komeilla liuskekivillä ja toimii myös istahtamispaikkana.

Mikkelipuistosta löytyy myös lavatarha.

Osa lavoista on tehty perinteisistä lavakauluksista...

... osa taas on yksilöllisemmän näköisiä.

Värikkäät puutarhapenkit toimivat myös istutusaltaina puille ja pensaille.

Punaiselle kiveykselle ilmettä tuovat ympyränmuotoon ladotut kivet.

Hedelmäpuita on siroteltu koristekasvi-istutusten sekaan.

Ensi viikolla käymme vielä viimeisen kerran Mikkelipuistossa ja silloin aiheena ovat mm. laajat perenna-alueet sekä tunnelmallinen nuotiopaikka. 

Hauskaa viikonloppua ja lokakuun viimeisiä päiviä!

P.s. Blogissani on käynnissä ihana siemenarvonta. Jos et ole vielä osallistunut, käyhän kurkkaamassa.:)

4 kommenttia:

  1. Kyllä on hieno puutarha! Erityisesti nuo erilaiset kokonaisuudet kiinnostavat; värikkäät penkit ja lavakauluspuutarha. Tulevan postauksesi nuotiopaikka kiinnostaa jo nyt.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!