lauantai 23. lokakuuta 2021

Lokakuun puutarhapuuhia

Vielä lokakuukin on meillä ahkera puutarhakuukausi, jos vain kelit sallivat. Tällä viikolla on ollut pari sateista päivää ja keskiviikkona tuli kymmenisen senttimetriä luntakin, joka tosin suli seuraavana päivänä. Tämän syyslomaviikon puutarhapuuhat ovatkin jääneet melko vähäisiksi, mutta edellisviikolla saimme aikaiseksi enemmänkin.

Jäniksille maistuvat puuvartiset saavat jälleen talveksi ympärilleen verkot.

Jänisverkkoja olemme viritelleet ja myös talvisuojausta tarvitseville aremmille kasveille olemme jo laittaneet valmiiksi verkkotötteröt, joiden ympäri kieputamme pakkassuojat, kunhan kelit vielä viilenevät. Kasvihuoneen siivosin talvea varten ja esimerkiksi ruukkuja vein sinne talvisäilytykseen, sillä meillä on tarkoitus käyttää jatkossa sen sijaan kesäkeittiötä talvisiin tunnelmointihetkiin. Myös yleistä pihan siivousta ja puutarhavälineiden siirtämistä talvisäilöön on ollut ohjelmassamme, samoin polttopuuhommia. Lintujen talviruokinnan aloitimme tällä viikolla.

Puutarhamme arimmat puuvartiset saavat ympärilleen verkkotötterön, jonka päälle laitamme myöhemmin kelien viilettyä pakkassuojakankaan.

Puutarhavarasto sai jo ovensa, ja viherkatonkin rakenteiden kanssa olemme edistyneet. Viherkaton kehikko on nimittäin jo valmis ja patolevy asennettu, mutta poikkipuut vielä puuttuvat. Ne yritämme saada paikoilleen nyt viikonlopun aikana.

Puutarhavaraston oven saranat ovat takorautaiset.

Hyötytarhan laitoin myös jo talviteloille. Silppusin ylimääräiset kasvinosat laatikoihin ja sekoitin niitä pintamultaan maatumaan talven yli. Pari laatikkoa varasin syyskylvöille, jotka aion tehdä lähipäivinä. Postailen niistä sitten vielä lisää tarkemmin, kunhan saan ne tehdyksi. 

Hyötytarhakin alkaa olla valmiina talvea varten, enää syyskylvöt puuttuvat.


Väkisin mieli alkaa jo olla lähestyvässä talvessa, ja toisaalta ensi kasvukausikin jo käy mietteissä. Mm. alustavia kylvösuunnitelmia olen jo tehnyt ja jonkin verran olemme jo suunnitelleet ensi vuoden puutarhaprojekteja. 

Mukavaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!