keskiviikko 6. lokakuuta 2021

DIY: Ruusuiset jalkakylpypommit

Löysin viime talvena kaapin perältä sinne unohtuneita jalkakylpypommeja, jotka olimme joskus saaneet joululahjaksi. Niinpä käytin ne tuomaan saunailtoihin vähän luksusta. En ole itse asiassa aiemmin kokeillutkaan jalkakylpypommeja, ja ihastuin niin tähän hemmotteluun, että päätin tehdä niitä lisää itse. Talvella käyttämäni jalkakylpypommit olivat rosmariinin tuoksuisia, mutta itse tykkään enemmän esimerkiksi ruusun tuoksusta, ja keräsinkin kesällä ruusun terälehtiä puutarhastamme tätä varten. Meillä tosin kukkii edelleen muutamia hyväntuoksuisia tarhakurtturuusuja ja köynnösruusuja, ja aion kerätä terälehtiä vielä lisää, jotta voin tehdä näitä uudestaankin.

Jalkakylpypommien tarvikkeet löytyvät tuoksuöljyä ja ruusun terälehtiä lukuunottamatta tavallisesta ruokakaupasta. Halutessaan ruusun terälehdet voi korvata esim. kuivatulla rosmariinilla, laventelilla tai vaikkapa maustetulla teellä.


Tarvikkeet (n. 14 kpl)
0.5 dl merisuolaa
1.5dl ruokasoodaa
0.5dl sitruunahappoa
1.5 rkl oliiviöljyä
2 tl vettä
0.5-1dl kuivattuja ja hienonnettuja ruusunterälehtiä
(20 tippaa ruusuöljyä)

Sekoita merisuola, ruokasooda ja sitruunahappo astiassa. Lisää oliiviöljy, kuivatut ruusun terälehdet (ja ruusuöljy) samalla koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi vesi hyvin sekoittaen. Laita massa haluamiisi muotteihin, painele tiiviiksi ja anna kuivua huoneenlämmössä yön yli. Irrota palat muoteista.

Valmis massa näyttää tältä. Se on murumaista, mutta silti muotoiltavissa.

Itse käytin jalkakylpypommien tekoon tavallisia jääpalamuotteja, mutta näitä voisi hyvin tehdä myös erilaisilla kauniimmankin muotoisilla muoteilla. Tästä kovaa muovia olevasta jääpalamuotista jalkakylpypommit irtosivat tosi helposti, kun muotin käänsi ylösalaisin ja tarvittaessa vähän taivutti sitä.

Valmiita ruusuisia jalkakylpypommeja


Testasin ensimmäisen itse tehdyn jalkakylpypommin viime viikonloppuna, ja se liukeni lämpimään veteen ihanasti poreillen. Myös ruusun tuoksu oli tällä ruusuöljymäärällä mielestäni sopiva. Aion tehdä näitä lisää ja ehkä kokeilen myös laventelintuoksuisia, sillä kuivasin kesällä puutarhasta keräämiäni laventelin kukkia. Kauniisti pakattuina jalkakylpypommit sopisivat hyvin myös lahjaksi.

Oletko sinä tehnyt itse jalkakylpypommeja?

Iloa päivääsi!

1 kommentti:

  1. I found so many exciting matters in this particular content, I would like to request please keep posting such informative content. Check out walmart carpet cleaner rental near uyo

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!