maanantai 31. toukokuuta 2021

Ihana tulppaaniaika!

Tulppaanien kukinta on yksi puutarhavuotemme kohokohdista. Vuosittain istutan syksyllä suuret määrät tulppaanien sipuleita, ja lisäksi pyrin valitsemaan sellaisia lajikkeita, jotka nousevat vielä seuraavanakin vuonna. Näin tulppaanien kukinta onkin meillä yleensä runsas ja kaunis. Tällä kertaa meillä ensimmäiset tulppaanit avautuivat etupihalla parisen viikkoa sitten ja sen jälkeen tulppaanien kukinta on alkanut vähitellen myös takapihan puolella. Viime aikojen viileiden kelien ansiosta kukinta on myös kestänyt todella pitkään. Kukkivia tulppaaneja on pakko käydä ihastelemassa puutarhassa päivittäin, ja osa takapihan kukkijoista näkyy onneksi myös sisälle asti. Tässäpä kuvia tämän vuoden tulppaanien väri-ilottelusta puutarhassamme!

Liljarinteessä kukkivat jälleen tulppaanit vaaleanpunaisen eri sävyissä. Myös violetteja ja yksittäisiä puna-valkoisia löytyy joukosta. Kuvan oikeassa reunassa kukassa on pensasmainen suklaakirsikka 'Chokoladnaja'.

Samaa istutusaluetta. Tulpaanien taustalla sinisenä hehkuvat lemmikit.

Tulppaanien lisäksi Liljarinteessä ovat kukintavuorossa patjarikko ja kaunokainen.

Aiempien kuvien aluetta toisesta suunnasta. Etualalla reunuskasvina on pikkuampiaisyrttiä, joka vasta kasvattelee nuppujaan.

Edelleen Liljarinnettä

Liljarinteen taustalla pilkottaa Porraspenkki, jossa tulppaanien kukinta alkaa yleensä viimeisenä.

Liljarinnettä kasvihuoneelle päin

Porraspenkkiä toisesta suunnasta. Etualalla varjopenkissä kukkivat kevätkaihonkukka ja rönsytiarella.

Tähdenlennon kummulta kuvattuna erottuvat Kolmiopenkin tulppaanit.

Keltainen ei kuulu lempiväreihini puutarhassa, mutta Kolmiopenkissä olen tykännyt vaaleanpunaisen ja keltaisen yhdistelmästä.

Liljarinteen ja Porraspenkin väriloisto näkyy myös terassilta.

Etupihalla Viherseinäpenkki räiskyy edelleen eri väreissä.


 Kaunista alkavaa viikkoa!

lauantai 29. toukokuuta 2021

Esittelyssä Sammalnurkka

Viime syksynä aloin miettiä seinäkasvihuoneen toiselle nurkalle jotakin sopivaa somistetta. Kasvihuoneen toisella puolellahan on sadevesien keräyskontti, mutta toiselle nurkalle jää pieni noin 0.25 m2 kokoinen kolmion muotoinen alue. Minulla oli viime kesänä siinä kesäkukkaruukku, mutta kesäkukillekaan paikka ei ole paras mahdollinen ja lisäksi herkästi unohdin käydä kastelemassa talon nurkalle jäävää ruukkua. Aloinkin suunnitella alueelle pikkuruista kivipuutarhaa, jossa vihreyttä saisikin tuoda sammal. 
 
Sammalen lisäksi nurkkaukseen tuovat vihreyttä muutamaan kivenkoloon istuttamani lyydianmaksaruohot.

Minulla oli jo valmiiksi sopivaa paikkaa odottamassa muutamia kauniisti sammaloitumaan alkaneita kiviä ja joitakin sain lisää aiemmalta pihareissultamme. Keräsinkin kaikki nämä kivet yhteen ja sommittelin ne nurkkaukseen. Jotakin pystysuuntaan nousevaakin asetelma mielestäni kaipasi, ja löysin metsäpalstaltamme muutamia hyviä karahkaehdokkaita, joista sopivin sai paikan Sammalnurkasta, muut päätyivät Kantopuutarhaan. 
 
Erikokoiset luonnonkivet ovat minusta yhdessä kauniin näköisiä.

Karahkan alaosa on upean vihreän sammaleen peitossa.

Tässä vielä pikkuinen Sammalnurkka kokonaisuudessaan

Lapset toivoivat, että Mörköpolun asukkeja löytyisi myös täältä, joten niitä saattaa muutamia jossain vaiheessa ilmestyä paikalle. Samoin karahkan oksille minulla on mietinnässä jonkinlaisia, esimerkiksi kävyistä tehtyjä, somisteita. 
 
Iloista toukokuun viimeistä viikonloppua!

perjantai 28. toukokuuta 2021

Kotimaan ihania puutarhakohteita

Olen postaillut ihanista kotimaan puutarhakohteista erityisesti viime syksyn, talven ja tämän kevään aikana, mutta myös jo aiemmin. Puutarhakauden ollessa taas käsillä ajattelin vielä kerätä nämä kauniit kohteet yhteen postaukseen, josta on helppo katsella ja miettiä sopivia vierailukohteita kesälle (korona toki huomioiden). Tässäpä siis listausta näistä mielenkiintoisista käyntikohteista!
 
Sapokan vesipuisto, Kotka

Jokipuisto, Kotka

Isopuisto, Kotka

Redutti Kotkan Yrttipuutarha

Hapelähteen puisto, Kuopio

Niiralan alppiruusupuisto, Kuopio

Saaristokaupungin alppiruusupuisto, Kuopio

Ruusutarha, Kuopio

Pölkinvuoren kasvimaailma, Urjala

Hatanpään arboretum, Tampere

Oulun yliopiston kasvitieteellinen puutarha

Sukupuupuisto, Kuusamo

 
 
Mikä on sinun lempipuutarhakohteesi kotimaassa?  

Mukavaa loppuviikkoa!

torstai 27. toukokuuta 2021

Villiyrttejä

Postailin viime viikolla villiyrtti-innostuksestani ja viime viikonloppuna oli jälleen aika maistella osin uusia, osin vanhojakin tuttavuuksia. Kerroin aiemmin, että nokkosta käytämme suhteellisen paljon, ja viikonloppuna keräsin tämän vuoden ensimmäistä satoa. Meillä nokkosta kasvaa puutarhan reunamilla ja tontin rajalla, ja niistä riittää säilöttäväksi talvenkin varalle. Nyt vuoden ensimmäiset nokkoset päätyivät kuitenkin pannulla pyöräyttämisen jälkeen lautaselle. Pakastimeen kerään sitä myöhemmin. 
 
Kevään ensimmäistä nokkossatoa

Uutena tuttavuutena kokeilimme voikukkaa, jota kohtaan olimme vähän epäluuloisia, vaikka paljon hyvää siitä olemmekin kuulleet ja lukeneet. Niitäkin löytyy meiltä puutarhasta ja olisikin hyvä, jos oppisimme niitä käyttämään. Lehtiä keräsimme ihan maisteltavaksi, ja lopulta niitä päätyi myös leivän päälle ja salaattiin. Kuulemma mitä sahalaitaisemmat lehdet, sitä voimakkaampi maku, joten yritimme löytää melko sileäreunaisia lehtiä näin maistelun alkuvaiheessa. Myös voikukan nuppuja keräsin nuorimmaisemme kanssa, joka innostuikin tästä touhusta kovasti. Nuput paistoin nopeasti pannulla rypsiöljyssä ja maustoin suolalla ja mustapippurilla. Niistä tuli itse asiassa todella hyvä, maultaan vähän parsaa muistuttava lisuke, jota teemme kyllä jatkossakin.
 
Pannulla pyöräytettyjä voikukan nuppuja.

Ketunleivästä mainitsin jo edellisessä villiyrttipostauksessani. Sen lehdethän olivat meille jo entuudestaan tuttua napostelteltavaa, mutta tällä kertaa maistelimmekin kukkia, joilla koristelimme salaattia ja myös jätskiannoksia. Nekin olivat ihan hauska uusi tuttavuus. Villiyrttikokeilumme jatkuvat taas lähiaikoina, ja postailenkin niistä jälleen myöhemmin lisää.

 Hyvää loppuviikkoa!

keskiviikko 26. toukokuuta 2021

Ruukkuistutuksia oleskelualueelle

 Yhteistyössä Huiskula
 
Kasvihuoneen edustan oleskelualue on meillä ahkerassa käytössä kasvukauden aikaan. Kukkivaan Penkkiin olen jälleen suorakylvänyt kesäkukkia, mutta niiden väriloistoa saa vielä odottaa tovin, joten ajattelinkin tuoda alueelle kaunista kukintaa pienen ruukkupuutarhan muodossa. Tykkään koristeheinien ja kesäkukkien yhdistelmästä, ja näihinkin ruukkuihin päätyi molempia.

Violetti ja valkoinen tähtisilmä ovat saaneet kaverikseen kellanhohtoisen saran 'Alata'.

Etualalla tähtisilmiä ja sara 'Alata', takana olevassa ruukussa tähtisilmien lisäksi on toinen sara ja ihanan punainen riippapelargoni.

Kasvihuoneen oleskelualuetta vähän kauempaa. Edellisten kuvien ruukut ovat kasvihuoneen oikealla puolella, vasemmalla on mm. ämpäriperunoita ja talvettamani verenpisara.

Oletko sinä jo tehnyt kesäkukkaistutuksia?

Iloa ja aurinkoa päivääsi!

tiistai 25. toukokuuta 2021

Mörköpolun kevätavajaiset

Mörköpolku syntyi meillä Liljarinteen keskelle pari vuotta sitten helpottamaan suuren istutusalueen hoitoa ja toisaalta tarjoamaan myös hauskan pitkospuu-tyylisen kävelypolun kukkapenkin keskelle. Pienet kivimöröt muuttivat toissakesänä polun päähän pikkuiseen puiseen mökkiin. Talvet möröt ovat asustelleen sisätiloissa ja nyt niiden tuli aika taas muuttaa nimikkopolulleen kesän ajaksi. Parin vuoden aikana möröt ja niiden asumus olivat jo vähän rähjääntyneet, joten ennen muuttoa möröt pääsivät pesulle ja irronneet yksilöt kiinnitin takaisin kavereidensa joukkoon. Nyt Mörköpolulla on taas useita silmiä tarkkailemassa puutarhassa touhuajia.
 
Mörköjen kodin luona kukkivat nyt lemmikit ja tulppaanit. Marjasinikuusama tarjoaa pientä varjoa auringolta.
 
Iloa päivääsi!

maanantai 24. toukokuuta 2021

Kukkia, kukkia, kukkia!

Kevät on edennyt jälleen hurjaa vauhtia, ja kukintavuorot vaihtuvat puutarhassamme sellaista tahtia, ettei kameran kanssa enää tahdo pysyä perässä. Huomasin, että taas osasta kukkijoita on jäänyt postaamatta ja seuraavat availevat jo nuppujaan. Keräsin nyt tähän kuvia kaikkein sykähdyttävimmistä tämänhetkisistä kukkijoista. 

Tarhakylmänkukka 'Papageno' kukkii O-penkissä.

Sen vierestä löytyy tosi kauniin sävyinen, punainen tarhakylmänkukka, jonka tarkkaa lajikenimeä en tiedä.

O-penkissä kukintavuorossa on myös kerrottu valkovuokko.

Tähdenlennon polun rinteillä tetenarsissit lopettelevat ja rotkolemmikit 'Alexander's Great' taas aloittelevat kukintaansa.

Sieltä löytyy myös suloinen kevätkukkija, nelirosolehti,...


... pikkuruinen himalajanesikko 'Gigas'


... sekä kukiltaan kurkkuyrttiä muistuttava idänpurasruoho.

Metsäpuutarhassa minulla on muutama pikkuinen tuppo pikkukäenrieskaa, jonka toivon leviävän tulevina vuosina sen nurmipoluille ihanaksi kevätkukkamatoksi.

Kantopuutarhan toukokuinen söpöliini on metsäalppikello 'Spring Symphony'.

Varjoryhmässä ilta-auringossa loistaa kevätkaihonkukka.

Kasvihuoneen lähellä Pisarassa kukkii syvänpunainen tarhakylmänkukka, jonka ostin 'Alba':na, mutta yhtään hassumpi ei ole tämäkään väri.

Aurinkoista alkavaa viikkoa!

lauantai 22. toukokuuta 2021

Toukokuisia puutarhanäkymiä

Yleensä lauantaisin olen postaillut esittelyjä erilaisista upeista puutarhakohteista. Kevät on kuitenkin edennyt taas vauhdilla ja omasta puutarhastammekin löytyy niin paljon postattavaa, etten tahdo perässä pysyä. Niinpä Puutarhavierailulla-postaukset jäävät taas hetkeksi kesätauolle, ja palaan niiden pariin myöhemmin. Tänään lähdetään sen sijaan kuvakierrokselle ihan meidän omaan puutarhaamme.:)

Meillä puutarha on täyttynyt ihanista kukkijoista, ja herkästi niistä tulee otettua vain lähikuvia. Kävinkin nyt kiertelemässä kameran kanssa puutarhassamme kuvaamassa vähän laajempia näkymiä. Tulppaanien kukinta on meillä alussa. Aurinkoisilla ja lämpimillä paikoilla ensimmäiset tulppaanit ovat jo avanneet nuppunsa, mutta vähän varjoisemmilla istutusalueilla kukinta on vielä edessä. Lisäksi metsäpuutarhassa kukkii runsaasti muita sipulikukkia ja erilaisia vuokkoja. Tervetuloa toukokuiselle kierrokselle puutarhaamme!
 
Liljarinteessä tulppaanien kukinta on aluillaan. Taustalla pilkottavat punaisena myös Porraspenkin tulppaanit.

Liljarinnettä toisesta suunnasta. Oikeassa reunassa tulppaanien takana kukkii lemmikki.

Kolmiopenkissäkin ensimmäiset tulppaanit alkavat availla nuppujaan. Turveharkkoreunuksisessa O-penkissä kukintavuorossa ovat mm. kerrotut valkovuokot ja eriväriset kylmänkukat.

Tähdenlennonpolun rinteet peittyvät ihaniin kevätkukkijoihin, mm. erilaisiin vuokkoihin. Etualalla O-penkissä on kukassa kasvitieteellinen tulppaani.

Tähdenlennon polun vierestä talolle päin

Aina kauniiseen näkymään ei tarvita monilajisia istutuksia tai räiskyvää kukintaa. Tämä alvejuurien ja ketunleivän yhdistelmä on minusta etenkin näin keväisin aivan ihana.

Samaa aluetta vielä toisesta suunnasta. Taustalla korallikanukka ja laikkukirjokanukka 'Elegantissima' availevat hiirenkorviaan.

 Rentouttavaa viikonloppua!