tiistai 13. huhtikuuta 2021

Kevät, kevät, kevät!

Viime viikon alkupuolella meillä satoi useana päivänä lunta, joka jäi harmikseni vielä maahankin. Loppuviikosta sulaminen kuitenkin alkoi taas, ja viikonlopun aikana oli jälleen jo oikein keväistä. Löysin myös paljon uusia piippoja ja perennojen alkuja kukkapenkeistä, ja löytyipä nyt jo muitakin kuin krookusten nuppuja! Krookukset, jotka olivat viikko sitten puutarhakierrosvideollani nupussa, ovat edelleen samassa vaiheessa. Kovasti toivonkin, että niistä ensimmäiset aloittaisivat kukintansa jo tällä viikolla.

Liljarinteessä kaunokaiset ovat jo nupussa.

Lisää kaunokaisia

Pisarassa krookukset ovat nousseet ja osa niistä on jo nupussakin. Yllätyksekseni usean loistokärhönkin versot ovat selvinneet talvesta noin puolen metrin korkeuteen asti hengissä lumen alla. Yksi niistä on taustalla näkyvässä tuessa kasvava loistokärhö 'Miss Bateman'.

Loistokärhön 'Miss Bateman' silmut turpoavat jo. Saman lajikkeet versot talvehtivat lumen alla myös O-penkissä, jossa se kasvaa maanpeitekasvina.

Pisarasta löytyy mm. vaaleankeltaisia krookuksia.

Buried Pot Gardenin reunalla iso osa laventeleista on talvehtinyt hyvin.

Tulppaanien punaiset piipot värittävät mm. Liljarinnettä.

Pionirinteessä nousevat jo ensimmäiset kiinanpionit.

Porraspenkin toinen porras puskee tulppaaneja, samoin alin porras. Ylimmällä portaalla on krookuksen piippoja.

Tähdenlennon polun rinteillä nousevat posliinihyasintit.

O-penkissä kasvuaan aloittelevat tarhakylmänkukat. Löysin suureksi ilokseni nyt myös ensimmäistä kertaa niiden siementaimia. Jännityksellä odotan, minkä värisiä jälkeläisten kukat ovat, sillä meiltä löytyy kylmänkukkia erivärisinä.

Toinen suuri ilonaiheeni löytyy myös O-penkistä, nimittäin sinivuokkojen suloiset nuput.

Terassin luona ja Rinnepenkeissä meillä on vielä lunta, sillä ne ovat tähän aikaan keväästä suuren osan päivästä talon varjossa. Suurin osa istutusalueista on kuitenkin jo lumettomana.

Puutarhan kevättöitäkin olen jo päässyt pikku hiljaa tekemään. Tässä videota niistä (Jos video ei näy mobiiliversiossa, saat sen auki tästä linkistä: Kevään pihatöitä )


Onko teillä vielä lunta? Entä kevätkukkijoita?

Kauniita huhtikuun päiviä!

2 kommenttia:

  1. Täälläkin oli tosiaan luminen viikko, mutta onneksi se viime aikoina tullut suli pois. Lunta on vielä riittävästi, mutta näyttää sulavan nopiasti ;)

    VastaaPoista
  2. Lupaavasti puskee piippoja. Viime talvi oli suotuisa kasvien talvehtimiselle. 'Miss Bateman' aloittaa varmasti kukinnan jo kesäkuussa kun on noin hyvin talvehtinut. Voi olla jopa kerrannaisia kukkia tiedossa. Täällä on vielä kaikki kärhöt lumen alla, mutta luulisin, että ainakin osa lähtee vanhoista varsista kasvuun. Toivottavasti sää nyt pysyisi lämpimänä, jotta pääsen itsekin pian etsimään piippoja ja talvehtineita kasveja. Aurinkoista päivää!

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!