keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

Kukkia pääsiäiseksi

Yhteistyössä Huiskula

Tänä vuonna otin jo pienen varaslähdön pääsiäiseen ja tein hyvissä ajoin pari kukka-asetelmaa tuomaan keväistä ilmettä ja iloisia värejä keittiöön ja olohuoneeseen. Narsissit ovat meillä perinteisiä pääsiäiskukkia, ja myös esikoita tykkään hankkia aina keväisin. Molemmat minulla on tapana istuttaa lumien sulettua puutarhaan. Tosin esikot eivät ole meillä ainakaan vielä menestyneet, mutta kiva sitä on silti aina kokeilla. Tuli kyllä tosi keväinen olo, kun pääsin näitä istuttelemaan ruukkuihin! Jospa ne lumetkin jo pikku hiljaa sulaisivat.:)

Tämä rimpsureunainen, kerrottu esikko on todella suloinen hennon vaaleanpunaisine terälehden reunoineen. Vieressä pilkottaa valkoista helmililjaa, joka availee vähitellen nuppujaan.

Perunanarsissi 'Bridal Crown' on narsisseista ehdoton suosikkini. Se on todella koristeellisen ja näyttävän näköinen puutarhassakin, ja tuoksuu aivan ihanalle.

Keittiön pöydälle päätyi matalaan, pyöreään ruukkuun valkoista helmililjaa, keltaisia esikoita ja perunanarsissia 'Bridal Crown'. Itselleni tämä riittäisi näinkin, mutta lapset tykkäävät pääsiäisasetelmissa tipuista, munista tai vastaavista. Niinpä lähempänä pääsiäistä laitamme lasten kanssa tähän vielä muutamia pikkuisia tipuja tepastelemaan kasvien juurelle.

Olohuoneessakin esikoiden kaverina on valkoista helmililjaa. Istutin kasvit kaapin perältä löytämääni koriin, jonka vuorasin kelmulla, ettei multa ja vesi tulisi raoista läpi.

Oletko sinä jo hankkinut narsisseja tai muita kevätkukkia kotiisi?

Ihanaa maaliskuun jatkoa!

12 kommenttia:

  1. Olen jo reilun viikon nauttinut kotona kevätkukkijoiden kauneudesta, tuovat paljon kaivattua väriä lumisen kevättalven keskelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat tosiaan piristävä väripilkku tähän aikaan vuodesta.:)

      Poista
  2. Oi, miten suloisia esikoita! Ja noi sipulikukat tuovat heti ihanaa kevätfiilistä kotiin.

    VastaaPoista
  3. Suloinen rimssuhelmainen esikko. Minäkin ostin Bridal Crowneja. Nuppuisuudestaan huolimatta ehtivät ehkä kukkia ennen pääsiäistä. Haetaan siis uusia, eivät ole kovin kalliita ilontuojia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan totta, melko halvalla saa näillä iloa ja väriä kotiin.

      Poista
  4. Perunanarsissi on minunkin suosikkini. Esikot ovat lupaus keväästä.

    VastaaPoista
  5. Söpöt asetelmat! Erityisesti nuo rimpsureunaiset esikot ovat hurmaavia.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!