keskiviikko 19. elokuuta 2020

Viherseinän vieressä

Viime kesänä perustimme etupihalle Viherseinäpenkin tuomaan näkösuojaa tieltä kompostoreille päin. Tällä istutusalueella on riittänyt kauniita kukkijoita pitkin kesää, ja nyt siellä alkaa olla meneillään runsain kukinta sitten tulppaaniajan. Myös monet pörriäiset viihtyvät tällä aurinkoisella ja lämpimällä paikalla kukkien parissa. Tässäpä muutamia kuvia Viherseinäpenkkimme tämänhetkisestä ilmeestä!

Morsiusharso 'Flamingo' on ehdottomasti elokuun suosikkini Viherseinäpenkissä. Valkoista morsiusharsoa minulla oli takapihan puolella Kaaripenkissä, mutta viime talvi vei sen. Nyt minulla on uusi taimi ostettuna sinne, sillä valkean morsiusharson kukinta oli aikaisempina kesinä aina yksi tuon penkin loppukesän kohokohdista.

Viherseinäpenkkiin olen valinnut puna- ja valkokukkaisia kasveja. Ainoan poikkeuksen tähän tekevät muutamat kärhöt. Keskellä näkyy morsiusharson kaunis vaaleanpunainen kukkapilvi.

Prinsessankakkara 'Silberprinzesschen' on kukkinut jo hyvän aikaa, ja sen kukat ovat näyttävän kookkaat.

Komeamaksaruoho 'Carl'

Yksi alueen kärhöistä on tarhaviinikärhö 'Alba Luxurians', joka oli viime kesän upea löytö. Valkeita viinikärhölajikkeita ei taida kovin paljoa olla, joten tämä oli pakko saada.

Sen vieressä kukkii tarhaviinikärhö 'Prince Charles'. Nämä viinikärhöt ovat tänä kesänä selvästi suurempia ja runsaskukkaisempia kuin vieressä kasvavat loistokärhöt, mutta eiköhän ero vähitellen tasoitu vuosien myötä.

Punakärsämö 'Cerise Queen'
 

 Aurinkoista keskiviikkoa!

8 kommenttia:

  1. Tämähän on hyvä idea. Meillä komposti pitäisi uusia ja paikkaakin vaihtaa.

    VastaaPoista
  2. Viherseinämä kukkii jo kauniisti ja jatkossa varmaan vielä pparanee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Muutaman vuoden päästä kärhöt jo toivottavasti peittävät kompostorit näkyvistä kesäisin.

      Poista
  3. Harso on söpöyren huippu! Ihana! Tahtoo kans. Piäni 'Alba Luxurians' o mullaki. Jouruun sitä jonku vuaren ettimähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo harso on minustakin aivan ihana. 'Alba Luxurians' tuli minulla vastaan Turun suunnalla.

      Poista
  4. Kivoja, hempeitä värisävyjä! Minä juuri tänään mietin, että tuo 'Alba Luxurians' sopisi pariksi yhdelle istutusta odottavista kärhöistäni. Nyt kun vain löytäisi sellaisen jostain ensi kevääseen mennessä :D Ehkä pitää tyytyä mihin vain valkoiseen tai vaaleansiniseen lajikkeeseen, joka tulee vastaan. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aika harvinainen tuo 'Alba Luxurians' tuntuu olevan. Minunkin on hankittu Turun seudulta. Toivottavasti löydät sopivan kärhön! Aurinkoista viikonloppua sinnekin!

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!