tiistai 31. maaliskuuta 2020

Kirjaesittely: Puutarhan salaisuus + arvonta

Sain pari viikkoa sitten hyppysiini Maatiaiskanasen elämää –blogin Hillevin kirjoittaman aivan tuoreen kevään uutuuskirjan, Puutarhan salaisuus - iloa ja onnea puutarhasta (Hillevi Joutjärvi, 2020, Readme.fi, 256 sivua). Lämmin kiitos Hilleville kirjasta!



Kirjan ensimmäisessä osassa käydään läpi puutarhan merkitystä hyvinvoinnille. Asiaa pohditaan niin fyysisen kuin psyykkisenkin hyvinvoinnin kannalta. Myös eri aistien merkitystä puutarhassa käydään läpi, sillä puutarha voi tarjota kokemuksia niin näkö-, kuulo-, haju-, maku- kuin tuntoaistinkin välityksellä. Kirjassa kerrotaan lyhyesti myös puutarhan avulla voimaantumisesta. Tämän jälkeen siirrytään käsittelemään kasveista saatavaa hyvinvointia, jonka hyödyntämistä pohditaan lyhyesti myös hoitotyön kannalta.

Kirjassa on runsaasti kauniita, värimaailmaltaan herkullisia kuvia.

Toisessa osassa kirjailija kertoo puutarhan merkityksestä itselleen. Tässä yhteydessä esitellään myös lukuisia erilaisia kesäkukkia ja perennoja ja käydään läpi niiden kasvatukseen ja hoitoon liittyviä asioita kylvöistä ja pistokaslisäyksestä lähtien aina istutettujen kasvien vaatimiin hoitotoimiin asti.

Esimerkiksi liljojen osalta käydään läpi niiden kasvatukseen liittyviä perusperiaatteita ja esitellään lisäksi useita eri lajikkeita.

Kolmas osa käsittelee oman maan sadosta saatavaa onnea. Osasta löytyvät omat lukunsa niin lavakauluskasvimaalla, ruukkupuutarhassa kuin kasvihuoneessakin viljelylle. Luvuissa käydään läpi mm. kasvimaan ja ruukkupuutarhan perustamista ja hoitoa, kasvihuoneessa kasvattamisen perusasioita ja esitellään kullekin näille kasvatuspaikalle sopivia hyötykasveja kasvatusohjeiden ja -vinkkien kera.



Kirjan viiimeinen osa paneutuu kotipuutarhurin vuodenkiertoon ja esittelee kullekin vuodenajalle ominaisia puutarhapuuhia.

Kokonaisuutena Puutarhan salaisuudet on virkistävästä näkökulmasta kirjoitettu puutarhakirja, jossa kauniit, värikkäät kuvat tukevat kerrontaa ja myös kirjailijan oma persoona pääsee ihanasti esille. Kirjasta löytyy vinkkejä monien eri kasvien kasvatukseen ja puutarhan hoitoon niin aloittelijalle kuin kokeneellekin kotipuutarhurille.

Itse luin tätä kirjaa innolla ja haluankin nyt laittaa ilon kiertämään. Näiden poikkeuksellisten aikojen piristykseksi aloittamani "hyvän mielen arvontasarja" jatkuukin nyt uudella arvonnalla, jonka palkintona on tämä innostava uutuuskirja.

Voit osallistua arvontaan:
- yhdellä arvalla olemalla tai liittymällä blogini lukijaksi (internetversiossa sivupalkissa oikealla kohta "Lue", joka ei siis näy mobiiliversiossa. Sivun alalaidasta saat vaihdettua mobiiliversion internetversioksi) ja jättämällä kommentin tähän postaukseen
- yhdellä arvalla tykkäämällä blogini sivusta "Puutarhahetki - suurien unelmien puutarhablogi" Facebookissa ja kommentoimalla siellä tätä arvontapostausta
- yhdellä arvalla seuraamalla Puutarhahetkeä Instagramissa ja kommentoimalla siellä tätä arvontakuvaa
 - yhden arvan voit saada lisäksi seuraamalla Puutarhahetki-blogia blogit.fi:ssa. Mainitsethan tämän silloin kommentissasi jossain edellä mainituista kanavista.

Jokaisesta edellä mainitusta vaihtoehdosta saat siis yhden arvan, joten osallistua voit korkeintaan neljällä arvalla. Osallistumisaika alkaa tänään ti 31.3.2020 ja päättyy su 5.4.2020. Palkinnon postitus vain Suomeen.
Tervetuloa osallistumaan arvontaan!
Iloa päivääsi!

maanantai 30. maaliskuuta 2020

Lukijan toive: Maissin kasvatus siemenestä + arvonnan voittaja

Sain aiemmin eräältä lukijalta toiveen kertoa kokemuksiani maissin kasvatuksesta. Kylvän maissin huhtikuussa, joten nyt onkin sopiva ajankohta käydä maissiin liittyviä asioita vähän läpi.

Itse olen kasvattanut sokerimaissia nyt kolmena kesänä, joista ensimmäisenä sato oli vaatimaton, toissa vuonna saimme useita meheviä tähkiä, ja viime vuonna kesä uhkasi loppua kesken ja tähkät jäivät pieniksi, vaikkakin olivat maukkaita. Olen kasvattanut ainoastaan sokerimaissin lajiketta ’Golden Bantam’, josta olen kyllä tykännyt. Sen tähkät ovat makeita ja ainakin meillä ne ovat olleet lasten(kin) mielestä aivan erityistä herkkua. Maissi onkin vakiintunut jokavuotisiin kylvöihini.

Sokerimaissi 'Golden Bantam'

Kylvän maissin huhtikuun alkupuoliskolla. Välillä olen liottanut siemeniä parin tunnin ajan ennen kylvöä, mutta muistelen jonakin vuonna upottaneeni ne suoraan multaan ja ne itivät silti tosi hyvin. Maissi on yleensä lähtenyt kasvuun nopeasti, muutamissa päivissä, ja jo alkuvaiheessa se tekee vahvat, pitkät juuret. Olenkin pyrkinyt koulimaan ne heti, kun taimilla on ollut pituutta n. 5cm, sillä muuten juurien erottelu toisistaan on hankalaa. Kuten monet muutkin kasvit koulin maissit maitotölkin puolikkaisiin. Joka vuosi jostain syystä muutama taimista nahistuu pari viikkoa koulimisen jälkeen, en ole keksinyt, mistä se johtuu. Siksi kylvänkin aina muutamia ylimääräisiä siemeniä.

Koulimisvalmiita maissin taimia.

Kelien lämmettyä n. 10 asteeseen alan karaista maisseja siirtämällä ne kasvihuoneeseen auringonpolttamilta suojaavien harsojen alle aluksi puoleksi tunniksi kerrallaan, päivittäin aikaa vähitellen pidentäen. Kun maissit ovat lopulta viettäneet muutamia öitäkin kasvihuoneessa (tarvittaessa lämmittimen turvin), istutan ne ruukkuihin. Minulla on ollut 3-4 taimea/30l istutusastia ja ne ovat jaksaneet kasvaa siinä hyvin. Istutusastian pohjalle olen sekoittanut kanankakkaa, istuttamisen jälkeen en maisseja enää lannoita. Ainoa varsinainen hoitotyö onkin tämän jälkeen riittävä kastelu. Maissit tuntuvat imevän vettä todella paljon, joten niitä saa kastella ahkerasti. Toisaalta ne ovat kestäneet väliaikaisen kuivahtamisenkin kesälomareissujen aikana.

Maissi tarvitsee riittävän korkean tilan mahtuakseen kasvamaan. Meillä sen ruukut ovat tämän vuoksi lähellä kasvihuoneen keskikäytävää.

Lopulta maisseihin ilmestyy hedekukkia kasvin yläosaan. Kun siitepöly on kypsynyt, käyn ravistelemassa maisseja, jotta siitepöly varisisi maissin varren luona, lehtien tyvessä oleviin emikukkiin, joihin tähkät alkavat kehittyä. Kun koko tähkä on turvonnut ja sen kärki tuntuu pyöreähköltä olen yleensä varovasti kurkistellut suojalehtien lomasta, olisiko maissi jo valmis poimittavaksi. Vinkkinä sadonkorjuun ajankohdalle toimii myös tähkän kärkeen jäävien lankamaisten luottien ruskettuminen.

Maissin hedekukka tulee latvaan.

Emikukat tulevat varren viereen lehtihankaan. Tähkän kypsyessä sen yläosassa olevat luotit ruskettuvat.

Yleensä meillä on tullut satoa 1-3 maissintähkää/kasvi ja sadonkorjuu on ajoittunut syyskuulle. Tuhohyönteisistä maissimme eivät ole kärsineet lainkaan.

Tähän lopuksi on vielä hyvän mielen arvonnan tulosten aika. Arvonta toteutettiin jälleen perinteisenä lappuarvontana ja onnettarena toimi keskimmäinen lapsemme. Heinäopas-puutarhakirjan voitti Päivi/Kottikärryn kääntöpiiri. Paljon onnea voittajalle ja kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!

Oletko sinä kokeillut maissin kasvatusta? 

Mukavia maaliskuun viimeisiä päiviä!

lauantai 28. maaliskuuta 2020

Puutarhavierailulla: Botanisk Hage, Kööpenhamina, Tanska, osa 5/8

Viikko sitten aloitin kuvakierroksen Kööpenhaminan Botanisk Hagen rhodoalueella, ja nyt kierros tuossa ihanassa paikassa jatkuu edelleen rhodojen parissa. Aiemmin esittelin jo paikan puutarhalammen ympäristöä, metsäpuutarhaa ja pohjoismaista olutpuutarhaa. Tervetuloa viivähtämään kanssani taas hetki viime kesässä Kööpenhaminan kasvitieteellisessä puutarhassa!

Botanisk Hagessa on aivan uskomattoman kauniita istutuksia. Tämä rhodoalueen näkymä on yksi suosikeistani. Kuorikatepolkua reunustavat luonnonkivet ja paksut puunrungot, joiden ylle kaartuvat saniaiset.

Pienen aukean keskelle on jätetty pystyyn veistosmainen runko. Maanpeitekasvina on mm. taponlehteä, tiarellaa ja rönsyakankaalia, reunoilla mm. saniaisia, hortensioita ja alppiruusuja.

Kookkaat luonnonkivet korostuvat hienosti saniaisten keskellä.

Osa alppiruusuista on leikattu rungollisiksi. Erikorkuiset havut ja rhodot luovat kauniisti polveilevan, ikivihreän kasvuston.

Perennojen erilaiset lehtimuodot ja -värit pääsevät alueella oikeuksiinsa. Vasemmalla sormivaleangervoa, etualalla rikkoviuhkaa.

Kapea polku kiemurtelee rhodoalueen halki, ja mutkan takaa paljastuu aina uusi, kaunis näkymä. Taustalla kukkii safiirihortensia.

Puiden ja pensaiden lomasta pilkottaa auringossa kimmeltelevä puutarhalampi.

Hortensioiden ja havujen lomasta avautuu maisema kohti kivipuutarhaa.

Seuraavalla kerralla esittelyvuorossa onkin yksi tämän kasvitieteellisen puutarhan helmistä, aivan ihana kivipuutarha.

Rentouttavaa viikonloppua!

P.s. Vielä tämä viikonloppu on aikaa osallistua koristeheinistä kertovan kirjan arvontaan.

torstai 26. maaliskuuta 2020

Puutarhan kevätpuuhia

Viime viikonloppuna aloitimme vihdoin keväiset puutarhapuuhat. Keräsimme talven aikana suurista koivuista pudonneet risut ja poltimme ne nuotiossa, jonka ääressä oli kiva käydä välillä istuskelemassa kevätpuuhien lomassa. Marjapensaat saivat oksasaksilta kyytiä, kun poistin vanhimpia versoja mm. herukoista ja karviaisista. Vadelmistakin leikkasin viime vuonna marjoneet oksat pois. Myös elävä pajumaja sai kaipaamaansa siistimistä. Tuijia ja viime vuonna muotoonleikkaamiani koristepensaitakin muotoilin taas. Niitä tosin leikkaan kyllä pitkin kasvukautta, jotta pyöreä muoto säilyy kauniina. Omenapuiden leikkaus on vielä edessä, näillä näkymin ensi viikonloppuna, jolloin ajattelin leikata myös mm. päärynäpuut. Tänä vuonna leikattavaa ei tosin paljon olekaan. Heinäkuussa saatan sitten leikata niitä vielä uudestaan, jos vuosikasvu on runsasta.

Nuotiopaikkaa metsäpuutarhasta rajaava herukkakaari pääsi oksasaksien käsittelyyn.

Mm. korallikanukka, purppuraheisiangervo ja heisiangervo 'Amber Jubilee' saivat pyöreähköön muotoonsa kohennusta.

Terassin kainalossa olevaa rungollista tuijaa leikkaan pitkin  vuotta, sillä se kasvattaa muuten pitkiä "töyhtöjä" yläosaansa.

Takkaan talven aikana kertyneet tuhkat mies levitti nurmialueelle ja Liljarinteeseen jo viime viikolla. Osittain käytämme tuhkaa korvaamaan lannoitusta, mutta myös nopeuttamaan lumien sulamista.

Kasvihuonettakin aloin jo siistiä. Vein sieltä talven somisteet pois, ja nyt pitäisi tilalle keksiä jotain keväistä. Jos loppuviikostakin plussakeliä riittää, olisi luvassa ruukkujen ja kasvihuoneen pesu. Se on mielestäni yksi tympeimmistä kevätpuuhista, ja onkin kiva, jos sen saisi jo heti näin alkuvaiheessa pois alta. Kunnon puutarhapuuhiin kukkapenkkien pariin täällä ei kuitenkaan vielä hetkeen pääse, joten kaikenlaiselle valmistelulle ja siistimiselle on nyt hyvin aikaa.

 Oletko sinä jo aloittanut kevätpuuhia puutarhassa?

Ihanaa loppuviikkoa!

P.s. Blogissani on näiden poikkeuksellisten aikojen piristykseksi käynnissä "hyvän mielen arvonta", jonka palkintona on koristeheinistä kertova puutarhakirja. Jos et ole vielä osallistunut, käyhän kurkkaamassa.:)

keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Kevään tuoksua

Ulkona alkaa jo olla kunnolla kevättä ilmassa, ja siitä Rolfkin innostuu. Niinpä karvaturrimme kävi takapihan puolella kunnon nuuskutuskierroksella vetämässä kuonon täyteen kevään ihania tuoksuja. Rolf kuitenkin innostuu keväästä niin, että vapaalle jalalle ei ollut tällä kertaa asiaa, ettei kuono johdata koiraherraa karkuteille. Hihnassa pysyminen ärsyttikin Rolfia oikein kunnolla, kun niin paljon kivempaa olisi ollut sännätä ympäriinsä. Tervetuloa haistelemaan kevättä Rolfin seurassa!

"Tää kivi tuoksuu niiiiin hyvälle!"

"Mä teen sen viereen oman pesän. Ekaks kaivetaan kuoppa ja siihen laitetaan vähän risuja."

"Tästä tulee tosi hyvä..."

"Mut hei, ihan tosi, eiks tätä hihnaa nyt sais pois?"

"Ota se pois!!"

"Etkö sä nyt usko?! Hihna irti!"

"Nyt paloi käpy sun kanssas! Mä revin sit nää jänissuojatkin irti."

 Hauskaa keskiviikkoa!

P.s. Blogissani on käynnissä näiden erikoisten aikojen piristykseksi "hyvän mielen arvonta", jossa palkintona on koristeheinistä kertova puutarhakirja. Jos et ole vielä osallistunut, käyhän kurkkaamassa.<3

tiistai 24. maaliskuuta 2020

Hyvän mielen arvonta 1

Nämä ovat nyt poikkeuksellisia aikoja koronaviruksen leviämisen aiheuttamien toimien vuoksi. Kontaktien välttäminen, kotikoulut, etätyöt, mahdolliset karanteenit jne. muuttavat monen arjen aivan toisenlaiseksi kuin normaalisti. Varmasti huolta, pelkoa, kuormittumista ja harmistustakin tähän aikaan liittyy. 

Meillä vanhin lapsista, ekaluokkalainen, käy nyt koulua kotona, nuorimmaisetkin ovat kotona miehen kanssa. Vähän opettelua on vaatinut, että olemme löytäneet ekaluokkalaisen etätehtäviin järkevän rytmin, mutta nyt homma sujuu jo tosi kivasti. Meillä mies hyppäsi nyt opettajan rooliin ja neuvoo lasta tehtävien tekemisessä päivällä ja valvoo, että kaikki hommat tulevat tehdyksi. Minä kuitenkin tarkistan vielä illalla lapsen kanssa tehtävät, kuuntelen lukuläksyt ja neuvon vielä niissä jutuissa, jotka jäivät askarruttamaan tai tuntuivat lapsesta vaikeilta. (Normaalitilanteessa läksyjen tarkistaminen on siis ollut minun tehtäväni, ja haluan edelleen pysyä kärryillä lapsen osaamisesta.) Itse työskentelen terveydenhuollossa, ja jos koronavirus leviää hankalaksi epidemiaksi, voi olla, että työpäivien pitenemisen vuoksi joudun jättämään blogini tauolle tai ainakin selkeästi harventamaan postaustiheyttä. Joten jos blogi ei päivity, älkää ihmetelkö, palailen kyllä linjoille heti, kun se on taas mahdollista.:)



Piristykseksi tämän erikoisen ajan keskelle ajattelin järjestää nyt ainakin kevään kuluessa (ja tilanteen pitkittyessä mahdollisesti myöhemminkin) muutamia arvontoja blogissani. Näistä ensimmäinen "hyvän mielen arvonta" alkaa tänään. Palkintona on koristeheinistä kertova Heinäopas, jonka esittelyn löydät edellä olevasta linkistä.

Heinäopas on todella kattava tietopaketti erilaisten koristeheinien valintaan ja hoitoon puutarhassa.

Voit osallistua arvontaan:
- yhdellä arvalla olemalla tai liittymällä blogini lukijaksi (internetversiossa sivupalkissa oikealla kohta "Lue", joka ei siis näy mobiiliversiossa. Sivun alalaidasta saat vaihdettua mobiiliversion internetversioksi) ja jättämällä kommentin tähän postaukseen
- yhdellä arvalla tykkäämällä blogini sivusta "Puutarhahetki - suurien unelmien puutarhablogi" Facebookissa ja kommentoimalla siellä tätä arvontapostausta
- yhdellä arvalla seuraamalla Puutarhahetkeä Instagramissa ja kommentoimalla siellä tätä arvontakuvaa
 - yhden arvan voit saada lisäksi seuraamalla Puutarhahetki-blogia blogit.fi:ssa. Mainitsethan tämän silloin kommentissasi jossain edellä mainituista kanavista.

Jokaisesta edellä mainitusta vaihtoehdosta saat siis yhden arvan, joten osallistua voit korkeintaan neljällä arvalla. Osallistumisaika alkaa tänään ti 24.3.2020 ja päättyy su 29.3.2020. Palkinnon postitus vain Suomeen.

Tervetuloa osallistumaan arvontaan!
Terveyttä ja iloa viikkoosi!

maanantai 23. maaliskuuta 2020

Maaliskuun kylvöt

Maaliskuussa kylvän aina suuren osan esikasvatettavista yksivuotisistani. Vaikka tällä kertaa aloitin kevätkylvöt jo joulukuussa, ja jatkoin niitä tammi- ja helmikuussa, nyt vasta maaliskuun kylvöjen myötä taimimäärä alkaa taas näyttää tutulta, jokakeväiseltä purkkiviidakolta. Ensi kuussa on vielä hyvä määrä kylvöjä tulossa, mutta onneksi tilaakin on vielä jäljellä, sillä kodinhoitohuoneen remontin myötä sain sinnekin tilaa taimille.

Kukkakaali 'Erfurter', pinaattikiinankaali, parsakaali 'Premium Crop', ruusukaali 'Roodnerf'.

Tässäpä listausta maaliskuun kylvöistäni:
- runkotomaatti 'Green Envy', 'White Zebra', 'Boar's Tooth', 'Ildi'
- kirsikkatomaatti 'Gardener's Delight', 'Supersweet 100' F1, 'Red Cherry', 'Tiny Tim', 'Sweet Million' F1
- amppelitomaatti 'Romello'
- parveketomaatti' Balconi Yellow', 'Balconi Red'
- tomatillo 'Purple'
- punakaali 'Rotkopf'
- pinaattikiinankaali l. pak  choi 'Summer Breeze' F1
- kukkakaali 'Erfurter'
- ruusukaali 'Roodnerf'
- parsakaali ' Premium Crop'
- isotsinnia 'Graffiti'
- tuoksuherne kirkkaanpun, v.pun, sin.
- aitoelämänlanka, sekoitus
- leijonankita, sekoitus
- kesäleimu 'Nana Compacta Beauty'
- tiibetinkoirankieli
- tuoksukaunokki

Amppelitomaatti 'Romello', etualalla kirsikkatomaatti 'Supersweet 100' F1 odottavat koulimista.

Teitkö sinä kylvöjä maaliskuussa? Jos teit, mitä kylvit? 

Keväistä uutta viikkoa!

lauantai 21. maaliskuuta 2020

Puutarhavierailulla: Botanisk Have, Kööpenhamina, Tanska, osa 4/8

Nyt on taas aika palata Kööpenhaminan Botanisk Haveen, jossa tällä kertaa aloitamme kierroksen ihastuttavalla rhodoalueella. Aiemmista postauksistani löydät esittelyt Botanisk Haven puutarhalammen ympäristöstä, metsäpuutarhasta ja pohjoismaisesta olutpuutarhasta. Tervetuloa jälleen mukaan kuvakierrokselle tähän ihanaan kasvitieteelliseen puutarhaan!

Rhodopuutarhassa kasvit luovat runsaan, monikerroksisen näkymän. Kuorikatepeitteiset, luonnonkivillä reunustetu polut kiemurtelevat mm. alppiruusujen, atsaleojen ja havujen seassa.

Erilaiset lehtimuodot ja -sävyt ovat tärkeitä etenkin silloin, kun rhodojen kukinta-aika ei ole käsillä.

Alueen halki kulkee myös esteettömiä reittejä. Kuorikatteiselta polulta avautuvat kuitenkin vielä paremmat näkymät. Taustalla polku sukeltaa tiiviin kasvillisuuden sekaan.

Alueelta löytyy myös perennoja, mm. vasemmalla nuppujaan kasvatteleva purppurapunalatva. Keskellä kukassa on valkoinen hanhikki.

Alue on viimeistelty todella huolella, ja esimerkiksi polkujen ja istutusalueiden rajaukset ovat erittäin siistit. Puiden katveessa olevalla penkillä kelpaa levähtää.

Polun mutkien takaa paljastuu aina uusia kauniita näkymiä. Paikoitellen istutusalueiden rajaukseen on käytetty puunrunkojen pätkiä. Maanpeitekasvina alueella kasvaa mm. kurjenpolvia ja varjoyrttiä.

Rhodot ja havut ovat luonteva yhdistelmä.

Hortensioitakin alueella on useita. Kuvassa safiirihortensia.

Ensi kerralla kuvakierros jatkuu edelleen Botanisk Haven rhodopuutarhan maisemissa.

Iloa viikonloppuusi!

torstai 19. maaliskuuta 2020

Maaliskuinen puutarha

Kevät alkaa vihdoin tuntua olevan nurkan takana täällä IV-vyöhykkeelläkin. En muista, milloin meillä olisi ollut näin vähän lunta maassa maaliskuun puolenvälin seutuvilla. Joutsenia näin pari päivää sitten töihin ajaessani, ja pikkulinnut sirkuttavat jo kovaan ääneen. Ensimmäiset piipotkin ovat puutarhassamme nousseet, vaikka luntakin vielä on paikoitellen. Tervetuloa kurkistamaan maaliskuiseen puutarhaamme!

Kevään ensimmäiset piipot! Tähdenlennon polun rinne on jo sula ja tete-narsissit ovat lähteneet kasvuun.




Tähdenlennon polku. Elävä pajumaja odottaa kevätleikkausta.

Varjoryhmässä korallikanukka hehkuu upean punaisena.

Liljarinteessä vihertävät tarhaorvokit.

Kivikkolaakso sulaa silmissä, kun aurinko lämmittää kiviä. Jänissuojaverkko on pitänyt pitkäkorvat loitolla omenapuiden kimpusta.

Sydänpolun ja Kaaripenkin alueella on ränsistyneen näköistä. Voi miten odotankaan, että pääsen silppuamaan talventörröttäjät kukkapenkkeihin.

Yhdessä istutuslaatikossakin vihertää, kun ilmasipulit ovat heränneet kevääseen.

Terassilta katsottuna ei heti arvaisi, että piippojakin on jo noussut puutarhaan.

Rungollisen tuijan juurella, aivan terassin kainalossa on oravan kurkistelupaikka, jossa se päivittäin käy odottamassa sopivaa tilannetta siementen pihistämiseen lintulaudalta. Tämä on puutarhamme varjoisinta aluetta, josta lumet sulavat aina viimeisenä.

Minkälainen on sinun maaliskuinen puutarhasi?
Löytyykö jo piippoja tai kenties kevätkukkijoitakin?

Aurinkoista loppuviikkoa!

keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Vihersisustusta

Keväällä valon määrän lisääntyessä, kun vielä kuitenkaan puutarhassa ei suuremmin viherrä, tekee mieli panostaa vihersisustukseen. Yleensä minulla tulee aina keväisin hankittua muutamia uusia huonekasveja, etenkin jos talven aikana joku vanhoista on kuukahtanut. Lisäksi esikot, tete-narsissit, tulppaanikimput yms. kuuluvat ehdottomasti kevääseen. Tässä muutamia kuvia meidän vihersisustuksestamme.:)

Värikkäät tulppaanikimput piristävät kummasti.

Talvetuksessa olevat muratit pääsivät olohuoneen kukkatelineeseen. Ilmakasvi killuu lasipallossaan niiden vieressä.

Kukkatelineen alapuolella on jo pieni "huonekasviviidakko", joka sai lisää runsautta siirrettyäni joukkoon myös talvetuksessa olevat pelargonit.

Tällä hetkellä elävää kukkataulua koristavat leikkovihreät.

Tete-narsissejakin ostin muutaman ruukun, joista yksi päätyi keittiöön leivinuunin luona olevan lipaston päälle.

Keittiön pöydällä ilahduttavat tulppaanit.



Värikästä ja pirteää viikkoa!