lauantai 15. helmikuuta 2020

Puutarhavierailulla: Slottsträdgården, Malmö, Ruotsi, osa 4/4

Nyt puutarhavierailu Malmön Slottsträdgårdenissa on tullut lopuilleen. Aiemmin esittelin jo teemapuutarhoista mm. japanilaisen puutarhan, kuivan paikan puutarhan sekä muotopuutarhan, samoin punavihreän puutarhan ja metsäpuutarhan. Viime osassa vierailimme aivan uskomattoman hienossa hyötytarhassa. Nyt piipahdamme vielä suurten perennaistutusten parissa. Tervetuloa mukaan värikkäälle kuvakierrokselle aurinkoiseen linnapuutarhaan!

Monilajiset perennaryhmät reunustavat hiekkakäytäviä. Istutusalueen takana näkyvän pensasaidan taakse jää hyötytarha.

Suuri osa istutuksista on värimaailmaltaan vaaleanpunaista ja violettia.

Komeita laventelipuskia on käytetty runsaasti reunuskasvina.

Toisen perennaryhmän kiintopisteenä ovat erilaiset lehtisävyt ja -muodot. Erilaiset vihreänsävyt saavat piristystä punalehtisistä kasveista.

Myös tässä on puna-, kelta- ja vihreälehtisiä kasveja sekoitettu kauniisti.

Sama alue vielä toisesta suunnasta. Vasemmalla kukkii kuunlilja, takana tummalehtinen kuusamapensas.

Alareunassa maanpeittäjänä verikonnantatar, keskellä hopeainen hohtopiikkiputki, takana keltaisena loistaa ukontulikukka.

Slottsträdgårdenista löytyy myös kaunis daaliatarha. Pensasaidassa vuorottelevat puna- ja vihreälehtinen happomarja.

Vaaleanpunainen ja violetti käyvät todella hyvin yhteen.

Runsas perennakäytävä johtaa komealle portille.

Koivujen luona olevassa istutuksessa kasvaa mm. laventelia, tädykkeitä, nukkapähkämöä ja marunaa.

Tässä puiden alla maanpeittäjänä on mm. runsaasti erilaisia kurjenpolvia.

Näkymätön puutarhuri kanaverkkoleningissään

Seuraavalla puutarhavierailulla pääsemmekin kurkistamaan aivan toisentyyliseen, suloiseen pikkupuutarhaan.

Ihanaa viikonloppua!

14 kommenttia:

  1. Onpa kaunista. Olisi kiva päästä käymään tuollaisessa paikassa. Kuvasi aivan huokuvat rauhallisuutta ja hiljaisuutta. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on tosiaan aivan ihana paikka. Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

      Poista
  2. Silmä lepää näissä puutarhakuvissa.
    Näkymätön puutarhuri on hauska ja
    tuulimylly katseenvangitsija.
    Kaikkea mukavaa päiviisi!

    VastaaPoista
  3. Näkymätön puutarhuri on ollu ahkerana, on nii siistiä. Ompa valtavat laventelipuskat.

    VastaaPoista
  4. Onpa komeita istutuksia. Vaaleanpunaisen ja violetin yhdistelmä on ihana! Kiva idea tuo näkymätön puutarhuri. Hyvää viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  5. Kaunista. Nuo isot rehevät alueet ovat tosi upeita. Ja kiva tuulimyllykin alueella. Kiitos näistä vierailuista!

    VastaaPoista
  6. Ihanan rehevää!
    Ja kaunis tuo kanaverkkomekko:)

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!