torstai 15. elokuuta 2019

Istutuslaatikoiden kuulumisia

Tämä kesä on ollut meillä istutuslaatikoissa kasvavien hyötykasvien kannalta suotuisaa aikaa kuivuudesta huolimatta. Suurin osa kasveista on onnistunut vähintäänkin yhtä hyvin kuin aiempina vuosina, ja moni jopa paremmin. Pavut esikasvatin ja niistä olemme saaneet satoa jo tähän mennessä reilusti enemmän kuin kahtena edellisenä vuotena yhteensä. Siispä esikasvatan ne ehdottomasti jatkossakin. Myös kyssäkaalit ovat onnistuneet tosi hyvin ja isoja, sileitä, kauniita kyssiä on riittänyt pöytään hyvin. Samoin nauriista olemme saaneet paremman sadon kuin aiempina vuosina, jolloin toukat ovat pilanneet niistä osan. Tänä vuonna kylvin vain kaskinaurista 'Enon Kanta', kun aiempina vuosina olen kylvänyt sen lisäksi naurista 'Goldana'. Muistelen, että viime vuonnakin kaskinauriit taisivat olla siistimpiä kuin 'Goldanat'. Kurpitsat ovat ehkä vähän myöhässä viime vuoteen nähden, mutta nyt niistäkin alkaa tulla satoa.

Yleisilme laatikoiden luona alkaa olla jo loppukesäinen. Oikealla edessä olevaan laatikkoon kylvin retiisiä korjaamieni pinaattien tilalle.

Palsternakka 'Guernsey' on syksyllä kylvetty ja kasvaa jälleen hyvin. Keräsalaatit 'Market Favourite' kerään pian niiden juurelta pois.

Pieniä retiisin taimia

Kurpitsat lähtivät hitaasti kasvuun, mutta nyt nekin rönsyilevät jo hyvin. Härkäpapu 'Triple White' tekee jo komeita palkoja, joista on saatu jo satoakin.

Viime kesän suosikiksemme noussut patty pan -kurpitsa 'Sunburst' alkaa vihdoin sekin näyttää siltä, että edes jonkin verran satoa saadaan.

Kesäkurpitsa 'Diamant' F1 on jo pidemmällä. Myskikurpitsat sen sijaan ovat kasvaneet surkean hitaasti ja niistä tuskin satoa tulee lainkaan.

Kehäkukkaa, mangoldia 'Rhubarb Chard' ja silpoydinhernettä 'Kelvedon Wonder'. Mangoldista tulee aiempien vuosien tapaan hyvä sato. Herneitä on tänä vuonna tullut todella hyvin.

Punajuuret 'Chioggio' pullistuvat maassa lupaavasti.

Kehäkukka 'Lemon Zest' on yksi tämän kesän onnistuneita kokeiluja. Olen aivan ihastunut sen vaaleankeltaiseen väriin, ja sitä aion kylvää jatkossakin.

Jos sinulla on hyötytarha, mitä sinne kuuluu?

Iloista torstaita!

14 kommenttia:

  1. Herneet ovat kasvaneet meilläkin hyvin eikä niissä ole ollut matoja pahimpien vuosien veroisesti. Ihastuttavan sitruunaisen värinen kehäkukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkään ei herneissä ole nyt matoja näkynyt, viime vuonna oli jonkin verran.

      Poista
  2. Ihanaa satoa saat omasta maastasi 😊 Tänä vuonna minulla jäi kokonaan laittamatta syötävää kasvillisuutta. Usein tulee jotain edes laitettua 👍

    VastaaPoista
  3. Kesäkurpitsat ovat päässeet vauhtiin, joten niistä odottelen hyvää satoa! Myskikurpitsat lähtivät täälläkin tosi hitaasti kasvuun ja näyttävät tekevät pelkkiä hedekukkia, joten kurpitsoja ei taida tulla ollenkaan. Sipulit ja valkosipulit nostin jo, niihin olin aika tyytyväinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin nostin jo valkosipulit, mutta ne jäivät aika pieniksi. Nuo myskikurpitsat ovat tainneet monella olla tänä vuonna haasteellisia kasvatettavia.

      Poista
  4. Muutama loora. Hernehet on tämän kesän yllättäjiä.

    VastaaPoista
  5. Sinulla on upean rehevää. Satoa on selvästikin hyvin vielä tulossa.
    Minulla on eitsemän laatikkoa ja kasvari. Laatikoissa paras sato on tänä kesänä tullut herneestä ja kurpitsasta. Kurpitsa jatkaa edelleen, herneet on jo korjattu ja syöty. Porkkana ja sipulikin onnistuivat hyvin. Sen sijaan lehtivihannekset kärsivät ötököistä ja punajuuri kuivuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä kurpitsan satokausi vasta alkaa. Minä jätin tänä vuonna sipulit kokonaan laittamatta, sillä viime kesänä sipulikärpäsen toukat olivat isona riesana. Nyt kesällä kuitenkin harmittelin, kun ei niitä ollut.

      Poista
  6. Rehevää ja satoisaa kasvua teilläkin. Lähiruokaa parhaimmillaan.
    Minusta on ollut hieman yllättävääkin, että kesän säistä huolimatta kasvit ovat kukoistaneet.
    Ihanaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kesän sää on tosiaan ollut haasteellinen, mutta meilläkin vaikuttanut yllättävän vähän vanhoihin istutuksiin ja hyötytarhaan. Ihanaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  7. Kivan näköistäkin, hyödyn lisäksi. Mikään ei voita itsekasvatettua ruokaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen samaa mieltä, itse kasvatettu ruoka on ihan parasta.

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!