keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Ruusuisia päiviä

En osaisi kuvitella puutarhaamme ilman ruusuja. Vaikka ruusut eivät meillä pääroolissa kasvivalikoimassa olekaan, on niitä vuosien aikana kertynyt jo mukava määrä. Ruusuissa viehättävät minua toki kauniit kukat ja ihana tuoksu, mutta ne ovat meillä toimineet myös hyvinä tilanjakajaistutuksina. Esimerkiksi poreallasterassia rajaa etupuolelta lähes koko kesän kukkiva neilikkaruusurivistö höystettynä yhdellä hansa- ja yhdellä valamonruusulla. Ruusuryhmä taas on mukana rajaamassa tontin takaosaan jäävää metsäpuutarhaa muusta pihasta. Meillä suurin osa ruusuista on melko korkeaksikin kasvavia pensasruusuja, jolloin niitä voikin hyvin käyttää vähän aidanteen tapaan. Köynnösruusuja olen hankkinut parin viime vuoden aikana nuotiopaikalle johtavien puutarhaporttien kupeeseen kaveriksi kärhöille, ja tänä vuonna istutin niitä myös etupihalle.

Puistoruusu 'Ilo' on suloinen vielä nupullaan, mutta...

... kaunis se on täydessä kukassaankin.

Juhannusruusu kukki meillä tänä vuonna juuri juhannuksen aikaan.

Punalehtiruusun kukat ovat melko vaatimattomat, mutta sen sinertävänvihreät lehdet tuovat kauniin vivahteen ruusuryhmään.

Keijunruusu 'Dart's Defender' on myös yksi Ruusuryhmän sulostuttajista...

... kuten myös todella pitkään kukkiva neilikkaruusu 'F.J. Grootendorst'...

... ja kirjoapteekkarinruusu.

Tornionlaaksonruusun istutin viime syksynä metsäpuutarhan toiseen laitaan mm. pähkinäpensaiden ja heisiangervon kaveriksi.

Tiiunruusu on uusin ruusuhankintani ja se kukki kauniisti kesäkuussa. Se pääsi paraatipaikalle Liljarinteen etuosaan, josta siirsin japaninmagnolian sille paremmin sopivalle paikalle.

Valamonruusu ilahduttaa kukillaan ja tuoksullaan terassin laidalla.

Terassin edustaa. Neilikkaruusut kukkivat pakkasiin asti, niiden joukossa näkyy tällä hetkellä kukkiva valamonruusu. Oikealla alhaalla kukassa maanpeitekasvina kasvava tuoksuköynnöskuusama 'Serotina', vasemmassa laidassa lamohietakirsikkaa.

Ensimmäinen nuotiopaikan lähistöllä olevista köynnösruusuista avasi jo yhden nupuistaan. Muiden kukintaa saamme odottaa vielä jonkin aikaa.

Ruusuisia kesäpäiviä!

12 kommenttia:

  1. Monipualine ruusuvalikooma. Neilikkaruusut on mun eherottomia suasikkia, pitkän kukinta-aikansa takia. Punalehtiruusua putkahteloo milloo mistäki, vaikken yhtäkää oo istuttanu. Linnut kuskaa niiren siämeniä naapurista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Neilikkaruusujen kukinta-aika on tosiaan hurjan pitkä, ja minäkin tykkään niistä juuri sen takia erityisen paljon.

      Poista
  2. kiitos ihanasta ruusuisesta postauksestasi Tiiu!

    VastaaPoista
  3. Voi kun on ihania ruusuja! Ja nin monipuolisesti kaikkea. Voi kun minäkin... :) Ruusuista viikon jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
  4. Ihania.
    Sinulla onkin monenlaisia ruusuja.
    Mukavaa keskiviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  5. Neilikkaruusut on ihania. Ja tietysti muutkin! Ruusuisaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  6. Ihanaa, että sinulla on oma nimikkoruususi! Sellainen kuuluukin ehdottomasti puutarhaasi. Ruusut ovat kauniita.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!