perjantai 25. tammikuuta 2019

Kirjaesittely: Nykyaikainen kaupunkipuutarha

Olen nyt talven aikana lueskellut useita puutarhakirjoja lievittämään kesän kaipuuta ja tuomaan uusia ideoita puutarhamme suunnitteluun ja toteutukseen. Nyt viimeisimmäksi lukulistallani on ollut Minerva Kustannus Oy:lta saamani Nykyaikainen kaupunkipuutarha (Paula Ritanen-Närhi, 2016, Minerva Kustannus Oy, 160 sivua). Suurkiitos Minervalle kirjasta!



Nykyaikainen kaupunkipuutarha käsittelee laajasti erilaisia puutarhan osa-alueita. Kirjan ensimmäinen luku kuvaa pihaa vihreänä olohuoneena ja kertoo lyhyesti mm. pihan suunnitteluun ja rakentamiseen liittyvistä näkökohdista. Seuraavissa luvuissa käydään tarkemmin läpi pihan eri osia. Aluksi esitellään nurmikon perustamista ja hoitoa, mutta tarjotaan myös hyviä vaihtoehtoja nurmelle maanpeiteperennojen muodossa. Pieneen pihaan sopivat puut ja pensaat sekä pihan koristepensaat ovat saaneet oman istutuksesta ja hoidosta kertovan lukunsa, samoin perennat. Puutarhaan korkeuseroja ja runsautta tuovat köynnökset, joita on esitelty useita eri lajeja. Kesäkukkaluvussa käydään läpi mm. kesäkukkien taimikasvatusta, hoitoa sekä talvetusta ja opastetaan pelargonin siemen- ja pistokaslisäystä. Lisäksi kirjassa annetaan hyviä perusohjeita ja vinkkejä hyötykasvien viljelyyn niin laatikoissa, kasvihuoneessa, parvekkeella kuin ikkunalaudallakin. Käsitelläänpä kirjassa hedelmä- ja marjatarhankin perustamista.

Kirjan ulkoasu ja asettelu on selkeä.

Kauniit kuvat rehevistä puutarhoista ovat inspiroivia.

Kirjan loppupuolella käsitellään mm. pihan erilaisia rakenteita. Aluksi esitellään erilaisia ruukkupuutarhavaihtoehtoja. Myös puutarhakasvien vuosihuoltoon paneudutaan niin puiden, pensaiden, nurmikon, perennojen, vihannesmaan kuin kesäkukkien ja ruukkupuutarhankin osalta. Tämän jälkeen kirja käsittelee lasitettua terassia, pihan puurakenteita, kiveyksiä ja muureja. Oman lukunsa ovat saaneet myös pihan aidat, vesiaiheet ja pihavalaistus. Lopuksi vieraillaan vielä monimuotoisessa luontopihassa.



Kuvia kirjasta löytyy runsaasti.

Nykyaikainen kaupunkipuutarha on tunnetun puutarhatoimittajan kattava teos puutarhan perustamisesta ja hoidosta. Kirja esittelee monipuolisesti puutarhan eri osa-alueita ja pursuaa upeita kuvia, jotka inspiroivat omankin puutarhan suunnittelemisessa ja tuovat kesäniloa näin talvipakkasten keskelle. 

Oletko sinä lukenut puutarhakirjoja tai -lehtiä talven aikana? Onko sinulla jokin suosikkipuutarhakirja, johon palaat kerta toisensa jälkeen?

Rentouttavaa viikonloppua!

18 kommenttia:

  1. Tuo on ihan hyvä kirja, lainasin sen joskus kirjastosta. Aina noista saa ideoita omaan puutarhaan. Puutarhalehtiä on tullut selailtua aika paljon talven mittaan, kirjoja vähän vähemmän. Joitakin kuitenkin. Iloista loppuviikkoa ja viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Talvi on tosiaan hyvää aikaa lueskeluun ja ideoiden etsimiseen. Iloista sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  2. Näyttääpä kiinnostavalta. :)
    Jos minulla olisi pieni (kaupunki)piha, tekisin siitä ehdottomasti ruukkupuutarhan.
    Nyt on tullut eniten selailtua siemenluetteloja.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ruukkupuutarhat ovat kiehtovia. Olen pienimuotoista sellaista keräillyt terassille. Ihanaa sunnuntai-iltaa!

      Poista
  3. Hyvä, etton palio kuvia. Niitähän sitä mialuuten kattoo.
    Kirijoja ei tuu pahemmi selaaltua, mutta joku puutarhalehti o joskus käres.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Puutarhakirjassa kuvat ovat tosiaan tärkeitä. Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle!

      Poista
  4. Tässä oiva lahjavinkki.
    Mies lukee Suomalaista Piha ja puutarha-nimistä kirjaa silloin tällöin. Joskus ääneen minullekin.
    Keväisin innostun alan lehdistä.
    Oikein hyvää viikonloppua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Minullakin on tuo mainitsemasi kirja, ja se on kyllä kattava opus. Oikein ihanaa sunnuntai-iltaa teille!

      Poista
  5. Uskon, että tämä on hyvä kirja. Minervalta on tullut joka vuosi laadukkaita puutarhakirjoja. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli! Minervan puutarhakirjat ovat minustakin tosi hyviä. Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle!

      Poista
  6. Beau5iful book...lots to learn.....happy weekend love Ria 💕

    VastaaPoista
  7. Tuossa kirjassa olisi ihan hyviä ideoita ja vinkkejä maalaispihaankin. Itse luen aamukahvipöydässä puutarhalehtiä pitkin talvea :) Talvella on aikaa suunnitella ja haaveilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvi on tosiaan suunnittelun ja unelmoinnin aikaa. Minä lueskelen puutarhakirjoja ja -lehtiä iltateellä.:)

      Poista
  8. Mielenkiintoinen kirja, on varmaan yritettävä etsiä jostain. Lueskelen tai ainakin katselen nykyään puutarhalehtiä.

    VastaaPoista
  9. Hyvältä vaikuttava puutarhakirja. Kuvitus on kirjassa tärkeää, kuten Navettapiikakin tuolla edeltäneessä kommentissaan totesi.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!