torstai 20. joulukuuta 2018

Kukkatarhan Joulumaa (+ arvontamuistutus!)

Kävin viime viikonloppuna Kuopiossa Heikkisen Kukkatarhalla, jossa tähän aikaan vuodesta kävijää ilahduttaa tunnelmallinen ja taidokkaasti rakennettu Joulumaa. Vierailuni ajoittui joulumyyjäisten yhteyteen, jolloin Joulumaassa oli myynnissä  myös mm. paikallisia käsitöitä. Tähän alkuun vielä tarkennan, että tämä ei ole blogiyhteistyöpostaus eikä maksettu mainos, vaan haluan jakaa kanssanne joitakin Kukkatarhan Joulumaan kauneimpia paloja, jotka ainakin omalla kohdallani toivat joulumieltä ja uusia ideoita jouluasetelmiin sekä talviseen kotiin ja puutarhaan. Tervetuloa kuvakierrokselle Kukkatarhan Joulumaahan!

Joulumaahan astuttaessa ensimmäisenä vastaan tulee mm. havuilla ja callunoilla koristeltu oven edusta. Luonnonmateriaalit ovat voimakkaasti läsnä, ja tällainen voisi hyvin olla vaikkapa täysikokoinen tonttuovi.

Havujen erilaiset kauniit muodot korostuvat valkeaa taustaa vasten. Talvella havut tuovat vihreyttä ja muotoja puutarhaan.

Luonnonmateriaalit taipuvat ihastuttavaksi iltapuvuksikin.

Pihakeinunkin voi koristella talvea ja joulunaikaa varten. Oksat, havut ja kävyt kestävät hyvin ulkona, vaikka lunta somisteista täytyisikin ajoittain rapsia pois, ja kuusenpallot tuovat sommitelmaan juhlavuutta.

Pihakeinun voi koristella kutsuvaksi havujen lisäksi myös esimerkiksi calluna-amppeleilla.

Tonttujakin löytyi kurkistelemasta.

Salaperäinen metsäpolku kätkee varrelleen mm. eläinhahmoja.

Koristeheinät ja havut ovat polulla pääroolissa.

Tässä yksi vaihtoehto terassin, parvekkeen tai etuoven edustan koristelemiseksi. Havujen vihreys korostuu kauniisti valkoisten ja hopeanväristen lyhtyjen ja koristeiden rinnalla.

Kukka- ja puutarhaihmisen joulukalenteri. Mikähän mahtaa olla jouluaaton kasvivalinta?

Tähän lopuksi muistutan eilen blogini lähestyvien 2-vuotissynttäreiden kunniaksi käyntiin pyörähtäneestä arvonnasta. Jos et ole vielä osallistunut, käyhän kurkkaamassa.:)

Hyvää joulumieltä ja iloa loppuviikkoosi!

36 kommenttia:

  1. Ootpas käyny mukavassa ja tunnelmaisessa paikassa. Tilasin syksyllä taimia Heikkisen puutarhalta ja ois mukava käyvä ihan paikanpiällä.
    Mukavoo joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ulla! Heikkisen Kukkatarhalla on tosiaan hyvä taimivalikoima. Kannattaa joskus piipahtaa paikan päällä, jos täällä päin liikkuu.:) Mukavaa joulunodotusta sinullekin!

      Poista
  2. Onpa ihana kukkatarha! Ja tuo havumekko... ihana!

    VastaaPoista
  3. Tuollapa oiskin kiva käydä! 😊

    VastaaPoista
  4. Loistava idea tuo kukka- ja puutarhaihmisen joulukalenteri! Aivan ihana!
    Olipas myös kiva päästä näkemään, millaisia joulusomistuksia siellä suunnalla on. Nuo kaksi ekaa kuvaa miellytti minua.
    Iloista joulunodotusta myös sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tuo joulukalenteri on minustakin aivan mahtava idea. Iloista joulunodotusta sinnekin!:)

      Poista
  5. Onpa todella kivan ja tunnelmallisen näköinen paikka.

    VastaaPoista
  6. Siellähän oli esillä vaikka mitä, kiitos kuvista ja hyvää joulua .

    VastaaPoista
  7. :) olipas kauniisti suunniteltu "joulumaa,oikein tunnelmallinen.
    Mukava vierailupaikka!
    Hyvää joulumieltä,sinulle Tiuu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Liisa! Tuo on tosiaan kaunis paikka. Hyvää joulumieltä sinullekin!

      Poista
  8. Kukkatarhan Joulumaan nimeksi sopisi myös Joulumaan Kukkatarha :)
    Hienoja yksityiskohtia löytyy vaikka kuinka paljon. Tuolla viihtyisi pitempäänkin.
    Onnellisia joulunaluspäiviä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Nimi tosiaan sopisi toisinkin päin!:D Ihana paikkahan tuo on. Onnellisia joulunaluspäiviä teillekin!

      Poista
  9. Heikkisen kukkatarha on niin ihana ja jälleen kerran aivan mahtava joulumaa sinne näköjän on rakennettu. Kiitos kun postasit näillä hienoilla tunnelmapaloilla, koska tänä vuonna emme sinne ehdi pistäytyä.

    Hyvää joulun aikaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kukkatarhalla on tosiaan aina kiva vierailla. Hyvää joulunaikaa sinullekin!❤

      Poista
  10. Kylläpä on julmetun ihana paikka. En ole käynyt, mutta noiden kuvien myötä, pitää pistäytyä, kun seuraavan kerran Kuopiosta ohi ajan. Tuolta saa näköjään vaikka mitä vinkkejä. Hyvää joulun aikaa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa kyllä pistäytyä, jos täällä suunnalla liikut. Hyvää joulun aikaa sinullekin!

      Poista
  11. Ihanan jouluista! Kiva paikka varmasti. Mukavaa joulunaikaa! <3

    VastaaPoista
  12. Wowww lovely ..happy weekend love Ria 💚🎄❤️

    VastaaPoista
  13. Ihastuttava paikka :) Pitääkin käydä ottamassa osaa arvontaan. Hyvää joulun odotusta :)

    VastaaPoista
  14. Ihanan runsas ja virikkeitä antava koristelu! Varsinkin tuo havuhame on hieno :)

    VastaaPoista
  15. Tiiu!
    Thank you very much for visiting. You have made me happy.
    Fantastic exhibition with lots of decorative ideas.
    Greetings from autumn, rainy Poland.
    Lucja

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!