lauantai 8. joulukuuta 2018

Esittelyssä uusi Kivikkolaakso

Esittelen tässä nyt loppukesästä aloittamani uuden kivikkokasvialueemme, Kivikkolaakson. Alue sijaitsee laatikoissa olevan mansikkamaan ja kasvihuoneen vieressä omenapuiden alla jatkuen rinnettä ylös aina Pensasryhmän reunaan saakka. Ison osan alueen kasveista istutin jo syksyn aikana, mutta tilaa jäi vielä ensi kesän istutuksia varten. Myös kivien asettelu on vielä pahasti kesken. Lisäksi alue tulee laajenemaan ensi kesänä muutaman neliömetrin takaosastaan, joten lähelläkään valmista lopputulosta ei vielä olla, mutta hyvässä välivaiheessa jo kuitenkin.:)

Kasvihuoneen viereltä talolle päin. Kivialueiden alla on suodatinkangas ehkäisemässä rikkakasvien kasvua, mutta kivikkokasvien levitessä niiden alaa on mahdollista lisätä helposti poistamalla kiviä ja leikkaamalla suodatinkangasta pois. Oikealle puolelle nurmikon tilalle on myöhemmin tulossa kivetty istuskelualue kasvihuoneen edustalle.

Kasvihuoneen vierestä askelkivet vievät isohkolle (lasten) penkkinä toimivalle kivilohkareelle. Vasemmassa alareunassa maanpeittäjänä paljakkapaju.

Alueella kasvaa mm. vuoriarhoa, kultamaksaruohoa ja sininataa. Litteät luonnonkivet toimivat askelkivinä mm. omenapuiden hoitoa ajatellen.

Sininata, mehitähdet ja erilaiset maksaruohot toistuvat alueen useissa kohdissa.

Nurmiajuruoho 'Foxley' on kauniin kirjavalehtinen.

Kivenkoloissa on hyviä paikkoja suloisille pienikokoisille kivikkokasveille.

Sininata ja luonnonkivet ovat hauska yhdistelmä.

Puolitoista vuotta vanhasta ilmakuvasta alueen hahmottaa parhaiten. Rinnepenkin ja Kivikkolaakson väliin tulee jatkossa polku tai portaat, tällä hetkellä siinä on vielä kapea nurmikaistale. Omenapuita Kivikkolaakson alueella on yhteensä neljä.

Tässäpä vielä Kivikkolaakson tämänhetkinen kasvilista:
- omenapuu 'Huvitus', 'Pirja', 'Punakaneli', 'Vuokko' (Malus domestica)
- japaninruusukvitteni 'Sirius' ja 'Venus' (Chaenomeles japonica)
- sininata (Festuca glauca)
- sammalleimu 'Amazing Grace', 'Emerald Cushion Blue' ja valkoinen (Phlox subulata)
- kalliomaksaruoho (Sedum reflexum)
- kangasajuruoho (Thymus serpyllum)
- turkestaninmaksaruoho (Sedum ewersii)
- marjaomenapensas (Malus toringo var. sargentii)
- kivikkokäenminttu (Calalmintha nepeta)
- etelänmunkki (Jasione laevis)
- pallomehiparta (Jovibarba globifera)
- seittimehitähti (Sempervivum arachnoideum)
- kattomehitähti (Sempervivum)
- mehitähti 'Ville' ja nimetön (Sempervivum)
- tarhalapinvuokko valk. (Dryas suendermannii)
- tarhalapinvuokko, hybridi, pun. (Dryas suendermannii)
- amerikanvuokko ’Anabel Rose’ ja ’Anabel White’ (Anemone multifida)
- amerikankylmänkukka (Pulsatilla occidentalis)
- unelmatädyke (Veronica gentianoides)
- mätäsharso (Gypsophila repens)
- polkuhaarikko ’Supreme’ (Sagina subulata)
- nurmiajuruoho ’Foxley’ (Thymus pulegioides)
- patjaharso (Gypsophila cerastioides)
- keltamaksaruoho ’Yellow Queen’ ja nimetön (Sedum acre)
- vuoriarho (Arenaria montana)
- ketoneilikka ’Albiflorus’ (Dianthus deltoides)
- lusikkamaksaruoho ’Purpureum’ (Sedum spathulifolium)
- pikkutervakko (Silene suecica)
- kivikkosuopayrtti (Saponaria ocymoides)
- oregoninmaksaruoho (Sedum oreganum)
- kaukasianmaksaruoho (Sedum spurium)

Rauhaisaa viikonloppua!

22 kommenttia:

  1. Voi vau, ei voi kuin ihailla. Karuilla kivisillä tuntureilla ikäni kulkeneena osaan arvostaa siellä suikertavaa pientä kauneutta.

    VastaaPoista
  2. Intoilen aina, kun kivistä puhutaan! Alueesta tulee varmasti hieno. Monenlaista kasvia olet sinne jo saanut laitettua.

    VastaaPoista
  3. Ihana kasvilista. Minäkin viime kesänä istutin noita japaninruusukvitteneitä kivikkoistutukseen. Keväällä niiden pitäisi jo kukkia kirkkaan oransseina. Kivikkokäenminttu on myös aivan ihana ja kukkii tosi pitkään. Kiva nähdä miltä alue näyttää keväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kukkivat japaninruusukvittenit ovat tosiaan kauniita. Kuvissa olen niitä vain toistaiseksi nähnyt, mutta toivottavasti ensi kesänä pääsisin ihastelemaan kukintaa omassa pihassakin.

      Poista
  4. Hieno kivikkoalue tulossa. Kasviluettelo on vaikuttavan pitkä, mutta onpahan aluekin iso. Onko sinullakin sama edessä kuin minulla eli pitää kaivaa johonkin uutta istutusaluetta, että saa lisää kiviä? :D Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minulla kiviä olisi kyllä riittänyt, mutta aika loppui kesken, kun maa jäätyi ja lumetkin tulivat. Aion aloittaa keväällä puutarhapuuhat heti lumien sulettua tämän alueen kivien paikoilleen asettelemisella. Hauskaa sunnuntai-iltaa!

      Poista
  5. Hyvältä näyttää! Vaikuttava kasvilista, toivottavasti talvehtivat hyvin!

    VastaaPoista
  6. Varmasti on kaunis tuo kivikkoalue jo kevväällä. Ammotikka kun vähän kasvaavat. Tuosta kasvilistasta suan miekin monta vinkkii, kasveista joista en oo kuullukkaan.
    Sain siulta sinivalakosen haasteen ja nyt oon käyny tekemässä siitä postauksen. En oo tässä tietokonehommassa mikkään etevä ja johonkin miun pitäs se ilimottoo, niin ilimotampa näinikkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ulla! On kyllä hauska nähdä, miltä alue näyttää keväällä. Kiva, että osallistuit haasteeseen! Lisään huomenna postauksesi linkin haasteeseen vastanneiden listalle blogiini.

      Poista
  7. Ihanalta näyttää, vaikkei valmista vielä olekaan.
    Varmaankin laitat meille tästä hienosta ja monipuolisesta kivikkolaaksosta kuvia jatkossakin.
    Tosiaan ilmakuva auttaa muutenkin hahmottamaan puutarhanne yksityiskohtia.
    Mukavaa lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Varmasti on kuvia tulossa tästä alueesta lisää jatkossakin. Ilmakuvat kyllä selkeyttävät kokonaisuuden hahmottamista. Olisi kiva ensi kesänä saada taas uudet kuvat, sillä paljon on puutarhamme ilme parissa vuodessa muuttunut. Mukavaa sunnuntai-iltaa sinne!

      Poista
  8. Kaunis,kivi elementtinä puutarhassa ehdottomasti numero yksi:)
    Mahtava kasviluettelo.
    ...ja keväällä saamme ihailla...kaikkea kaunista:)
    Oikein ihanaa sunnuntaita!,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kauniista sanoistasi! Oikein ihanaa sunnuntai-iltaa sinulle!<3

      Poista
  9. Hyvän näköiseltä näyttää kivikkolaakso ja vielä kun kukat tulevat niin todella kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! On kyllä ihana nähdä kasvien kukinta, sillä tänä vuonna suurin osa taimista oli jo ehtinyt kukkia, ennen kuin hankin ne.

      Poista
  10. Kivikkolaaksostasi tulee upea ja moni-ilmeinen kasvivalintoineen!

    VastaaPoista
  11. Kivikkolaaksosta kehittyy hiano kokonaasuus.
    Erellises puutarhas mulla oli tuata kivikkosuapayrttiä ja leves ku tauti. Oli aluuksi hianon näkööstä, muttaku meinas vallata koko alueen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kiitos myös varoituksesta kivikkosuopayrtin suhteen. Täytyy pitää sitä silmällä.

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!