Tietopaketti mehiläistarhauksesta

Meille tuli puutarhaan ensimmäiset mehiläispesät tänä kesänä, kuten aiemmin kerroinkin. Lupasin silloin kertoa syksyn kuluessa mehiläistarhauksesta tarkemmin, ja vastata esittämiinne kysymyksiin. Tässäpä nyt tiivistetysti tietoa mehiläisiin ja niiden tarhaukseen liittyen. Kiitos vielä kaikille kysymyksistä! Niitä tuli mukavasti, ja aihe vaikuttaa kiinnostavan monia. :)

Yhdessä mehiläispesässä on yleensä kymmeniätuhansia mehiläisiä, joista yksi on munimisesta vastaava kuningatar. Muillakin mehiläisillä on kullakin oma tehtävänsä, esimerkiksi osa vartioi pesää, osa hoitaa toukkia ja toiset keräävät mettä ja siitepölyä. Mehiläispesiä voi yhdessä paikassa olla jopa 15 aivan vierivieressä, jos vain mesikasveja riittää alueella. Seuraavat pesät voi laittaa tästä noin 2-3 kilometrin etäisyydelle. Meillä puutarhassa on vierekkäin kaksi pesää ja niiden ympäristöstä on lapsilta rauhoitettua aluetta n. 5 metrin säteellä.  Pesien luona mehiläisillä käy kuhina, mutta muualla puutarhassa näkyi kesällä vain yksittäisiä yksilöitä, sen verran laajalle alueelle ne hajaantuvat. Mehiläiset keräävät mettä noin kahden kilometrin etäisyydeltä pesästä. Niiden suosiossa olevia luonnonkasveja ovat mm. maitohorsma, vadelma, pajut ja apila.

Kaksi pesää mahtuu vierekkäin esim. yhden kuormalavan päälle.

Keväällä säiden lämmettyä talvimehiläiset lentävät puhdistuslentonsa eli käyvät ulostamassa talven jäljiltä. Kun pesän lämpötila nousee, käynnistyy muniminen ja lopulta kuoriutuvat kevään työläiset, jotka ensin hoitavat toukkia ja pesää ja myöhemmin lähtevät meden ja siitepölyn keräyshommiin.

Kesällä mehiläispesillä on hyvä käydä viikon tai parin välein tarkistamassa tilannetta. On tärkeää tarkkailla, että pesässä on keväästä alkaen koko kesän ajan munintaa, koska muutoin pesästä todennäköisesti puuttuu kuningatar. Parveilun riski on suurin juhannuksen aikoihin, ennen meden ja siitepölyn pääsatoa. Tuolloin osa yhdyskunnasta saattaa lähteä etsimään uutta pesää ja löytyä sitten esimerkiksi savupiipusta tai puun oksalta. Parveilua voi ehkäistä tarkistamalla kennoista, ettei pesään ole syntymässä toista kuningatarta, sillä tällöin vanha kuningatar yleensä lähtee ja vie mukanaan osan pesästä. Toisaalta myös luontaista emonvaihtoa tapahtuu, joten on tärkeää tunnistaa, onko kyse emon vaihtamisesta vai parveilutarpeesta. Parveilun uhkan ollessa kyseessä voidaan pesästä tuhota kuningatarkennoja. Hallitsematonta parveilua voi myös ehkäistä keinotekoisella parveilutuksella, jolloin vanha kuningatar ja osa pesästä siirretään uuteen pesään ja loput pesän mehiläisistä jäävät hoitamaan syntyvää, uutta kuningatarta. Tällöin saadaan kaksi pesää, jotka kuitenkin ovat heikompia kuin yksi alkuperäinen.

Lisäksi kesällä tarkkaillaan kennostoissa jäljellä olevaa tilaa. Tilaa täytyy olla meden ja siitepölyn keräämistä varten, mutta sitä ei saa olla liikaakaan. Liian ahtaissa tiloissa parveilun riski lisääntyy. Toisaalta, jos tilaa on liikaa, voi kylmänä kesänä pesän lämmön ylläpitäminen olla mehiläisille haasteellista. Pesälaatikoita lisätään tarpeen mukaan päällekkäin. Laatikoita kertyy kesän aikana yhteen pesään päällekkäin yleensä useita riippuen pesän vahvuudesta ja mesi- ja siitepölysadosta.

 Yhdessä laatikossa on kymmenen kehää, joihin kuningatar munii ja työläiset keräävät mettä valmistaakseen siitä hunajaa. Laatikoita lisätään pesään tarpeen mukaan päällekkäin.

Sadonkorjuun aika on loppukesällä. Tuolloin pesistä kerätään hunajaa sisältävät kehät linkousta varten. Valmiit hunajakennostot mehiläiset ovat peittäneet mehiläisvahalla. Hunajan sadonkorjuun yhteydessä pesistä poistetaan kesän aikana lisätyt laatikot, jolloin talvea ajatellen yhteen pesään jää yhdestä kahteen laatikkoa. Me toimitamme valmiit kehät lingottavaksi läheiselle hunaja-alan yritykselle. Kehät voi myös lingota itse, jos hankkii siihen tarvittavat tilat ja välineet. Yksi pesä tuottaa hunajaa kesän aikana keskimäärin n. 30-40kg, mutta parhaimmissa paikoissa voi olla jopa 100 kg:n pesiä. Hunajan lisäksi mehiläiset tarjoavat toki suuren hyödyn pölyttäjinä niin puutarhan hyötykasveille kuin luonnonkasveillekin.

 Puiseen kehään on keskelle kiinnitetty mehiläisvahalevy, johon mehiläiset muodostavat ensin kuppirakennetta munimista ja hunajan varastoimista varten. Kuvassa vasemmalla valkeat alueet ovat valmista, peitettyä hunajakennoa, muualla hunajankeruu on vielä kesken.

Valmis kehä, jossa vaaleat alueet ovat mehiläisvahalla peitettyä hunajakennorakennetta. Edessä vielä peittämätöntä kennoa.

Peittämättömissä kennoissa näkyy hunajaa.

Valmista, lingottua hunajaa

Kun pesistä on kerätty hunajat, täytyy tilalle laittaa sokerilientä, jonka turvin yhdyskunnat selviävät talven yli. Kyseessä on siis vaihtokauppa, jonka ansiosta mehiläiset eivät kärsi hunajankeruusta. Sokeriliemi laitetaan pesiin erillisissä syöttökaukaloissa, joista mehiläiset keräävät sen talteen ja varastoivat kennostoihinsa. Yhteen pesään tarvitaan sokerilientä n. 30 litraa/talvi.

Sokeriliemi on kätevä kuljettaa pesille muovikanistereissa.

Säiden viilennyttyä mehiläiset vetäytyvät pesäänsä ja muodostavat vähitellen talvipallon, jossa talvimehiläiset tuottavat lämpöä pesään räpyttämällä siipiään. Tämä on talvimehiläisten ainoa tehtävä. Talvipakkasillakin pesän sisälämpötila on tämän ansiosta noin 34 astetta, joka mahdollistaa kuningattaren selviytymisen talven yli. Keväällä muninnan käynnistyttyä lämpö on tärkeää myös munien kehittymiselle ja toukkien kuoriutumiselle. Keväällä täytettyään tehtävänsä talvimehiläiset kuolevat, ja kuoriutuneet mehiläiset aloittavat jälleen vartioinnin, toukkien hoidon ja meden keräämisen.

Mehiläisten tärkeimpiä tauteja ja tuholaisia ovat mm. esikotelomätä, varroapunkit ja erilaiset virustaudit, joiden torjunnasta tarhaajan täytyy huolehtia. Myös karhut voivat vierailla mehiläistarhoilla aiheuttamassa tuhoa.

Kevättä odotellessa...

Edelleen otan mielelläni kysymyksiä vastaan, ja tarvittaessa teen niihin pohjautuen vielä toisen vastaavanlaisen postauksen.:)

Kaunista, värikästä viikonloppua!