keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Kompostointihaaste (ja arvontamuistutus!)

Sain tämän hauskan haasteen Hilleviltä Maatiaiskanasen Elämää –blogista. Kiitos vielä, Hillevi! Haasteen on alun perin laittanut liikkeelle Between Rikkaruohoelämää-blogista, ja tämä on kyllä aivan loistava haaste, sillä toisten vastauksia lukiessani olen oppinut itsekin paljon uutta.

Nyt täytyy tunnustaa, että jos joku puutarhan osa-alue meillä on aivan retuperällä, niin nimenomaan kompostointi. Minulla oli kuluneelle kesälle toiveena entistä paremman kompostointialueen toteuttaminen, mutta sitä emme valitettavasti ehtineet vieläkään tehdä. Nyt ensi kesänä asia on pakko hoitaa.

Tonttimme perimmäisessä nurkassa nököttävät pienet lehtikompostorit.

Meillä on vain pari lehtikompostoria, jotka ovat aivan liian pieniä. Niiden sekoittaminen on haasteellista, sillä esim. talikolla tai lapiolla massaa ei kunnolla mahdu kääntämään. Lisäksi niistä on jatkuvasti tila loppu. Syksyn lehdet meillä yleensä ajetaan ruohonleikkurilla ravitsevaksi silpuksi nurmikolle, lisäksi osa lehdistä haravoidaan kukkapenkkeihin. Ylimääräisiä lehtiä olen myös kerännyt syksyllä vanhoihin, tyhjiin multasäkkeihin, jotka olen sulkenut ja jättänyt talveksi ulos, ja levittänyt seuraavana keväänä osittain maatunutta lehtimassaa kukkapenkkeihin. Kuitenkin kasvijätettä kertyy sen verran paljon, että toiveenani olisi suurempi ja näppärämpi lehtikompostointialue, ja tämän lisäksi lämpökompostori ympärivuotiseen käyttöön biojätteitä ajatellen.

Syksyn lehtiä maatumassa vanhoissa multasäkeissä.

Tässä vielä Betweenin saatesanat haasteelle:
"Kompostoiminen on meille puutarhureille tärkeä asia. Olisi kiva kuulla, miten sinä hoidat puutarhajätteen kompostoinnin ja kompostoinnin ylipäätään? Toimiiko vai onko ongelmia? Jotta aihetta tulisi pohdittua kommenttikenttää laajemmin, laitan liikkeelle haasteen, jonka sisältö on esitellä oma kompostointijärjestelmä etuineen ja haittoineen."

Itse haluaisin lukea kompostoinnin järjestämisestä seuraavista ihanista blogeista:
- Parasta aikaa

Tähän lopuksi muistutan blogissani käynnissä olevasta Satokausikalenterin arvonnasta, johon ehtii vielä hyvin osallistua. :)

Mukavia syyspäiviä!

36 kommenttia:

  1. Vähän on retuperällä meilläkin! Olen haaveillut vuosia oikein lämpökompostorista, johon saisi keittöjätteet. Vaikka ei niitä meillä paljoa tulekaan. Ja sellaiset isot muoviset kompostorit olisivat kanssa tosi huiput! Niihin saisi elukoiden kakkapahnoja ja lehtiä. No, haaveita täytyy olla. Toiset haaveilevat lomareissuista, minä kunnon kompostoreista! ='D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kunnollisen kompostointialueen tekeminen on meilläkin siirtynyt vuodesta toiseen. Tälle kesälle oli jo hyvät suunnitelmat, ja harmittaa, kun ne jäivät toteuttamatta. Ensi kesänä tähän asiaan on pakko tarttua.

      Poista
  2. Luin juuri Puutarhan lumon yhden mainion konstin lehtien kompostointiin:
    http://puutarhanlumo.blogspot.com/2018/10/kompostointia-tamakin.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun vinkkasit! Tuo postaus olikin jäänyt minulta huomaamatta.

      Poista
  3. Meilläkin vain vanha lehtikomposti. Ehkä paras ostos mitä ollaan tehty on ollut lehtisilppuri. Nopeammin lehdet maatuu ja pienempään alaan mahtuvat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehtien hienontaminen tosiaan nopeuttaa maatumista. Meillä niitä on silputtu ihan vain ruohonleikkurilla.

      Poista
  4. Kiva, että osallistuit tähän haasteeseen <3 Toivotaan, että ensi kesänä ehditte paneutumaan komposteihin lisää :) Hyvällä alullahan homma kuitenkin on <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haastamisesta!<3Pakko olisi tähänkin puoleen alkaa perehtymään paremmin. Sen verran paljon nykyisin tulee jo kasvijätettä puutarhasta.:)

      Poista
  5. Syksyn lehdille paras paikka onkin pensaiden alustoilla ja kukkapenkeissä. Ainakin meillä melkein kaikki maahan jätetyt lehdet ehtivät talven aikana maatua. Kaväällä onkin sitten maa muuttunut taas pikkuisen paremmaksi kasvualustaksi. Veikkaan, että kun saatte lämpökompostorin hankittua, päivittelette sitä, että miten ei tullut aiemmin sitä hankittua :) Itse laitan keittiöjätteen lisäksi myös pahimpien rikkaruohojen juuret ja siemeniä sisältävän kitkentäjätteen mieluummin lämpökompostoriin kuin puutarhajätekasaan. Saa olla ainakin varma, että niistä pääsee lopullisesti eroon. Mukavia syyspäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna! Tuo lämpökompostori on jo monta kertaa ollut mielessä ostaa ja joka kerta se on milloin mistäkin syystä jäänyt. Nyt kyllä alkaa olla jo kova paine sen hankintaan, joten jospa se jo pian saataisiin. Mukavia syyspäiviä sinullekin!

      Poista
  6. Kompostori keittiöjäteelle kannattaa ehdottomasti hankkia, eikä sen ole pakko olla kallis lämpökompostori, muutkin toimivat. Meillä on tavallinen vihreä pönttö ja se on tuottanut multaa jo 8 kottikärryllistä tänä vuonna. En antaisi enää pois. Puutarhajätteelle meilläkin pitäisi miettiä uutta systeemiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, mikä määrä multaa! Täytyy alkaa vielä enemmän puhumaan miehelle kompostorin puolesta.:)

      Poista
  7. Hiukkasen pieniltä näyttävät kyllä nykyiset kompostit. Suunnitelmasi kuulostaa oikein hyvältä. Lämpökompostirit on kyllä käteviä. Tuota lehtien kompostoimista säkeissä teen minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittaa, kun kompostointialue ei nyt tänä kesänä toteutunut, mutta toisaalta onpahan ensi kesälle sitten sen suhteen jo selvät suunnitelmat.

      Poista
  8. Meillä lämpökompostori,ja lehdet levitän vadelman kasvupaikalle ,kuusiaidan alle.
    Kiitos tuosta pussi -kompostoinnista,hyvä idea!
    iloa syyspäiviin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Liisa! Tuo pussikompostointi on tosiaan ollut ihan näppärä tapa saada syksyn lehdistä hyvää maanparannusainetta keväällä levitettäväksi. Iloisia syyspäiviä sinullekin!

      Poista
  9. Kompostointi on oma lajinsa, jonka näköjään oppii kokemuksen kautta. Ostimme vuosi sitten kunnon lämpökompostorin ja olen siihen todella tyytyväinen. Aiemmin laitoimme talousjätteet isoon muoviseen kompostoriin, joka ei kuitenkaan ollut lämpökompostori. Siellä oli aina keväällä hiirenpoikasia, ei kovin mukavaa. Asumme sen verran tiiviillä alueella, että talousjätettä varten on oltava jyrsijöitä kestävä komposti.
    Tuollaisen puiset lehtikompostit ovat ihan toimivia, kunhan tilaa on riittävästi. Itse pyöritän kolmea kompostia siten, että yleensä yksi on kevättä varten valmiina. Silloin voi kääntää kahdesta muusta kypsymättömän aineksen siihen kolmanteen ja loput on yleensä käyttökelpoista multaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kompostoinnissa tosiaan kokemus varmasti opettaa. Noita jyrsijäasioita olen itsekin miettinyt ja sen takia juuri lämpökompostoria pohtinut. Tuo vinkki useamman kompostorin pyörittämisestä onkin hyvä, kiitos!

      Poista
  10. Lämpökompostori on kyllä hyvä tapa kompostoida biojätteet. Sen oikeanlaiseen ja toimivaan käyttöön kannattaa kuitenkin perehtyä hyvin, ennen käyttöön ottoa saadakseen siitä parhaan mahdollisen hyödyn. Aina ei edes pelkkä perehtyminenkään riitä, vaan kompostoinnin salat oppii pitkälti vasta kokemuksen myötä. Puutarhajätteen pusseihin keräys on myös hyvin toimiva keino ja täällä meilläkin aikoinaan toimivaksi havaittu.
    Mukavaa keskiviikon jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Aloin äskettäin lukemaan kompostoinnista kertovaa kirjaa, joka vaikuttaa tosi hyvältä. Moni asia kuitenkin tuntuu olevan kompostoinnissa sellaista, että sitä on vaikea pelkän opuksen avulla oppia, vaan pitää saada myös näppituntumaa. Mukavaa torstai-iltaa sinulle!

      Poista
  11. Kokemus opettaa tässäkin asiassa oikeat niksit.
    Meillä mies on ottanut sydämenasiakseen kompostoinnin, joten itse olen päässyt helpolla.
    Kivaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin olen kovasti yrittänyt saada miestä innostumaan tästä, mutta vielä ei ole suurta menestystä sillä rintamalla ollut. Saa nähdä, mikä on tilanne sitten, kun kompostointialue on uudistettu. Toisaalta nykyinen ratkaisu on sen verran epäkäytännöllinen, ettei kompostointihommat minunkaan suosikkeihini kuulu tällä hetkellä. Kivaa illan jatkoa!

      Poista
  12. Käytin toissa iltana ensimmäistä kertaa muovisäkissä kompostoitua lehtimultaa ja kylläpä tuntui muhevalta. Kompostoin niitä pari vuotta. Nyt kun puista on varissut vihdoin kaikki lehdet maahan, odotan hetkeä, että pääsen haravoimaan ne säkkeihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo muovisäkkikompostointi on tosiaan helppo ja halpa keino saada hyvää maanparannusainesta.:)

      Poista
  13. Lämpökompostori on kyllä huippu-hankinta! Jätekukolla taisi ainakin vähän aikaa sitten olla tarjous kotiintoimitetusta kompostorista. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen olisi kyllä kiva saada. Täytyy katsella, minkälaisia tarjouksia taas olisi. Biolanin lämpökompostoria olemme alustavasti katselleet.

      Poista
  14. Komposti....auts! Taas heräsi huono omatunto siitä, miten kehno kompostinhoitaja olen. Hyvä kuulla kompostointivinkkejä muilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vähän samanlaiset tunnelmat.:) Tämän haasteen tiimoilta olen kyllä löytänyt blogeista tosi paljon hyviä vinkkejä kompostoinnista.

      Poista
  15. Lämpökompostista haaveilen minäkin... Ehkäpä jossain vaiheessa.
    Mies nikkaroi äskettäin meille tuollaisen lehtikompostin, katsotaan miten se toimii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat lehtikompostista paljon hyvää multaa. Ihanaa, että miehesi rakensi sellaisen.:)

      Poista
  16. Kiitos haasteesta. Komposti vilahtikin jo yhdessä postauksessani lahopuuaidan ohella, mutta pistetäänpä mietintämyssyyn ihan oma postaus kompostoinnille :)

    VastaaPoista
  17. Kiitos kivasta haasteesta :). Laitan tämän korvantaakse ja palaan kun on sopiva hetki.

    VastaaPoista
  18. Kiitos haasteesta! Pyrin jossain vaiheessa asiaan perehtymään kirjoittamisen muodossa. Tällä hetkellä päivitän ja päivityn hieman hitaassa tahdissa.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!