keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Hellepäivän puutarhakierros

Lämpimien päivien ansiosta puutarhassa kasvu on ollut todella vauhdikasta. Kävin eilen kameran kanssa kiertämässä ja kuvaamassa tämän hetken kukkijoita ja muita puutarhan ilonaiheita. Kukkijoita on jo niin paljon, etteivät ne mahdu yhteen postaukseen, joten täytyy jakaa niitä useammalle päivälle. Vähän harvemmin kuin muista istutusalueista olen laittanut tänne kuvia Varjoryhmästä ja Suunnikkaasta, jotka ovat parhaimmillaan näin kesän kynnyksellä, joten ajattelin nyt keskittyä niihin. Lisäksi Kolmiopenkin kasvitieteellisistä tulppaaneista on pakko laittaa muutama kuva. Tervetuloa mukaan hellepäivän puutarhakierrokselle!

Varjoryhmä on perustettu metsäpohjalle luonnon alvejuurien ympärille. Luonnonkivet reunustavat ja rajaavat istutusaluetta. Ryhmästä löytyy alvejuurien lisäksi laikkukirjokanukka, korallikanukka, taponlehteä, rönsy- ja tarhatiarellaa sekä kevätkaihonkukkaa.

Kevätkaihonkukka on nyt kauneimmillaan.

Lisäksi Varjoryhmässä on luonnostaan ketunleipää alvejuurien tyvellä.

Suunnikas on tonttimme reunassa olevan puisen luiskan yläosassa oleva istutusallas, jossa kukinnan ovat aloittaneet palloesikot "Blue Selection", "Alba" ja "Rubin" sekä valkoiset ja violetit kirjopikarililjat.

Palloesikko "Rubin"

Palloesikko "Alba"

Kirjopikarililjat ovat herkän kauniita.

Valkoinen kirjopikarililja on lisääntynyt Suunnikkaassa violettia niukemmin.

Kolmiopenkin kukinnan aloittivat jälleen kasvitieteelliset tulppaanit.



Kaunista loppuviikkoa!

44 kommenttia:

  1. Kauniit kukkijat. Mukavasti ootta perustanu tuon varjoryhmän. Luonnonkasvit on hyvä lisä puutarhassa. Ketunleipä on söpöläinen kukkiessaan. Tuota laikkukirjokanukkoo oon miekin haaveillu mehtäpuutarhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ketunleipä on tosiaan mukava lisä alvejuurien kanssa ja tuohon tontin metsäisempään osaan ne sopivat kivasti. Tuosta laikkukirjokanukasta tykkään erityisesti, se tuo vähän valoa tuonne siimekseen kirjavilla lehdillään.

      Poista
  2. Mukavan näköinen varjopenkki. Näin kivien ystävänä noteerasin sen heti! Ketunleipiä on tänä vuonna erityisen paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä vasta ensimmäiset ketunleivät kukkivat, mutta nuppuja näytti täälläkin olevan paljon.

      Poista
  3. Voi, miten upeita kukkia! Tässähän oppii hienosti kukista, joista ei ole tiennyt mitään.
    Aurinkoista jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa tämä esikko-sipulikukka-aika. Niin kauniita kukkijoita yhdessä!

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia <3 Nautitaan näistä upeista päivistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3 Näistä päivistä täytyy tosiaan ottaa kaikki ilo irti!

      Poista
  6. Kaihonkukat ovat kauniita ja tykkään niin kirjopikarililjoista.

    VastaaPoista
  7. Ihana kierros puutarhassasi! Tykkään niin tuosta kevätkaihonkukasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Minäkin pidän tuosta kevätkaihonkukasta ja ajattelin lisätä sitä tuolla metsäpuutarhan puolella muuallekin.

      Poista
  8. Kaunis puutarha ja ihania kukkia <3.. vaivannäkö palkitaan upeilla kukilla ja puutarhalla!
    Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  9. Suurenmoisen kauniita kukkijoita hienossa ympäristössä.
    Kaunista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti Kaija! Kaunista viikonjatkoa sinullekin!<3

      Poista
  10. Kauniita, 'Rubin' on kivan värinen palloesikko, sitä pitää metsästää jostain, ihan tavallisissa markettien puutarhamyymälöissä en ole nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo "Rubin" on tosiaan erityisen hienon värinen. Ostin nuo kaikki palloesikot kerralla pari vuotta sitten, mutta en kyllä muista, mistä. Onnea Rubinin etsintään!:)

      Poista
  11. Ostin juuri noita valkoisia palloesikoita. Ne ovat niin nättejä. Kauniita kukkayhdistelmiä!

    VastaaPoista
  12. Ihanan näköistä joka puolella. Kiitos taas lajitietoudesta, itseltäni esimerkiksi tulppaanien lajit unohtuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En minäkään kaikkia kasveja muista, mutta minulla on niiden nimet ylhäällä, että voin ne tarvittaessa tarkistaa.:)

      Poista
  13. Palloesikot ovat suloisia ja pikarililjat juhlallisia!

    VastaaPoista
  14. Voi miten kauniita kukkia! Ihastuin tuohon kirjopikarililjaan, joka (sekin) on mulle aivan uusi tuttavuus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Minäkin pidän noista kirjopikarililjoista ja olin niin innoissani, kun huomasin niiden jo vähän lisääntyneen.:)

      Poista
  15. Ihania kukkakuvia♥
    Mukavaa kuluvaa viikkoa sinulle♥

    VastaaPoista
  16. Ihanat kuvat ja onpa siellä kaunista ja rehevää.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!