maanantai 16. lokakuuta 2017

Lokakuun kukkijoita, osa 1

Viimeisimmät sitkeät kukkijat sinnittelevät vielä puutarhassamme ja tuovat iloisia väripilkkuja ruskan sävyttämään maisemaan. Kukkakimppuaineksia on viime viikkoina riittänyt hienosti, ja olenkin viikoittain pari kimppua käynyt tekemässä. Liljat ja päivänliljat pelastin sisälle maljakkoon, sillä nuput eivät tahtoneet ulkona enää aueta. Miekkalilja tekee nuppuja vasta nyt, joten todennäköisesti sekin päätyy vielä sisälle maljakkoon.

Ajattelin tehdä enää yhden postauksen näistä ihanista syksyn kukkijoista. Kierreltyäni puutarhassa kameran kanssa ja katseltuani kuvasaalista tietokoneelta, huomasin, että kukkijoita onkin niin paljon, että näistä tuleekin nyt parin-kolmen postauksen sarja. Jotenkin nuo kukat häviävät tuonne ruskan sekaan niin, etten tajunnut, että näin paljon suloisia kukkijoita löytyy vielä. :)

Juurakosta keväällä kasvattamani törmäkukka ehti sittenkin kukkaan Kaaripenkissä.

Kaaripenkin keskiosassa kukkivat viimeiset myskimalvat, punatähkä, pikkusyreeni ja väriminttu.

Valkoiseen myskimalvaan on ilmestynyt myös muutamia yksittäisiä hennon vaaleanpunaisia kukkia.

Punatähkä

Kaaripenkissä syysleimu "Laura" on tänä vuonna todella myöhässä ja vasta aloittelee kukintaansa.

Kivimuurissa uutta kierrosta kukkii kaukasianpitkäpalko "Little Treasure Deep Pink".

Sydänpolun lähellä tarhaviinikärhöt "Etoile Violette" ja "Madame Julia Correvon" jaksavat vielä kukkia. Vasemmalla toisen köynnöstuen alaosassa kukkii loistokärhö "Jackmanii Purpurea".

Tarhaviinikärhö "Etoile Violette"

Sydänpolun portilla tarhalyhtykärhö "Princess Diana" tekee edelleen kukkia, mutta ne ovat vaaleampia kuin vielä kuukausi sitten.

Sydänpolulla alppiruusu "Cunningham´s White" virittyi kukkaan vasta nyt. Vähän huolestuttaa, miten se ehtii varustautua talveen. Edessä vasemmalla rönsyakankaali "Burgundy Glow", oikealla alhaalla nukkekanerva "Mermaid" ja sen takana suokukka "Blue Ice".

Blogini löytyy nykyisin myös Instagramista, joten käyhän kurkkaamassa kuvia myös sieltä! Päivitän kuvia sinne tiheämpään kuin tänne blogin puolelle, vaikka osa kuvista toki onkin samoja. :)

Iloisia päiviä uuteen viikkoosi!

58 kommenttia:

  1. Juurakko on kaunis! Ja mullehan tuli mieleen tietysti Juurakon Hulda -elokuva!

    Nämä kukkien nimet ovat kyllä lähes yhtä merkillisiä kuin ravihevosten. Kukahan niitä keksii.

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkien nimet ovat tosiaan aika hauskoja, kun niitä alkaa tarkemmin miettimään. Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  2. Kauniita kukkijoita ja hyviä kuvia. Voi kuinka ihana kuva tuosta kaukasianpitkäpalkosta, kun pisarat helmeilevät sen pinnalla :) Mukavaa uutta viikkoa Sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo kaukasianpitkäpalon uusi kukinta meinasi jäädä minulta kokonaan huomaamatta. En nimittäin ollut tuolla kivimuurin vieressä hetkeen käynytkään. Mukavaa viikkoa sinullekin!:)

      Poista
  3. Hienot kuvat. Aika harvoin tulee ajatelleeksi että vielä lokakuun puolessa välissä löytyy omasta puutarhasta kukassa olevia kasveja. Kaunista syysviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jotenkin itsekin olin orientoitunut niin, että kukinta varmasti loppuu syyskuun päättyessä, kun loppukesä ja alkusyksy olivat niin viileät. Mukavaa, että sitkeimnät vielä jaksavat kukkia, vaikka eiköhän pakkaset kohta vie ne kaikki. Kaunista viikkoa sinullekin!

      Poista
  4. Kauniita ja herkkiä kukkia ja kuvia! Tälläisinä pimeinä päivinä ilahduttaa nämä myöhäiset kukkivat kasvit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen kanssasi täysin samaa mieltä näistä myöhään kukkivista kasveista. :)

      Poista
  5. Paljon on sinulla vielä kukassa kukkia. Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  6. Kauniita kukkioita sinulla vielä. Mukavaa päivää:)

    VastaaPoista
  7. Punatähkä näyttää olevan sitkeä kukkija, kun sen saa muuten menestymään. Minulla oli varmaan liian kuiva paikka, kun en saanut kasvamaan sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla punatähkä on tosiaan menestynyt hyvin ja vähän levinnytkin. Paikka on aurinkoinen, mutta ei tosiaan ihan kuiva tai paahteinen.

      Poista
  8. Paljon sinulla onkin vielä kukkivia kukkia. Kauniita!
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  9. Voi kuinka hurmaavia lokakuun viimeisiä sinnittelijöitä! :)

    VastaaPoista
  10. Onpa kauniit kuvat. Ihanan paljon kukintaa vielä lokakuun puolivälissä. Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  11. Tuntuu kuin elettäisiin ihan eri Maapallolla! Sinulla on vielä näin kauniita kukkia pihamaalla ja täällä päin sitä jo kellutaan melkein sadevesistä syntyneissä pihajärvissä! Mitenhän vesikasvit pärjäisivät... jos ensi vuodeksi sellaisia...
    Kaunista on ♥ mukavaa lokakuista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä kesä ja syksy ovat tosiaan olleet kosteita. Vesikasvit voisivatkin siis olla ihan paikallaan.:D Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  12. Kauniita kukkia! Uskomatonta kuinka myöhään jotkut aloittavat kukintansa. Itsekin olen leikannut gladioluksia sisälle maljakkoon, avautuvat hyvin vaikka ovatkin melko nuppuisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyy minunkin tuo gladiolus leikata sisälle maljakkoon lähipäivinä, kun loppuviikosta on yöpakkasia luvassa.

      Poista
  13. Ohoh, lokakuussa kukkiva alppiruusu. Vaikka on kaunis kukassa niin auttaisiko tuleentumista jos nyppii kukat pois?

    VastaaPoista
  14. Kauniisti kukkivat vielä lokakuussakin :) hyvää syksyä Sinulle ! RONJA

    https://ronjanelamaajaelamykset.blogspot.fi

    VastaaPoista
  15. Voi, sinullahan kukkii siellä vaikka mitä vielä. Mukavaa alkanutta viikkoa!!!

    VastaaPoista
  16. Voi näitä ihanuuksia.Kylmenevään syksyyn ja sateisiin puhkeavat raasut, vaikka olisi suonut niille sen lämpimän auringon. :) Onkohan syynä myöhässä oleva kasvukausi viileän kesän jäljiltä? Minä näin viikonlopulla pulleita silmuja yhdessä pienessä puun alussa.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itse mietin ihan samaa, että varmaankin tosiaan viileä kesä on syynä tähän näin myöhäiseen kukintaan monilla lajeilla. Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  17. Kyllä sieltä vielä löytyy kukkijaa jos toistakin, kunhan tarkkaan etsii. Ovat sinnikkäitä syksyn uhmaajia! Mukavaa viikkoa, Tiiu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yllättävän paljon tosiaan löytyy, kun vain on tarkkana.:) Mukavaa viikkoa sinullekin, Sirkku!

      Poista
  18. Kommentoin tässä jo yhteen blogiin, että vielä on kesää jäljellä. Tämä pätee myös sinun puutarhaan. Ihanaa, että saat nauttia vielä kukkijoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kukkijat ovat tosiaan ihana juttu, etenkin kun niistä saa vielä iloa sisällekin kimppujen muodossa.

      Poista
  19. Niin kauniita kaikki♥ Jospa tulisikin vielä takakesä:) Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Takakesä olisikin hauska juttu!:) Mukavaa viikkoa sinullekin!<3

      Poista
  20. Kauniita kukkivii vielä siellä löytyy. Miullakin muutama törmäkukka kerkis ja ois vielä aukiimattomii nuppuja. Pakkasii on ens viikonvaiheeseen jo luppailtu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin katselin, että pakkasta on luvassa. Täytyy varmaan parin päivän päästä suurin osa kukista ja nupuista käydä napsimassa maljakkoon.

      Poista
  21. Monenmoista kukkijaa sinulla vielä! Ei ole pakkasia vielä ollut niitä tuhoamassa ja vettä on tullut vähintäänkin riittävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vettä on tosiaan riittänyt, osalle kasveista liiankin kanssa. Saa nähdä, onko ensi viikonlopuksi luvattujen pakkasten jälkeen enää yhtään kukkijaa jäljellä.

      Poista
  22. Loppusyksyn sieviä kukkijoita!
    Kaunis kuva Scabiosasta!

    Lempeitä lokakuun päiviä sinulle!

    VastaaPoista
  23. Onpa sinulla viellä paljon kauniita kukkioita. hyvää lokakuun jatkoja :)

    VastaaPoista
  24. Vastaukset
    1. Niinpä! Kuvia katsellessa tuntuu kuin syksy ei vielä olisi lähelläkään.:)

      Poista
  25. Kaunis törmäkukka. Syyskukkijat ovat kivoja. :) Hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  26. Hei! Kiitos kun vierailit blogissani ja jätit kommentin! Sinulla on myös tosi ihana blogi, liitynpä lukijaksi, niin en hukkaa sinua blogiviidakkoon. :) Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva, että tulit vastavierailulle. Tervetuloa lukijaksi! Mukavia syyspäiviä sinullekin!

      Poista
  27. Kauniita syksyisiä kuvia.
    Blogissani olisi sinulle haaste. Toivottavasti otat sen vastaan.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!