perjantai 22. syyskuuta 2017

Hämärtyvät illat

Vaikka syksyn alkaminen on toisaalta haikeaa aikaa, pidän paljon sen mukanaan tuomista hämärtyvistä illoista. Meillä ulkovalaistus on vielä pahasti keskeneräinen. Olemme tehneet vasta lähinnä hataria suunnitelmia, mutta niissä on vielä varaa muutoksiinkin. Lisää valaistusta kaipaisin etenkin terassin eri osille ja lisäksi tunnelma- ja korostusvaloja istutusalueille. Aurinkokennovaloilla ja lyhdyillä saa helposti ja nopeasti tunnelmallisen valaistuksen aikaan, mutta toiveissa olisi myös ihan kunnon pihavalot. Tällä hetkellä pihavalot löytyvät Rinnepenkeistä ja yksi valonheitin valaisee metsäpuutarhan reunassa kasvavaa suurta koivua. Tässä joitakin kuvia tämänhetkisistä valaistusratkaisuistamme.

Näkymä terassin portaiden yläpäästä. Vasemmalla ruukkupuutarhaa ja mm. tuoksuhernettä, oikealla kivikkokasvialue.

Maisemat ulkoporealtaan luota.

Rinnepenkeissä aurinkokennovalot valaisevat mm. lamohietakirsikkan ja hopeahärkin lehtiä.

Myös tuiviot ja luonnonkivet on valaistu aurinkokennovaloilla Rinnepenkeissä.

Kohdevalo nuotiopaikan läheisyydessä.

Sydänpolulla kivenmuotoiset aurinkokennovalot loistavat pimeässä.

Talo ja Rinnepenkit nurmikentältä päin. Portaiden alapäässä olevien luonnonkivipylväiden ympärille on yleensä syksyisin laitettu valosarjat, jotka ovat tänä vuonna vielä virittämättä. Lisäksi pylväiden päällä poltetaan usein viikonloppuisin roihuja.


Minkälaisia valaistusratkaisuja sinulla on puutarhassasi?

Tunnelmallista viikonloppua!

32 kommenttia:

  1. Valojen avulla saadaan koko puutarha kauniisti "esille" pimeällä.

    VastaaPoista
  2. Hämärtyvät illat ovat minunkin suosikkejani! Onneksi 7 vuotta sitten, kun talomme rakennettiin tehtiin myös pihan valaistus kuntoon! Nyt meillä on hyvät pihavalot, mitä poltella! Hyvää viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Me ostimme talomme muutaman vuoden vanhana, ja edellinen omistaja oli laitattanut rakennusvaiheessa nykyiset sähkövedot. Me ostimme kuitenkin tonttia lisää metsän suuntaan pari vuotta sitten, ja sinne ei vielä mene sähköjä ollenkaan. Muutoinkaan nykyinen valaistus ei ole riittävä tarpeisiimme, mutta näillä väliaikaisratkaisuilla pärjäillään vielä hetken aikaa. Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  3. Kuvistasi näkee, että oikein sijoitetulla valaistuksella saa nostettua esille hienoja yksityiskohtia. Valot lisäävät myös liikkumisen turvallisuutta. Onneksi nykyisin on saatavilla vähän energiaa kuluttavia ratkaisuja. Ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa valojen käytöstä. Vaikka Suomessa pimeää riittää, en koe sitä ahdistavana. Hyvää viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyviä ratkaisuja on tosiaan paljon tarjolla, siksi ehkä sopivan valitseminenkin on ollut aika haasteellista. :) Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  4. Täälläkin tykätään kovasti noista hämärtyvistä illoista:) Ihana kun on noita pihavaloja,tuovat kauniisti kasvejakin esiin. Itse pidän kovasti noista aurinkokennovalaisimista ja niitä meidänkin pihalla on useampia. Oikein kaunista ja tunnelmallista viikonloppua sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hämärtyvät illat ovat ihan parhaita. :) Ihanaa viikonloppua teillekin!<3

      Poista
  5. Onpa kauniita kuvia. Valot kaunistavat niin upeasti syksyistä puutarhaa ja tietysti lisäävät myös liikkumisen turvallisuutta. - Kaunista viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvä pihavalaistus on tosiaan tärkeä monella tapaa. Kaunista viikonloppua sinullekin!

      Poista
  6. Porealtaan veden väri korostuu upeasti !

    VastaaPoista
  7. Pihavaloilla on tärkeä merkitys kulkemisen ja tunnelman takia. Valaisimme aikoinaan pihasta yhden ison männyn ja se näytti kauas kivalta. Hienoja tunnelmia noissa kuvissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo kohdevalaistut yksittäiset kohteet ovat tosiaan upeita hämärässä. Itsekin haikailen ainakin toista valonheitintä tuohon tarkoitukseen.

      Poista
  8. Kivaltahan teillä näyttää myös pimeällä, kivasti laitettu valot! Voi tuota poreallasta, se on kyllä super mahtava! Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  9. Kiva ajatus tehdä postaus valaistuksesta.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Valot tuovat syksyiseen puutarhaan ihan oman tunnelmansa. Tällä hetkellä omaa puutarhaa valaisevat ainoastaan aurinkokennovalot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkokennovalot ovat tosiaan helppoja ja näppäriä vaihtoehtoja, ja plussaa niille tuo myös valaistuksen muunneltavuus.

      Poista
  11. Minunkin pitäisi lisätä valaistusta pihaan. Sinulla on jo monta valaistua paikkaa, mutta lisääkin varmaan mahtuisi. Harvoin näkee, että olisi liikaa valoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kyllä ihan oikeassa: harvoin valoja tosiaan on liikaa.

      Poista
  12. Kun illat pimenee, niin kyllä sitä valaistusta kaipaa tunnelmaa tuomaan. Meilläkin aika paljon noita aurinkokennovaloja ja pari valopuuta tuomassa tunnelmaa. Niin ja tietysti majakoissani on valot. Sähköt on vedettynä kivikkoihin, mutta vielä ei sinne ole saatu valoja aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tämä valaistusjuttu on ainakin meillä siirtynyt toisten puutarhaprojektien vuoksi. Toisaalta puutarhamme on muutamassa vuodessa vasta alkanut hahmottumaan kunnolla, joten pysyvän valaistuksen paikkoja olisi ollut vaikea päättää aiemmin.

      Poista
  13. Kivasti valaisevat kukkiaja pensaita.

    VastaaPoista
  14. Kivasti teillon jo valoja. Onneksi jokaasesta vuarenaijasta löytyy hyviäki pualia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jokaisessa vuodenajassa on tosiaan omat hyvät puolensa. Nuorempana en niin syksystä välittänyt, mutta nykyisin sekin on tosi ihanaa aikaa.

      Poista
  15. Valoja todella tarvitaan meillä Suomessa syksyn pitkinä, pimeinä iltoina. Koristavat kauniisti pihasi kasveja.

    VastaaPoista
  16. Kauniisti olette laittaneet, mutta ymmärrän kyllä toiveesi lisävaloista. Minunkin pitäisi saada mökille sellaiset pihavalot, että voisi sisältä napsauttaa ne päälle. Nyt siellä on valoa jatkojohtojen päässä.
    Tyylikkäästi olet laittanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Meillä nuo Rinnepenkkien valot ja nuotiopaikan luona olevan valonheittimen saa sisältä päälle etäohjaimella ja kivipylväiden valosarjat toimivat ajastimella. Esim. terassin valosarjat täytyy kuitenkin toistaiseksi vielä käydä kytkemässä päälle terassilta.

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!