maanantai 24. heinäkuuta 2017

Kasvihuone on valmis!

Vihdoinkin! Tätä hetkeä on odotettu! Kivikankaalta ostamamme Juliana Compact 8.2 -kasvihuone on nimittäin nyt valmiina. Kasasimme miehen kanssa kasvihuoneen kahdestaan, ja etenkin lasien asennusta jännitin etukäteen. Nyt kun urakka on valmiina, voin sanoa, että työläintä oli perustusten tekeminen, ja rungon kasaaminen oli se mukavin ja helpoin vaihe. Lasien asennus oli jännittävää, mutta päätyseinät ja kattolasit oli yllättävän helppo ja nopea laittaa. Jostain syystä sivuseinien lasit oli vähän vaikeampi saada asettumaan paikoilleen, vaikka kaikki mitat pitivätkin paikkansa ja vatupassin mukaan rakenteet olivat suorassa. Pienen pähkäilyn jälkeen nekin kuitenkin saatiin kiinni. Silikonin sijaan olimme valinneet ikkkunoiden asennukseen tarrakiinnitteisen tiivistenauhan, ja se osoittautui kyllä ehdottomasti hintansa väärtiksi. Tässä vielä joitakin kuvia kasaamisen loppuvaiheista.

Valmista on! Juliana Compact 8.2

Harjakoriste paikoillaan.

Ikkunakarmeihin tuli ensin tarrakiinnitteinen tiivistenauha, ja lasit kiinnitettiin paikoilleen napsahtavien listojen avulla.

Lopuksi asennettiin kattoluukkuihin automaattiavaajat.


Seuraavaksi vuorossa on alueen viimeistely, mm. murske ei jää kasvihuoneen ympärillä näkyville ja sisällä laatoitus on vielä vähän kesken takaseinän vierestä. Kasvihuoneesta puuttuvat sisältä vielä kiinnityskoukut, ja sitten pääsenkin jo laittamaan varjostuskankaita yms. oheistarpeita paikoilleen. Ihanaa puuhastelua on siis luvassa. :)

Aurinkoista ja lämmintä heinäkuun viimeistä viikkoa kaikille!


Blogiyhteistyössä Kivikangas

70 kommenttia:

  1. Tämä on varmaan se joka puutarhurin unelma! Kaikki on heinosti ja tyylikkäästi yhdessä!

    VastaaPoista
  2. Upea kasvihuone hyvällä paikalla! Ja mahtavaa päästä sisustamaan kasvaria ja suunnittelemaan ensi vuoden kasvatuksia :)
    Meilläkin perustukset olivat se vaikein juttu. Itse kasvarin kasaaminen oli pienen perehtymisen jälkeen helppoa, vaikka ohjeet näyttivätkin ensialkuun heprealta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohjeet tosiaan näyttivät ensi vilkaisulla vaikeaselkoisilta, mutta olivatkin sitten ihan helppolukuiset, kun kasaushommaan ryhtyi. Sormet jo syyhyävät sisustustöihin pääsemiseen ja ideoita on vaikka millä mitalla. Saa nähdä minkälainen tästä lopulta tulee.

      Poista
  3. Ihana kasvari ja hyvin sopii ympäristöhön. Sullonki kivoon vaihe viälä eres :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olet oikeassa, kivoin vaihe on varmasti vielä edessä!:)

      Poista
  4. Onnea! Hieno kasvihuone. Varmasti sormesi syhyävät jo sitä sisustamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Reetta! Sopivia varjostusverhoja olen nyt etsinyt ja katsellut mm. erilaisia hyllyjä ja pieniä ruukutuspöytiä. Vähän pitää vielä miettiä, mutta jospa viikonloppuna saisin tilauksen tehtyä.

      Poista
  5. Ihanaa, onnittelut upeasta kasvarista💚

    VastaaPoista
  6. Onneksi olkoon. Tyylikäs huone ja käytännöllinen, kun on nuo automaattiset luukut. Ei tarvitse muistella luukkujen avaamista tai sulkemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Nuo automaattiavaajat tosiaan varmasti helpottavat tuulettamista suuresti.

      Poista
  7. Onnea uudelle kasvihuoneelle !! Juliana on niin kaunis.

    VastaaPoista
  8. Onnittelut kauniista kasvihuoneesta. Nyt pääset parhaimpaan vaiheeseen, eli sisustamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen samaa mieltä, että paras on vielä edessä.

      Poista
  9. Oi, se on hieno. Tuo harjakoriste on tosi kaunis yksityiskohta. Nyt olette voiton puolella ja pääset nautiskelemaan pääaiheen kanssa eli kasvien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin pidän tuosta harjakoristeesta paljon, se oli pakko saada.:)

      Poista
  10. Mitenköhän maltat odottaa ensi kevääseen, että saat kasvihuoneeseen kasveja. No, on ainakin mitä odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En varmaan maltakaan! Ajattelin jotain pientä ja nopeaa laittaa kasvamaan vielä tänä kesänä. :D

      Poista
  11. Onpas hieno! Ja tuo kattokoriste on kyllä kaunis, antaa ihan erilailla ilmettä koko kasvihuoneelle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Teija! Kattokoriste on minustakin oikein ihana.

      Poista
  12. onnea onnea!On upea ja kaunis kasvihuone.Minulla on perusmuovinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä se muovisessakin tärkein hoituu hienosti eli kasvien kasvatus.:)

      Poista
  13. No on aikas upea! Siis kerrassaan mainio. Onnea uusille kasvihuoneen omistajille! Varmasti viherpeukaloa kutkuttaa 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kasvihuone kyllä ihanasti laajentaa kasvatettavien kasvien valikoimaa ja mahdollistaa ihan uusia juttuja, joten viherpeukalon kutkutus on taattu.😊

      Poista
  14. Onnii uuvelle kasvihuoneelle ja siull kun piäset sisustammaan. Uutta miulle jotta siihen on koristeita harjalle. Mukavin assii on vielä eissäpäin, kun suat sinne kasvit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ulla! Paras on tosiaan vielä edessä. Ainakin viiniköynnökset olisi kiva saada jo piakkoin paikoilleen juurtumista aloittelemaan.

      Poista
  15. Onnea uudelle nätille kasvihuoneelle!

    VastaaPoista
  16. Onnea uudelle kasvihuoneelle! Kiva päästä sitä sisustamaan. - Mukavaa tiistaipäivää!

    VastaaPoista
  17. Tuosta tulee hieno alue kasvatuslaatikoineen ja nätisti toteutettu.

    VastaaPoista
  18. Onnea uudelle kasvihuoneellesi ja paljon sisustusiloa! Varmasti kasvari antaa sinulle monta onnenhetkeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Minä uskon myös, että kasvari antaa paljon. Jo nyt tulee aina niin hyvä mieli, kun sitä katselee, vaikka se on vielä tyhjä.:)

      Poista
  19. Onnea ja pitkää iloa kasvihuoneenne parissa, siitä tuli niin kaunis!

    VastaaPoista
  20. Onpa kaunis kasvihuone! Ihana <3

    VastaaPoista
  21. Komea siitä tuli! Onnea kasvarikasvatuksiin. :)

    VastaaPoista
  22. On kyllä tosi hieno kasvihuone ja ympäristökin on tosi kaunis! Oma kasvihuoneeni valmistui myös vähän aikaa sitten ja hassusti ajatus lentää ensi kevääseen ja kuinka sitten esikasvatan sitä ja tätä jne... Mukavaa kasvihuoneen sisustamista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sama täällä! Vaikka minkälaiset esikasvatussuunnutelmat pyörivät päässä ensi keväälle.:)

      Poista
  23. Onnea uudelle kasvihuoneelle,on kyllä mahdottoman hieno!! Kaunista kesäpäivää sinne:)

    VastaaPoista
  24. Hei! Ja onnea kasvihuoneen valmistumisen johdosta. Näitä postauksia on ollut erityisen hyödyllistä ja mukavaa lukea, sillä meillä on juuri nyt rakenteilla Juliana Premium 10,9. Pohjan teko onnistui hyvin, samoin rungon kokoaminen.

    Sen sijaan ovien ja tuuletusluukkujen lasien kanssa olemme aivan pulassa. Emme saa lasia mitenkään työnnettyä sille varattuun uraan. Miten teillä tämä vaihe onnistui? Olisin kiitollinen vinkeistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva, että olet viihtynyt postausteni parissa. Meillä ei ovien ja tuuletusluukkujen lasien kanssa ollut ongelmia. Koottuamme oven/luukun kolme sivua nostimme kehikon pystyyn ja siinä asennossa lasi liukui ihan nätisti sille varattuun uraan. Lopuksi sitten kiinnitimme neljännen sivun. Sivuseinien kanssa sen sijaan oli vähän pulmia, sillä kiinnityslistalle varattu tila oli millimetrintarkka ja kun aloimme kiinnittää laseja seinän toisesta reunasta, ei viimeisen lasin reunalista enää mahtunut naksahtamaan paikoilleen. Tämä ratkesi niin, että laitoimme kaikki lasit vain yläreunoistaan listoilla vähän kiinni ja vähitellen aina vuorotellen painoimme listoja kiinni alaspäin. Silti alareunassa jouduimme viimeisten listojen kohdalla kampeamaan haarukoilla tilaa kiinnityslistalle. Lasien kiinnityksessä meillä olikin haarukka tärkein työkalu.:D
      Toivottavasti saatte ongelman pian ratkaistua ja kasvihuoneen koottua!

      Poista
    2. Hei ja kiitos vastauksesta! Tänään selvisi, että meille toimitetun kasvihuoneen tuuletusluukkujen (4 kpl)profiilit olivat virheelliset. Niissä oli liian kapea ura 3 mm:n turvalasille. Kivikankaan asentaja sattui olemaan juuri tänään lähistöllä, ja hän meillä käydessään vahvisti asian, jota olimme itsekin ajatelleet. Onneksi ratkaisu löytyi: soitto Kivikankaalle ja uudet profiilit tulevat pikapostina kotiintoimituksella jo huomenna. Hyvää palvelua siis.

      Lisäksi saimme hyviä vinkkejä asentajalta viimeisiä vaiheita varten. Hän muuten totesi, että Compactin lasien asennus on hankalampaa kuin Premiumin. Täällä onneksi seinälasit menivät hyvin vaivattomasti paikoilleen. Mekin käytimme tuota metodia, että painoimme listoja vähitellen lasin mnolemmilta puolilta vuorotellen.

      Poista
    3. Hienoa, että asia selvisi! Onnea teillekin uudesta kasvihuoneesta!

      Poista
    4. Kiitos! Kasvihuone valmistui eilen. Vain syöksytorvet pitää asentaa. Se on kyllä aivan unelma. Käy kurkkaamassa: http://kotipihastakasin.blogspot.fi/

      Poista
    5. Kiva kuulla! Täytyykin käydä katsomassa:)

      Poista
  25. Onnea uudelle kasvihuoneelle.

    VastaaPoista
  26. Onnittelut kasvihuoneen valmistumisesta! :) Komealta näyttää, ja varmasti ihana päästä laittamaan sisustusta kuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ensimmäiset kasvit jo sinne vein, mutta sisustusta en muutoin ole vielä ehtinyt aloittamaan.

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!