maanantai 26. kesäkuuta 2017

Kuvia kesäkuulta

Nyt on juhannus vietetty ja mielessä on jo heinäkuun alussa alkava loma. Juhannus sujui kivoissa merkeissä perheen kanssa kotosalla. Grillailimme, uudet perunat saimme sillin kaveriksi jo omista ämpäreistä ja tilliä ja salaattia istutuslaatikoista. Jälkkäripiirakassa maistuivat oman maan raparperit. Illalla kävimme katsomassa kokkoa paikallisella uimarannalla ja paljon aikaa kului tottakai myös puutarhassa istuskellessa, leikkiessä ja touhutessa. Kuvia puutarhasta on kertynyt parin viime viikon aikana niin paljon, että en ole kunnolla ehtinyt käydä niitä läpi. Tässä postaukessa niistä joitakin.

Ukkolaukka on kukintavuorossa niin Suunnikkaassa kuin Kaaripenkissäkin.

Rinnepenkeissä lamohietakirsikka ja tuivio peittävät jo suuria aloja. Maksaruohot ja patjarikko leviävät vähitellen. Kääpiövuorimäntyjen vuosikasvut lyhensin muutama päivä sitten, tässä kuvassa ne ovat vielä leikkaamatta.


Lamohietakirsikka

Patjarikko

Kivikkokasviryhmässä väriä tuo tarhalaukkaneilikka "Splendens perfecta".

Punatulkku on käynyt useampana päivänä herkuttelemassa voikukan siemenillä. Vaikka olemme vuosittain ahkerasti poistaneet voikukkia, aina niitä putkahtaa uusia esiin ja osa ehtii salaa kukkia ja siementää.

Kultaherukka loistaa Pensaskaaressa...

...sen vieressä marjasinikuusamalla on vaatimattomammat kukat, mutta maukkaammat marjat.

Varjopenkissä alvejuuret ja laikkukirjokanukka viheriöivät jo kauniisti, tarhatiarella "Sugar and spice" vasta vähitellen aukoo ensimmäisiä lehtiään. Taustalla häivähdys Kohopenkin tulppaaneja.

Varjopenkin rönsytiarella kukkii jo valkeana pilvenä, taustalla kevätkaihonkukan viimeisiä kauniinsinisiä kukkia.

Paikoin hämyisässäkin Varjopenkissä raikkautta luo kuunlilja "White Feather" valkeilla lehdillään.
Sydänpolulla alppiruusut kukkivat jo ja atsaleatkin todennäköisesti ihan lähipäivinä. Samoin Pensasryhmässä on tällä hetkellä useita kauniita kukkijoita. Näistä laitan kuvia seuraavissa postauksissani. Nyt vielä muutama päivä olisi töitä ja sitten koittaa meilläkin jo pitkään odotettu loma. 

Suloisia kesäkuun viimeisiä päiviä kaikille!

40 kommenttia:

  1. Patjarikko on erityisen kaunis. Kyllä nyt saamme nauttia monista muistakin kauniista kukkijoista. Ihanaa tämä kesä, kunpa tulisi vielä lisää lämpöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Patjarikko on nätti ja se leviää uusiksi, pieniksi mättäiksi oikein urakalla. Nyt viikonlopuksi on tänne ainakin luvattu aurinkoista ja lämmintä.:)

      Poista
  2. Erikoinen kuunlilja siulla. Tiarella on söpö. Siulla on samallatavalla rinnepenkissä tuivioo ja lamohietakirsikkoo, kuin miulla. Nyt syksyllä on muutos kuitenkiin eissä, tuiviot on vallannu alueen ovat yl kolome metrii halakasijaltaan ja ryöhyväät lamohietakirsikoihen piällä. Mietitään tosissaan mitä tehhään. Mukavoo loppukuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuunlilja muuttuu loppukesää kohden vähitellen vaaleanvihertäväksi. Minullakin yksi tuivioista on tosi iso. Sen vierestä kuitenkin kuoli pikkukataja, joten on nyt tuiviolle vielä tilaa. Kuitenkin aika äärirajoilla sen kanssa mennään ja jos kovasti vielä levenee, täytyy meidänkin miettiä jatkotoimia. Hyvää kesäkuun viimeistä päivää ja alkavaa heinäkuuta!

      Poista
  3. Patjarikko on kyllä kaunis. Hyvää lomanodotusta!

    VastaaPoista
  4. Oikein kaunis kuva patjarikosta!
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Kaunis tuo rinnepenkki ja varmasti ajan kanssa se vain komistuu. Lamohietakirsikka on kaunis maanpeittokasvi ja se on myös minulla, mutta olisinko sen istuttanut väärään paikkaan tai sitten se ei vielä ole oikein kotiutunut omaan paikkaansa.
    Patjarikko on todella kaunis...
    Hyvää lomaa kun se heinäkuussa alkaa, se on nyt oikeastaan ihan parahultaan mukavassa vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minulla lamohietakirsikka ottaa aina vähän nokkiinsa, kun olen sitä leikannut. Vaikka leikkaankin vasta loppukesällä vuodon ehkäisemiseksi, on aina seuraavan kesän kukinta vaisua. Nyt leikkaamisesta on taas jo pari vuotta ja kukkiakin oli valtavasti. Ensi kesänä taitaa taas pieni leikkaus olla ajankohtainen, kun oksankärjet alkavat lähestyä nurmen rajaa. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  6. Upeita kuvia. Mukavaa kesäkuun viimeistä viikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hauskaa kesäkuun viimeistä päivää ja alkavaa heinäkuuta!

      Poista
  7. Ihania kukkasia siellä. :) Mukavaa loman odotusta!

    VastaaPoista
  8. Hienosti lamohietakirsikka peittää maata rinnepenkissäsi. Istutin omat lamohietakirsikkani viime kesänä luumukummulle. Vielä taitaa muutama vuosi mennä, että ne kasvavat samoihin mittoihin.
    Punatulkkua en ole tainnut koskaan kesällä nähdä. Mitä ihmettä?!
    Upean erikoinen tuo valkolehtinen kuunlilja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lamohietakirsikkani ovat n. 7 vuotta olleet paikoillaan. Aika paljon ne jo yhdessäkin kesässä kasvavat. Minäkään en ole punatulkkua aiemmin nähnyt kesällä.

      Poista
  9. Kiitos kukkakuvista. Patjarikko on kyllä valloittava, samoin tarhalaukkaneilikka . Punatulkku on kiva vieras ja onnistuitpa saaman hienon kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tänä vuonna puutarhassamme on näkynyt enemmän lintuja kuin aiempina vuosina. Satakielikin livertelee iltaisin.:)

      Poista
  10. Rönsytiarella on ihana kukkiessaan. Minulla se on hiukan varjoisessa paikassa ja se on kukkinut todella pitkään. Jo nuppuvaiheessakin se on kaunis.
    Lamohietakirsikka taitaa jurnuttaa pari ensimmäistä vuotta, kunnes lähtee kasvamaan ja leviämään. Espoossa sitä on parissa paikassa käytetty katujen keskialueella ja kukkiessaan on todella kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lamihietakirsikan kukinta on tosiaan upea. Minulla aina leikkaamista seuraavana vuonna sen kukinta on normaalia niukempaa, mutta sitten se taas innostuu kukkimaan runsaasti.

      Poista
  11. Katselen rönsytiarellapilveä haikeana, sillä ne hävisivät meiltä edellisenä talvena. Ovatpa ne kevyen kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi tiarellojesi kohtaloa. Meillä rönsytiarella on selvinnyt talvista hyvin, mutta tarhatiarella lähtee aina tosi hitaasti kasvuun keväällä.

      Poista
  12. Tuivio onkin viihtyessään kokoaan voimakkaasti ja nopeasti kasvattava havu ja sopii hyvin isojen kivien kupeeseen kasvamaan.
    Mukavia tulevia lomapäiviä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kruunu Vuokko! Tuivio on tosiaan hieno isojen kivien vieressä ja miksei muuallakin. Mukavaa heinäkuuta!

      Poista
  13. Rönsytiarella on hieno kasvi, mutta meiltä se katosi jäljettömiin. Samoin patjarikko Istutin ne varmasti vääriin paikkoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä molemmat ovat olleet kestäviä. Patjarikkoa olen levittänyt eripuolille puutarhaa ja meillä se on selvinnyt niin etupihan kuivassa ja paahteisessa kohdassa kuin takapihan varjoisassa Kivimuurissakin.

      Poista
  14. Ihana tiarellapilvi ja hauska punatulkku :)

    VastaaPoista
  15. Erikoisen värinen kuunlilja mutta omalla tavallaan hieno. Hyvää loman alkua.

    VastaaPoista
  16. Rinnepenkki on minun mieleeni! Meilläkin käy punatulkku syömässä voikukan siemeniä niistä kukista, jotka olen unohtanut repiä irti. Suloinen punatulkku on kuin väärässä vuoden ajassa! Niitä pitää niin talvilintuina. Jossainhan nekin kesät asustavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen liittänyt punatulkut vahvasti talveen, mutta näköjään niitä tosiaan voi nähdä kesälläkin. Kiva näin, sillä ne ovat mielestäni tosi kauniita.

      Poista
  17. Rönsytiarella ja kevätkaihonkukka ovat komea pari.

    VastaaPoista
  18. Kiva oli katsella kättesi töitä ja kukkia. Meillä mökillä on myllätty täysin kantojen poiston takia. Mutta siihen saan nyt syksyllä pionit ja vaikka mitä. Minulla oli monta vuotta sitten rivarin pihalla tarhalaukkaneilikkaa mutta se hävisi. Yllätyin tässä viikko sitten sivurinteessä käydessä, että siellä oli neilikka ja jo kukassa. Mihin se oli vuosiksi hävinnyt tullakseen nyt takaisin. Toivotin sen tervetulleeksi.
    N

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva yllätys neilikalta! Onkin mielenkiintoista kuulla blogissasi jatkossa lisää uudesta istutusalueesta mökillänne.

      Poista
  19. Patjarikko oli kaunis, erikoisen värinen.

    VastaaPoista
  20. Minä olen aina ajatellut, että punatulkku maaliskuussa lauloi mielessään näin... Ja kyllähän punatulkut pärjäävät kaikkina muinakin kuukausina. Kaunis puutarha. Ihailen sitä, miten osaat kaiken nimetä. Itse olen tyyppiä, että se on kukka, se on puu, no se on pensas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Johanna! Minä kirjoitan kaikki kasvihankintani ylös puutarhavihkoon, josta voin tarpeen tullen tarkistaa, jos jonkin nimen olen unohtanut. :)

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!