maanantai 13. maaliskuuta 2017

Ihania yllätyksiä!

Viimeinen reilu viikko on ollut täynnä ihania yllätyksiä! Meillä oli toissa viikonloppuna keskimmäisen lapsen 3-vuotissynttärijuhlat, ja yllättäen äitikin sai ilahduttavia tuliaisia. Sain anopilta Viihdytään pihalla -nimisen kirjan (kirj. Clare Matthews, kuvat Clive Nichols, kust. Gummerus), jota olen viikon aikana selaillut, ja pääni on niin täynnä upeita ideoita puutarhaamme, etten enää tiedä, mistä kevään tullen aloittaisin. Kirjan takakansi lupaa seuraavaa:

"Rento riippumatto houkuttaa viivähtämään iltapäivän raukeassa lämmössä, kauniit kynttilälyhdyt ja kukkaistutukset luovat tunnelmaa puutarhajuhliin, ja riippuva maja saa lapset kiljumaan riemusta. Hyvä piha vastaa monenlaisiin tarpeisiin. Tämän kirjan ohjeiden avulla somistat pihasi viihtyisäksi ja itsellesi sopivaksi.



Ensi kesänä metsäpuutarhaan olisi tarkoitus tehdä puolivarjoon pääosin valkoinen istutusalue, ja kirjassa sattui olemaan malli-istutus kasviluetteloineen juuri sellaiseen, mitä olin ajatellut. Muutaman kasveista vaihdan toiseen, mutta löysin kirjasta monta ihastuttavaa kasvia istutukseen. Lisäksi aion hyödyntää hauskoja vinkkejä hyötykasvien kasvatukseen, samoin ruukkupuutarhaan. Vesikasvi-ideatkin olivat kivoja. Kirjassa oleva liikuteltava kukkalaatikko olisi ihana, samoin kasvitaulu ja timjamisydän...ja riippuva kansituoli, erilaiset itse tehtävät kynttilälyhdyt...sekä mosaiikkityöt ja... Yksinkertaisesti ihana kirja täynnä selkeitä ohjeita hienoilla kuvilla, ja itse asiassa ensimmäinen puutarhakirjani. Aiemmin olen hakenut ideoita netistä, puutarhalehdistä ja kirjastosta lainaamistani kirjoista.

Yllätykset eivät loppuneet tähän, sillä äitini toi minulle lyhytvartiset puutarhasaappaat. Nyt ne nököttävät kaapissa odottamassa säiden lämpenemistä ja tositoimiin pääsemistä. :)



Myös mieheni yllätti minut viime viikolla. Töistä kotiin tullessani keittiön pöydällä odotti kaunis ruukullinen pikkunarsisseja.



Viime viikkoni oli täynnä lämpimiä aatteita ja hyvää mieltä, sillä tärkeintä näissä kaikissa oli kuitenkin kaunis ajatus. Täytyy alkaa itsekin suunnittelemaan ihania yllätyksiä läheisille... :)

Iloa alkavaan viikkoosi!

28 kommenttia:

  1. Mukavia yllätyksiä olet saanut. Varmasti hyödyllinen puutarhakirja ja aivan ihanat saappaat. - Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Ihania yllätyksiä olet saanut! Täytyisi tosiaan muistaa välillä yllättää muitakin. Lapsille tulee usein ostettua jotain yllätystä, mutta kyllähän aikuisetkin niistä ihan yhtälailla pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Lapsille tulee järjestettyä paljon useammin kaikenlaista yllätystä kuin aikuisille.

      Poista
  3. Tuollaisesta kirjasta on iloa pitkän. Lyhytvartisille saappaille on pihalla käyttöä.

    VastaaPoista
  4. Ihania yllätyksiä! Lyhytvartiset saappaat on kätevät.

    VastaaPoista
  5. Mainiot yllätykset! Tosiaan, iloisia yllätyksiä voisi järjestää enemmän läheisille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arjen temmellyksessä usein ei yllätysten järjestäminen tule mieleen, on niin paljon kaikkea muuta (ainakin olevinaan). Vaikka toisaalta pikkuvaivalla saisi ilahdutettua toisia.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Niin oli, tästä riittää hyvää mieltä vielä pitkään!

      Poista
  7. No onpa tosiaan aivan ihania yllätyksiä kaikki! :)
    Eikös tuo Clive Nichols ole se The Puutarhavalokuvaaja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama henkilö on kyseessä, ja kirjan kuvat ovat kyllä tosi hienoja. :)

      Poista
  8. Voi miten mukava viikko sinulla onkaan ollut -puutarhaihmiselle niin sopivia yllätyksiä, ja kestäviä!

    VastaaPoista
  9. Ihania yllätyksiä! Minä taas haen ideoita vanhasta kirjasta, jonka ajattelin lukea uudelleen.

    VastaaPoista
  10. Yllätykset ovat ihania. Minulla oli tuollaiset saappaat, mutta vihreät. Ne oli tosi kätevät juuri puutarhassa. Helppo laittaa jalkaan ja kevyet kulkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen paljon käyttänyt tavallisia kumisaappaita, mutta nämä ovat kyllä kivat juuri keveytensäkin puolesta.

      Poista
  11. Yllätykset on mukavia ja puutarhahan liittyvät yllätykset, ne vasta mukavia onki. Kohta sulla on puutarhakirijoja korkia pino ja nua saappahat on tosi siistit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhaan ja kukkiin liittyvät yllätykset ovat kyllä aivan erityisen ihania! :)

      Poista
  12. Ihania yllätyksiä ja wau mitkä saappaat! Kivoja suunnitteluhetkiä!

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!