maanantai 1. marraskuuta 2021

Unelmana omavaraisempi elämä: Itse tehtyä

Näin marraskuun ensimmäisenä maanantaina postaillaan taas omavaraisuuteen liittyen ja aiheena tällä kertaa on "mitä ennen ostin valmiina, mutta nykyään teen itse", ei kuitenkaan syötävää. Näitä yhteispostauksia koordinoivat Tsajut ja Korkeala.

Meillä tehdään lähes kaikki puutarhan rakenteet, esimerkiksi puutarhaportit, -penkit, köynnöstuet jne, mutta nämä olemme aina tehneet itse, joten niistä en nyt kirjoittele tällä kertaa. Sen sijaan multa ja siemenet ovat sellaisia, jotka aiemmin aina ostimme, mutta nyt näiden suhteen olemme osittain omavaraisia.

Lämpökompostorin sisältöä, josta lopputuloksena on hyvää kompostimultaa puutarhaan.

Muhevaa kompostimultaa saamme kahdesta lämpökompostorista, joihin keräämme talousjätteiden lisäksi puutarhajätettä. Tämän lisäksi keräämme syksyisin puiden lehtiä mustiin jätesäkkeihin tai vanhoihin multasäkkeihin, joihin lisäämme myös hiekkaa parantamaan massan rakennetta. Pussit suljemme löyhästi, jotta ilma pääsee kiertämään. Vuodessa seos on muuttunut tosi hyväksi lehtimullaksi. Mullan suhteen emme ole läheskään omavaraisia, sillä uusia istutusalueita meillä on ainakin toistaiseksi syntynyt useita kesässä. Kuitenkin nämä omat, ravinteikkaat, rakenteeltaan muhevat mullat ovat tärkeä osa mm. istutuslaatikoiden maanparannusta ja uusien istutusalueiden perustamista. 

Syksyn lehdistä syntyy säkeissä vähitellen lehtimultaa.

Siemenet taas ostin aiemmin kaikki kaupasta, mutta nykyisin pyrin niistä mahdollisimman ison osan keräämään itse. Esimerkiksi kasvattamistani tomaateista sirottelen siemeniä talouspaperin päälle kuivumaan, säilytän siemenpaperin paperipussissa ja sitten kylvövaiheessa vain repäisen talouspaperista pieniä paloja siementen kera ja piilotan multaan. Samalla tavalla kerään siemenet myös tomatillosta. Paprikoista ja chileistä siemenet on helppo ottaa talteen, ja myös pavut ja herneet ovat helppoja kerättäviä tulevia kylvöjä varten, kunhan antaa palkojen vain tuleentua kunnolla. Hyötykasvien lisäksi kerään myös monien kesäkukkien ja perennojen siemeniä toisaalta tulevien vuosien kylvöjä varten, mutta myös vaihdettavaksi toisten puutarhaharrastajien kanssa.

Koruköynnöksen siemeniä

Tähän lopuksi kirjoittelen vielä lyhyesti omavaraisuuskuulumisiamme. Tällä rintamalla on kulunut kuukausi ollut aika hiljainen, sillä muita kiireitä on ollut niin paljon, että "pakollisten" puutarhahommien lisäksi emme ole kovinkaan paljon muuta ehtineet tehdä. Hyötytarha on valmisteltu talvea varten, samoin kasvihuoneet, ja jänisverkot on laitettu puuvartisten suojaksi. Viimeiset porkkanat ja palsternakat nostin äskettäin, ja samoin keräsin ensimmäisen kerran satoa japaninruusukvitteneistämme. Maa-artisokkaa aion kaivella lähiaikoina keittoaineksiksi. Syyskylvöt tein äskettäin ja niistä postasinkin viime viikolla.

 

Lokakuun loppupuoliskolla nostin viimeisiä porkkanoita, palsternakkoja ja punajuuria. Muutama toisten kasvien sekaan unohtunut keltasipulikin lavoista löytyi. Parsakaaleista keräsin myös viimeisen sadon, samoin kerä- ja punakaalista.

Kesäkeittiön sisähommat eivät ole viime viikkoina edenneet lainkaan, mutta marraskuussa olisi tarkoitus tsempata tämän kanssa. Varasto-polttopuuyhdistelmä sai ovensa ja viherkaton rakenteet on jo melkein kokonaan tehty, mutta vielä vähän hommaa riittää, että rakennus olisi täysin valmis. Sienestämässä olemme käyneet, ja suppilovahveroita on löytynyt edelleen tosi hyvin. Ensi vuoden puutarhasuunnitelmiakin olemme jo vähitellen alkaneet miettiä, mutta niitä on tarkoitus tarkentaa ja hioa vielä talven aikana.

Aiemmat postaukseni omavaraisuusaiheiseen yhteispostaussarjaan liittyen:
 
Tässä vielä lista muista tämän kuukauden yhteispostaukseen osallistuvista blogeista: 

Vyöhyke 1

Vyöhyke 2
 
Vyöhyke 3

Vyöhyke 7
 
Iloa ja valoa alkavaan marraskuuhun! 

P.s. Blogissani käynnissä olevaan siemenarvontaan ehtii vielä hyvin mukaan.:)

4 kommenttia:


  1. Olen taas kerran tuskaillut pihalta kertyvien lehtiröykkiöiden kanssa, isoista koivuista ja vaahterasta tavaraa syntyy. Täytyypä kokeilla lehtien laittamista säkkiin, multaa ei koskaan ole tarpeeksi. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
  2. Herkullisen näköinen tuo sadonkorjuukuva :)

    Juurikkaan on kyllä kiitollisia kasvatettavia, kun niitä voi kerätä näinkin myöhään kerta kerralta suoraan pöytään. Meilläkin on osa vielä maassa. Perunoista syötiin juuri viimeiset, mutta porkkanoita ja punajuuria vielä riittää.

    Mua ilahdutti tuo tomaattien siemenpaperivinkki. Se kuulostaa todella kätevälle tavalle toimia.

    VastaaPoista
  3. Olen miettinyt myöskin tuota lehtien säkittämistä. Tosin sitten pitäisi myös haravoida ja sitä en juurikaan harrasta!!!😆

    VastaaPoista
  4. Omat siement ovat niin ihania <3 Teen kuule ihan samalla tavalla kuin sinäkin. Vaikka miten tomskun siemeniä huuhtelisi, on ne vaan niin liimalimaisia, ettei niitä jaksa paperista repiä irti. Joskus teen niinkin, että viipaloin tomskun ja siinä samalla kun muutenkin kuivaan tomskuja tai muuta kuivurilla,kuivatan jokusen viipaleen siemenineen ja ropsauttelen sitten kuivasta viipaleesta siemenet irti. Kuivurin lämpö on niin mieto, ettei siemenet tunnu siitä pahastuvan.

    Mukavaa marraskuuta sinne :)

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!