torstai 31. lokakuuta 2019

Ilmakasvin lumoissa

Olen ihastellut ilmakasveja parin vuoden ajan ja suunnitellut sellaisen hankkimista itsekin. Viime keväänä lopulta ostin ensimmäisen ilmakasvini, käpytillandsian, ja siitä alkaen olen ollut täysin ilmakasvini lumoissa. Vähän jännitin, miten kasvi tulee meillä viihtymään ja osaanko hoitaa sitä oikein. Vaikka monessa paikassa sanotaan, että ilmakasvit ovat helppohoitoisia, kunhan vain kerran viikossa muistaa niitä kastella, olen lukenut myös päinvastaisia kokemuksia. Toki asia riippuu varmasti myös ilmakasvin lajikkeesta, ja käpytillandsia taitaa olla sieltä helpoimmasta päästä. Mielenkiinnolla olen tarkkaillut tillandsian kotiutumista, ja ilokseni se on viihtynyt lasipallossaan tosi hyvin. Nyt toiveissani olisi saada näitä eksoottisia ihanuuksia lisää!:)

Käpytillandsia asustaa olohuoneen ikkunan edessä reiällisessä lasipallossa. Lasikuvun alla tai -pallossa kasvi pidättää paremmin kosteutta kuin huoneilmassa, ja sen kastelutarve vähenee.

Olen kylvettänyt käpytillandsian noin kerran viikossa 15 minuutin ajan haaleassa vedessä. Tunnustan kuitenkin välillä olleeni laiska ja korvanneeni kylvyn muutamalla suihkauksella sumutinpullosta. Etenkin kesällä puutarhakauden oltua "kuumimillaan" tillandsia sai tyytyä suihkutteluun. Muuta hoitoa käpytillandsia ei olekaan tarvinut.

Kylvyn jälkeen kasvi on köllötellyt vielä hetken esim. talouspaperin päällä ylösalaisin, jotta ylimääräinen vesi valuisi pois sen sopukoista. Sitten se on palannut takaisin lasipalloonsa odottamaan seuraavan viikon kylpyvuoroa.

 Onko sinulla ilmakasveja?

Iloa päivääsi!

keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Puutarhavierailulla: Punkaharjun Puulajipuisto

Syysloman aikaan kävimme viikonloppulomalla Punkaharjulla, jossa teimme retken myös Puulajipuistoon. Puisto on osa Punkaharjun n. 1250 hehtaarin kokoista tutkimusmetsäaluetta. Puulajipuisto on perustettu v. 1929-1938 ja siellä kasvaa yli 50 eri puulajia. Puistoon on ollut tavoitteena koota kaikki Punkaharjun olosuhteissa menestyvät havupuulajit sekä kaikki kotimaiset lehtipuulajit. Puulajipuiston ja tutkimusmetsäalueen sisällä on tarjolla eri pituisia reittejä, joista pisimmän pääsee kiertämään jopa autolla. Meille sopivaksi valikoitui reilun 3 kilometrin pituinen Kokonharjun polku, joka kulkee osin puulajipuiston puolella, mutta välillä poikkeaa sen ulkopuolelle tutkimusmetsäalueella pysytellen. Ajoimme lisäksi puiston sisällä toiselle parkkipaikalle, josta teimme myös lyhyen kävelykierroksen. Aivan paras ruska oli jo valitettavasti lopuillaan, mutta paljon kaunista luonnon väri-ilottelua oli onneksi silti vielä tarjolla. Tervetuloa mukaan ruskaretkelle Punkaharjun Puulajipuistoon!

Polun päässä odottaa puinen penkki kulkijaa. Puiden oksat kaartuvat ihanasti polun ylle. Jos olisimme olleet retkellä vähän aiemmin, ruska olisi ollut varmasti todella hieno, sillä nytkin maisema on kaunis.

Pyökki loistaa keltaisena.

Koreanvaahteran syysväri on komean punainen.

Tuijametsikkö on hienon sinivihreä. Kuvassa sen väri ei ehkä tule aivan samanlaisena esille kuin luonnossa.

Evästauko

Lehtikuusien ruska on todella kaunis. Näyttää melkein kuin osa puista olisi liekeissä.

Kullankeltainen polku halkoo metsää.

Alue sijaitsee Laukansaaressa, joten upeita järvimaisemiakin löytyy.

Mukavia lokakuun viimeisiä päiviä!

maanantai 28. lokakuuta 2019

Syyskylvöt

Olen nyt muutamana vuonna tehnyt syyskylvöjä ja olen ollut niihin erittäin tyytyväinen. Tässä vaiheessa vuotta puutarhatöitä ei ole enää paljon jäljellä, ja kylvöt on nopea tehdä. Ne säästävät aikaa keväällä, jolloin on ihan riittävästi muutakin puuhaa etenkin, jos esikasvattaa hyöty- ja koristekasveja. Lisäksi minulla ainakin pinaatti ja palsternakka ovat tuottaneet paremman sadon syksyllä kylvettynä verrattuna kevätkylvöihin. Myös porkkanat, tilli ja kehäkukka sopivat hyvin syyskylvöihin. Tänä vuonna kokeilen ensimmäistä kertaa mustajuuren kylvämistä syksyllä. Kylvin sitä viime keväänä ja sato jäi olemattomaksi, joten toivottavasti se syksyllä kylvettynä kasvaisi paremmin. Valkosipulit jätin tänä vuonna laittamatta, sillä ne eivät ole meillä koskaan kasvaneet kovin suuriksi, ja säästän nyt niiden tilan jollekin muulle. 

Tämän vuoden syyskylvöjäni istutuslaatikoihin.
 
Tässäpä listausta tämän syksyn kylvöistäni:
 -pinaatti 'Bazaroet'
- porkkanat 'Nantes 2', 'Nantes 6 Fancy', naposteluporkkana 'Sugarsnax 54 F1' ja kesäporkkana 'Oxheart'
- retikka 'Musta Pyöreä'
- palsternakka 'Guernsey'
- kehäkukka 'Orange King', 'Golden Emperor', 'Lemon Zest'

- tilli 'Pikant' 
- mustajuuri 'Duplex'

Kehäkukan ja porkkanan siemeniä pääsemässä mullan uumeniin.

Perennojakin aion kylvää syksyn aikana vielä muutamia, ainakin akileijoja, kurjenpolvia ja kurjenmiekkoja. Niiden siemenet pääsevät lähipäivinä ruukkuihin, jotka upotan talveksi tyhjiksi jääviin istutuslaatikoihin. Keväällä ruukut onkin kätevä nostaa pois kylvöjen/esikasvatettujen hyötykasvien tieltä. 

Teetkö sinä syyskylvöjä? Jos teet, mitä kylvät?

Kaikkea hyvää alkavaan viikkoon!

lauantai 26. lokakuuta 2019

Puutarhavierailulla: Botaniska Trädgården, Lund, Ruotsi, osa 2/4

Viikko sitten blogissani käynnistyi puutarhavierailu Lundin kasvitieteellisessä puutarhassa Ruotsissa. Silloin aiheena olivat mm. kauniit kesäkukka- ja perenna-alueet sekä pelargoni-istutukset. Nyt kuvakierros jatkuu komean kivipuutarhan parissa. Tervetuloa mukaan!

Kivipuutarhassa on kivikkokasvien lisäksi puita ja pensaita tuomassa vehreyttä. Vihreää taustaa vasten kivien muodot korostuvat kauniisti.

Kivipuutarhan toinen reuna on karumman näköinen.

Kivenkoloissa kasvaa mm. rikkoja, mehitähtiä ja maksaruohoja.

Kivipuutarhan toinen reuna on vehreämpi, ja suuria luonnonkiviä on siroteltu niin reunakiviksi kuin istutusalueiden keskellekin.

Sama kohta toisesta suunnasta. Alueella kasvaa mm. vuorenkilpeä ja sinipallo-ohdaketta.

Runsaat perennaistutukset tuovat kivaa vastapainoa suurille luonnonkiville.

Kookkaiden kivien reunustamat polut kiemurtelevat istutusten lomassa.

Tällä kohdalla kivipuutarhan ilme muistuttaa kallion pintaa, sillä laakeita, sileäpintaisia kiviä on lähes vieri vieressä.

Oikeassa reunassa maksaruoho on levinnyt hienoksi matoksi kivien väleihin. Suuren puun katveessa olisi ihana paikka levähtää lämpimänä päivänä.

Kivipuutarhan taakse jää metsäpuutarha.

Kivien välissä olevien matalien havujen ja pensaiden ansiosta liukuma kivipuutarhasta metsäpuutarhaan on sulava. Erilaiset lehtien värit ja muodot korostuvat kauniisti kivien seurassa.

Kivi- ja metsäpuutarhan rajalla on aivan erityinen tunnelma. Tähän voisi jäädä pidemmäksikin aikaa.

Ensi viikolla suuntaamme Lundin kasvitieteellisen puutarhan mahtaville monilajisille istutusalueille, joiden toteutuksessa on käytetty hyvää mielikuvistusta. Ainakin itse nappasin niistä monta ideaa, jotka aion toteuttaa omassakin puutarhassamme.:)

Hyvää viikonloppua!

torstai 24. lokakuuta 2019

Lokakuun loppupuolen kukkijoita, osa 2/2

Postasin alkuviikosta puutarhamme viimeisistä kukkijoista, joita on yllättävän paljon vielä jäljellä aiemmista pakkasista ja lumisateista huolimatta. Puutarhan yleisilme on jo tosi syksyinen, ja monista puista ovat lehdet jo kokonaan pudonneet. Tarkkana saakin olla, että nämä viimeiset kaunottaret tulee huomattua. Tervetuloa jatkamaan kuvakierrosta puutarhamme viimeisten syyskukkijoiden parissa!

Kaunokaiset nostelevat nuppujaan kultaherukan pudonneiden lehtien seasta.

Kivikkolaaksossa mätäsharso 'Rosea' sinnittelee vielä viimeisten kukkien voimin.

Vuoriarho on puutarhamme pisimpään kukkiva kasvi neilikkaruusun ohella.

Turkestaninmaksaruohon viimeiset kukat kurkistelevat omenapuun lehtien alta.

Terassin istutusalueella syysmaksaruoho 'Brilliant' alkaa vasta nyt olla parhaassa kukassa.

Neilikkaruusu 'Pink Grootendorst' kukkii vielä täyttä päätä terassin laidalla.

Läheisessä Pensasryhmässä pensashanhikki 'Pink Paradise' availee vielä nuppujaan.

Terassin sohvaryhmän luona viherseinät ovat vielä keijunmekon ja tuoksuherneen kukkien värittämiä. Krassit sen sijaan joutuivat luovuttamaan pakkasten tultua.

Myös muutama petunia kukkii vielä amppelissa terassilla.

Etupihalla köynnösruusut kukkivat yhä. Etualalla hiekkamaruna ja hurmesilkkiheinä 'Red Baron'.

Nämä viimeiset syksyn kukkijat ovat tavallaan kovin hellyttäviä. Saa nähdä, ehtiikö tämäkään nuppu kunnolla enää edes aueta.

Yksi suurimmista puutarhamme syysyllättäjistä on viereisessä köynnöstuessa edelleen kukkiva loistokärhö 'The President'. Muut loistokärhöt eivät ole kukkineet enää hetkeen.

Samalla etupihan istutusalueella kukkivat myös kirkkaanpunainen köynnösruusu ja kiinankeltakärhö. Etualalla vasemmalla kukassa on helminukkajäkkärä.

Kiinankeltakärhössä on uusia nuppuja, auenneita kukkia ja siemenhahtuvia samanaikaisesti.

Helminukkajäkkärä

Tämäkin punainen köynnösruusu on minusta kovin suloinen, vaikka ulommaiset terälehdet ovatkin jo kylmissä keleissä vähän kärsineet.

Mukavaa viikonjatkoa!

keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Viime hetken kasvisirkus

Ajattelin muutama viikko sitten, että viimeiset ale-kasvit olisi meille jo hankittu, ja iloisesti olin ne maahankin saanut. Paikallisella Hankkijalla alkoi kuitenkin viime viikolla superale, jossa kaikki jäljellä olevat pensaat maksoivat euron ja perennojakin sai eurolla kassillisen. Itse en myymälässä ehtinyt käymään, mutta pyysin miestä käväisemään, jos joku pensas meillekin vielä löytyisi. Töistä tullessani terassilla odottikin sitten aikamoinen yllätys, kasveja oli nimittäin melkoinen valikoima tarttunut miehen matkaan. Nyt viikonloppuna etsimme niille sopivia paikkoja, ja saimme kaikki maahan. Muutama perenna tosin päätyi valeistutukseen toisten jo aiemmin syksyllä valeistuttamieni seuraksi odottamaan ensi kesää ja lopullista kasvupaikkaansa, mutta yllättävän hyvin kaikille muille löytyi lopulta hyvä kohta. Osalle kasveista oli itse asiassa paikka jo mietittynä, mutta olin ajatellut niiden hankkimisen jäävän ensi kesään. Aloimme nyt syksyllä vähitellen valmistella paria uutta istutusaluetta, joihin etenkin puuvartisia kasveja onkin mahtunut runsaasti.

Koko tämä kasvisatsi tuli maksamaan alle 20 euroa.

Tässä vielä listausta viime hetken kasvisirkukseemme osallistuneista kasveista!:)
- nietospensas 'Yuki Snowflake' (Deutzia)
- pensashanhikki 'Créme Brule', 'Tervola' ja 'Abbotswood' (Dasiphora fruticosa)
- keltakoivuangervo 'Tor Gold' (Spiraea betulifolia)
- tarhakurtturuusu 'Scarlet Pavement', 'Pink Pavement' ja 'Pohjolan Kuningatar' (Rosa Rugosa-ryhmä)
- puistoruusu 'Ferdy' (Rosa)
- köynnösruusu 'Flammentanz' (Rosa)
- humala 'Nordbrau' (Humulus lupulus)
- palsamiköynnös (Schisandra chinensis)
- jalohortensia 'Summer Love' (Hydrangea macrophylla)
- leimurakkaus 'Vesuvius' (Lychnis arkwrightii)
- idänkermesmarja (Phytolacca acinosa)
- rönsyleimu 'Blue Ridge' (Phlox stolonifera)
- pisamakello (Campanula punctata)
- kääpiöpeurankello 'Acaulis' (Campanula glomerata)
- parvekemansikka (Fragaria x ananassa)
- särmämaksaruoho (Sedum sexangulare)
- kivikkosuopayrtti (Saponaria ocymoides)
- siperiankurjenmiekka (Iris sibirica)
- sinikuunlilja 'Blue Angel' (Hosta sieboldiana)
- jalokuunlilja 'Regal Splendor' (Hosta)
- syyshohdekukka (Helenium autumnale)
- koristekastikka 'Karl Foerster' (Calamagrostis acutiflora)
- kaukasianmaksaruoho 'Fuldaglut' ja 'Summer Glory' (Sedum spurium)
- oregoninmaksaruoho (Sedum oreganum)

Oletko sinä hankkinut syksyn alennusmyynneistä kasveja puutarhaasi?

Kaunista syyspäivää!

maanantai 21. lokakuuta 2019

Lokakuun loppupuolen kukkijoita, osa 1/2

Ruskan lisäksi puutarhan kaunistuksena näin syksyisin ovat lähes talventuloon asti kukkivat kasvit, jotka eivät syksyn ensimmäisistä pakkas- tai hallaöistä ja lumisateista kavahda. Muutamia näistä löytyy meiltäkin. Nämä syksyn viimeiset kukat jäävät mieleen vähän samalla tavalla kuin kevään ensimmäiset kukkijat. Vuodesta toiseen ne meilläkin ovat lopettaneet kukintansa vasta kunnon pakkasten ja/tai lumikerroksen tultua. Tervetuloa loppusyksyn kukkijoiden kuvakierrokselle puutarhaamme!

Angervorinteessä asteri 'Kesseler' kukkii edelleen runsaasti.

Yllätyksekseni moni köynnösruusuistakin on edelleen täysissä voimissaan. Tämä kaunotar löytyy Angervorinteen ja Liljarinteen välissä olevasta puutarhaportista...

... ja uusia nuppujakin siinä on vielä avautumassa.

Kohopenkki näyttää jo syksyiseltä, mutta vasemmassa reunassa hopeatäpläpeippi 'Beacon Silver' ja oikeassa syysleimu 'Europa' muistuttavat vielä kesästä.

Kohopenkki toisesta suunnasta. Etualalla syysleimu 'Europa', sen juurella mm. purppurakeijunkukka 'Palace Purple' ja keijunkukka 'Velvet Night'.

Pensashanhikki 'Goldfinger' on syksyn takuuvarma kukkija.

Virginiantädyke ojentelee valkeita kukintojaan kohti taivasta, vaikka sen lehdet ovatkin vähän kylmistä keleistä kärsineet.

Tähdenlennon polulla alaskankleitonia availee nuppujaan koivun ja pihlajan lehtien peitossa.

Samalla alueella valkoinen rohtosormustkinkukka on vielä ihan kesätunnelmissa.

Syyspäivänhattu 'Herbstsonne' on kukkinut jo pari kuukautta.

Kaaripenkissä syysleimu 'Laura' aloitti kukinnan tänä vuonna poikkeuksellisen myöhään ja uusia nuppujakin on vielä paljon.

Pionirinteen vuorikonnantatar 'Darjeeling Red' kurottelee kukkavarsiaan syksyn lehtien seasta.

Liljarinteessä marjasinikuusaman katveessa kukkiva yksinäinen orvokki on hellyttävä sinnittelijä.

Kärhöjäkin kukkii vielä yllättävän monta. Tässä tarhaviinikärhö 'Madame Julia Correvon'...

... ja läheisessä puutarhaportissa tarhakellokärhö 'Justa'.

Pionirinteen vieressä olevassa puutarhaportissa suurikukkainen köynnösruusukaan ei haluaisi vielä luovuttaa syksyn ja lähestyvän talven edessä.

Suloista uutta viikkoa!