maanantai 26. marraskuuta 2018

Ihan oikeasti syksyn viimeiset kukkasipulit + arvonta

Pari viikkoa sitten kirjoitin silloin syksyn viimeisiksi luulemistani kukkasipuli-istutuksistani. Kävin kuitenkin sen jälkeen vielä paikallisessa puutarhamyymälässä, jossa kaikki jäljellä olevat kukkasipulipussit olivat euron/kpl. Ruukkuistutuksiin en tullut aiemmin syksyllä sipuleita hankkineeksi, joten päädyin nyt sittenkin hankkimaan kukkasipuleita vielä muutaman pussin lisää. Mielessäni olivat kuitenkin myös tulevat vuodet, sillä pääosa nyt hankkimistani sipuleista on sellaisia, jotka toivottavasti jäävät puutarhaamme monivuotiseksi iloksi. Istutin sipulit ruukkuihin, mutta siirrän niistä suurimman osan ensi kesänä kukinnan jälkeen kukkapenkkeihin. Ainoastaan hollanninkurjenmiekat aion pitää ruukussa, jonka nostan jatkossa talveksi varastoon, sillä ne ilmeisesti talvehtivat Suomessa huonosti ulkona.

Napolinlaukka, matalien laukkojen sekoitus, jossa on ainakin kelta- ja lehtolaukkaa, kevätkurjenmiekka 'Purple Hill' ja hollaninkurjenmiekat 'White van Vliet' ja värisekoitus.

Ajattelin ilahduttaa myös teitä lukijoitani arpomalla alla olevan valkoisen kukkasipulipaketin blogissani. Kukkasipulit ehtii vielä hyvin istuttaa ruukkuun odottamaan ensi kevättä. Hollanninkurjenmiekat voi istuttaa vasta kevätpuolellakin, mutta omani laitoin jo tosiaan ruukussa viileän varastoon, ja jos ne sattuisivat alkaa itää varhain, nostan ne sitten sisälle.

Hollanninkurjenmiekka 'White Van Vliet' ja napolinlaukka, jonka pitäisi karkottaa myyriä eikä maistua kauriille tai jäniksillekään.
 Voit osallistua tämän kukkasipulipaketin arvontaan:
- yhdellä arvalla olemalla tai liittymällä blogini lukijaksi (sivupalkissa oikealla kohta "Lue", joka ei näy mobiiliversiossa, vaan ainoastaan internetversiossa. Sivun alalaidasta saat vaihdettua mobiiliversion internetversioksi) ja jättämällä kommentin tähän postaukseen
- kahdella arvalla tykkäämällä lisäksi blogini sivusta "Puutarhahetki - suurien unelmien puutarhablogi" Facebookissa
- kolmella arvalla seuraamalla lisäksi Puutarhahetki-blogia blogit.fi:ssa
Jokaisesta seuraamistavasta saat siis yhden arvan, joten osallistua voit korkeintaan kolmella arvalla.
Muistathan mainita kommentissasi, monellako arvalla olet mukana!
Osallistumisaika alkaa tänään ma 26.11.2018 ja päättyy ti 4.12.2018. Palkinnon postitus vain Suomeen.

Tervetuloa osallistumaan arvontaan!
Mukavaa uutta viikkoa!

70 kommenttia:

  1. Kahdella arvalla mukaan Bloggerin ja blogit.fi seuraajana. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Kahdella arvalla osallistun. Täällä ja Instassa seuraan.
    rakkauttajamaanantimia@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Yhdellä arvalla mukana :)
    minna1995(at)gmail.com

    VastaaPoista
  4. Taisit käydä samassa paikassa kuin minä :D Noita kahta pussia pidin jo kädessäni, mutta jäivät sitten kuitenkin hyllyyn. Ei pitäisi kyllä enää yhtään kukkasipuleita laitella, mutta... Kahdella arvalla mukana! Mukavaa viikkoa koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna! Taitaa tosiaan olla sama paikka.:D Onnea arvontaan ja mukavaa viikkoa teillekin!

      Poista
  5. Kiitos yhdellä arvalla minäkin onneani kokeilen.♥

    VastaaPoista
  6. Kolmella arvalla mukana. Uutta kevättä kohti mennään!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Tänä syksynä ei tullutkaan ostettua kukkasipuleita, joten kolmella arvalla mukana arvonnassa. pinni59 (at) gmail. com

    VastaaPoista
  8. Olen mukana yhdellä arvalla.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Noinhan siinä usein käy, että innostuu vielä jostakin, vaikka on toisin päättänyt. Tällä kertaa ei hintakaan ollut paha.
    Jätän nyt arpajaiset väliin ja toivotan osallistujille arpaonnea.
    Oikein hyvää marraskuun loppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti Kaija! Puutarhaan liittyvissä ostoksissa minulle tosiaan aika useinkin käy näin, muissa pystyn paremmin pitämään pääni.:) Oikein hyvää marraskuun loppua sinullekin!

      Poista
  10. Ruukkuistutus voisikin olla mukava idea. Yhdellä arvalla sipuleita tvoittelen.

    VastaaPoista
  11. Ruukkusipulit jäivät istuttamatta syksyllä, Irikset ainakin onnistuvat hyvin ruukuissa. Yhdellä mukana (Insta-seuraamista ei vissiin huomioida?).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinulla on hyviä kokemuksia iristen ruukkukasvatuksesta. Niitä harvemmin näkee. Instasta ei tosiaan tässä arvonnassa saa lisäarpaa. Onnea arvontaan!

      Poista
  12. Tosiaan ruukkuihin voi hyvin vielä istuttaa kukkasipuleita.. voisin itsekin laittaa muutaman kun jäi laittamatta(ruukkuihin).
    Mukana kuvassa arvonnassa 2 arvalla :)

    VastaaPoista
  13. Kolmella arvalla mukaan ihanaan arvontaan ❤️ t. Kati

    VastaaPoista
  14. ruukkuistutus on vielä kokeilematta. Kolmella arvolla mukana

    VastaaPoista
  15. Yhdellä arvalla mukaan kivaan arvontaan!😍💕

    VastaaPoista
  16. Mullonki huanoja kokemuksia nuasta hollannikurijenmiakoosta, ei oo noussu ku muutama piikki. Kukkinu ei oo ykskää. Ruukus voiski toimia. Yhyrellä mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruukku tosiaan saattaisi olla niille parempi kasvatuspaikka. Onnea arvontaan!

      Poista
  17. Kahdella mukana. Vielä on kukkasipulit laittamatta.. :)

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Miulla vielä ruukkuihin sipulit istuttamatta! Kerkivää vielä joulun jäläkeenkin, kuhan on sipulit hankittuna viileässä ja mullat ruukuissa vuottamassa. Ja lämmin kellari!
    Yhellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin tosiaan ehtii ruukkuun laittaa vielä. Onnea arvontaan!

      Poista
  19. Mukana kahdella arvalla

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Mukana yhdellä arvalla! Mulla onkin vielä ruukkuihin sipulit istuttamatta ja valkoinen vielä lempivärini kukissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoiset kukat ovat minustakin kauniita. Onnea arvontaan!

      Poista
  21. Yhdellä arvalla mukana.
    En ole koskaan istuttanut .ruukkuihin sipulikukkia:),mutta ruukkujavarastosta löytyis :))

    VastaaPoista
  22. Mukana kolmella arvalla...jännitystä pitää olla .

    VastaaPoista
  23. Mukana kahdella arvalla :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  24. Oi miten kauniita palkintoja. Mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  25. Yhdellä arvalla mukana. Kiva idea arpoa kukkasipuleita ensi vuotta varten.

    vitaevay@gmail

    VastaaPoista
  26. Mukaan yhdellä!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  27. Yksi arpa, kiitos!<3

    ipeaino (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Innolla mukana arvonnassa, kiitos. Käyhän minun blogissani, sieltä löydät myös arvonnan, jos kiinnostaa.

    VastaaPoista
  29. Täällä seuraan. Jutusta tuli ikävä Norjan kauniinvärisiä maisemia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan! Sama ikävä tuli Norjan kuvista minullekin.:)

      Poista
  30. Mukana kahdella arvalla arvonnassa :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...