torstai 28. kesäkuuta 2018

Tuoksujen puutarha

Puutarhassa on hyvä olla iloa kaikille aisteille. Usein huomiota kiinnitetään paljolti puutarhan ulkonäköön, mutta myös tuoksut ja äänet, kuten vaikkapa lintujen laulu tai veden solina, ovat tärkeässä osassa luomassa tunnelmaa. Toisaalta nurmi tuntuu paljan jalan alla kivalta, ja ainakin itselläni on tapana myös hypistellä kasveja, esim. silitellä nukkapähkämön pehmeitä, karvapeitteisiä lehtiä. Lisäksi on hauska napsia puutarhakierroksen lomassa esim. marjoja, herneitä tai muita herkkuja.

Tällä hetkellä puutarhassamme on hehkeimmillään paljon ihanan tuoksuisia kukkia, joita keräsin tähän postaukseen. Pionit ja ruusut ovat näistä tuoksuvista kaunottarista varmasti niitä monelle ensimmäisenä mieleentulevia, samoin syreenit, joiden kukinta tosin on meillä jo ohitse nuppujaan vasta kehittelevää pikkusyreeniä lukuunottamatta. Hyväntuoksuisia kasveja löytyy myös mm. yrteistä, jotka olivat edellisen postaukseni aiheena, enkä sen vuoksi niitä nyt tähän enää ottanut. Kasvihuoneenkin tuoksu on aivan omanlaisensa hyvän fiiliksen tuottaja. Tervetuloa tuoksujen johdattamalle kierrokselle puutarhaamme!:)

Varjoliljat kukkivat meillä nyt ensimmäistä kertaa ja niiden huumaava tuoksu leviää laajalle. Muut liljat näyttävät tekevän runsaasti nuppuja, joten niiden tuoksusta pääsemme nauttimaan myöhemmin kesällä.

Pikkujasmike "Snowbelle" tuoksuu hieman sitruunaiselle.

Viimeisinä laukoista kukkivat O-penkissä vaaleanvioletit, joiden tuoksu muistuttaa syreeniä.

Pidän kovin orvokkien tuoksusta. Valkoinen sarviorvokki "White Perfection" sulostuttaa O-penkkiä.

Atsaleat tuovat tuoksullaan mieleen jonkin eksoottisen, eteläisen paikan. Kuvassa atsalea "Ruususen Uni".

Tuoksupieluksen nimikin kertoo kasvin ihanasta tuoksusta. Tätä siemenestä kasvattamaani kesäkukkaa minulla on sekä ruukkuistutuksissa että valmisteilla olevan uuden istutusalueen reunuskasvina. Tuoksupielus on sen verran helppo esikasvatettava, että sitä tulen kylvämään jatkossakin.

Pionien tuoksua rakastan! Meillä ensimmäisinä kukkaan ehtivät Kaaripenkin "Shirley Temple"-pionit. Muut ovat vielä nupussa.

Ruusujen tuoksuun ei koskaan kyllästy. Meillä terassin yhtä laitaa reunustavat varsin tuoksuttomat neilikkaruusut, joiden sekaan lisäsin viime kesänä mm. kuvassa olevan valamonruusun. Nyt terassillammekin voi tuntea ihanan ruusuntuoksun.

Näiden nyt kukassa olevien lisäksi minun on pakko mainita erityisen hyväntuoksuisena lamohietakirsikka, joka peittää laajalta alalta Rinnepenkkejämme, ja jonka tuoksu leviää alkukesän lämpiminä iltoina terassille asti. Myös höyhenpensaan hapsuiset kukinnot tuoksuvat ihanalle, samoin kultaherukan. Nimensä mukaisesti tuoksumatara on hyväntuoksuinen alkukesän kukkija ja loppukesään kuuluvat loistosalvian ja värimintun voimakkaat aromit. Ajuruohokasvustojen yrttimäinen tuoksu tulee parhaiten esille niitä koskiessa. Mainitsemisen arvoinen on myös perunanarsissi "Bridal Crown", jonka parfyymimainen tuoksu osaltaan saa minut istuttamaan sen sipuleita vuosi toisensa jälkeen. Valkoapilankin tuoksusta pidän, ja apilamattoja meillä on tänä vuonna säästelty ruohonleikkuulta aivan erityisestä syystä, johon palaan ensi viikolla.:)

Mikä on sinun lempituoksusi puutarhassa? 
Iloista loppuviikkoa!

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Pieni yrttiruukkupuutarha

Jo useampana vuonna minulla on ollut kesällä yrttejä kasvamassa terassilla pienehköissä ruukuissa. Yksivuotiset olen syksyllä säiden viilennyttyä ottanut sisälle, jossa ne lopulta ovat syksyn/talven aikana nuupahtaneet. Monivuotiset olen talvettanut ruukuissaan ulkona tuivioiden alla. Tänä vuonna päätin istuttaa yrtit terassille vähän aiempaa isompiin ruukkuihin, jotta niitä ei tarvitsisi ihan niin tiheästi kastella kuin edellisinä kesinä. Tällainen pikkuisesta yrttiruukkupuutarhastani tuli.

Ruukuissa sitruunamelissa, ruohosipuli, basilikat "Emily", "Dark Opal", "Large Leaved", "Ordinary", "Bascuro", sitruuna- ja kanelibasilika, iisoppi, ryytisalvia, timjami ja venäläinen rakuuna. Ystävältäni saamani mintun pistokkaat vahvistelevat vielä juuriaan pienissä ruukuissa ja siirtynevät terassille isompiin ruukkuihin lähiaikoina.

Basilika "Dark Opal" on väriltään hauskan viininpunainen.

Iisoppi

 Onko sinulla yrttejä kasvimaalla tai ruukuissa? Mikä on suosikkiyrttisi?

Kaunista kesäkuun viimeistä viikkoa!

torstai 21. kesäkuuta 2018

Juhannuksen kukkia ja arvonnan voittaja

Keskikesän iloisen juhlan aika alkaa pian olla käsillä. Meillä juhannusta vietetään ihan kotosalla, korkeintaan käymme aattoiltana paikallisessa juhannusjuhlassa lasten kanssa ihastelemassa kokkoa. Puutarhapuuhia on juhannuksenkin ajalle suunnitelmissa, tottakai, mutta aiomme varata aikaa myös mukavaan yhdessäoloon puutarhassa, jossa kukkapenkkien ilme on vaihtunut aivan toiseksi alkukesän kukkijoiden annettua vuoron seuraaville kaunottarille.

Hopeahärkki sulostuttaa Rinnepenkkejä.

Tämän hetken ihanimmasta kukkaloistosta meillä vastaa Sydänpolku, jossa rhodot ovat alkaneet avata nuppujaan. Alppiruusumme ja atsaleamme ovat vielä nuoria, vanhimmat neljä vuotta sitten istutettuja, mutta vuosi vuodelta kukinta on yhä näyttävämpi, ja ilolla odotan, miltä Sydänpolku mahtaa näyttää vuosien kuluessa. Lakka "Nyby" kukki Sydänpolulla jo aiemmin ja marjojakin näyttäisi olevan tulossa. Rhodojen lisäksi tällä hetkellä kukassa ovat nukkekanervat, suokukat, jalomaaraimet "Beata" ja "Sofia", mesimarjat "Susanna" ja "Pima", metsämansikka ja rentoakankaalit "Burgundy Glow" ja "Rainbow". Lisäksi Sydänpolulla kukkii uusi hankintani, ihastuttava nietospensas "Yuki Cherry Blossom".

Edessä kamtsatkanalppiruusu, jonka takana alppiruusu "Royal Red" vasta alkaa availla nuppujaan. Rentoakankaali loistaa siniviolettina jo kukkineen alppiruusu "Cunningham´s Whiten" alla.

Kamtsatkanalppiruusu

Alhaalla vasemmalla nietospensas "Yuki Cherry Blossom", atsaleoista kukassa "Ruususen uni" ja "Onnimanni". Edessä oikealla pensasmustikka.

Sydänpolulta taustalla häämöttävälle O-penkille päin. Edessä nietospensas "Yuki Cherry Blossom".

Nietospensas "Yuki Cherry Blossom"

Puistoatsalea "Nabucco"

Revontuliatsalea "Onnimanni"

Atsalea "Ruususen Uni"

Aivan Sydänpolun vieressä ihastuttaa myös Kolmiopenkki, jonka kukkaloistosta vastaavat mm. siperianunikko, lehtolaukka, tarhakullero "New Moon", tarhakellukka "Bell Bank" ja koreahohdekukka. Penkin tällä hetkellä suurin ilon aiheeni on kuitenkin keltarinnekaunokki, jota en tiennyt puutarhaamme istuttaneenikaan. Nimenkin kasville löysin pitkän googlettelun jälkeen. Istutin tuohon kohtaan aiemmin muistaakseni profeetankukkia ja harmittelin, kun ne eivät nousseetkaan. Nyt täsmälleen samalla paikalla kasvaa tuota keltarinnekaunokkia samoin kolmena puskana eli taisinkin saada vääriä juurakoita, mikä ei kuitenkaan haittaa lainkaan. Päinvastoin keltarinnekaunokki on erittäin tervetullut lisä puutarhaamme. :)

Kolmiopenkki. Oikealle kärhöpylväiden taakse jää Sydänpolku.

Tarhakellukka "Bell Bank"

Koreahohdekukka

Tarhakullero "New Moon"

Lehtolaukka kukkii keltapeipin kainalossa.
 
Keltarinnekaunokki

Keltarinnekaunokki

Lopuksi onkin vielä Biolanin tuotepaketti -arvonnan tulosten aika. Arvontaan osallistui 53 lukijaa yhteensä 98 arvalla. Arvonta toteutettiin tälläkin kertaa perinteisenä lappuarvontana, ja onnettarena toimi nyt keskimmäinen lapsemme. Biolanin kivan tuotepaketin voitti ritva. Laitathan minulle yhteystietosi osoitteeseen puutarhahetki@gmail.com, niin palkinto pääsee postin matkaan.:)

Kiitos arvontaan osallistuneille!
Ihanaa juhannusta kaikille!

maanantai 18. kesäkuuta 2018

Kurkistus kasvihuoneeseen

Puutarhassamme on riittänyt nyt viime aikoina niin paljon kaiken uuden rakentamista ja muuta toteuttamista, että kasvihuoneemme on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle. Toki olen käynyt siellä olevia kasveja kastelemassa, nyppimässä pois tomaatin varkaita ja muuta sellaista pientä puuhaa, mutta nyt viikonloppuna vietin kasvihuoneessa pitkän tovin ihastelemassa uutta kasvua ja ihan vain tunnelmoimassa.

Vasemmalla kirsikkatomaatteja, keskellä persikkapuut ja aprikoosipuu, etualalla chiliä ja paprikaa, ja oikeassa reunassa kasvihuonetomaatteja. Takana viiniköynnökset "Somerset Seedless" ja "Zilga".

Kasvihuonekurkku "Vert Long Maraicher" alkaa jo kasvatella satoa, kun "Iznik F1" ja "Chinese Slangen" vasta availevat ensimmäisiä nuppujaan.

Myös chilit "Hungarian Yellow Wax Hot", "Jalapeno M" ja "De Cayenne (Ring O Fire) kasvattelevat jo pikkuchilejä. Loput chilit ja paprikat alkavat vasta kukkimaan. Kuvassa chili "Jalapeno M".

Maissi "Golden Bantam" kasvaa hyvin ruukussa. Vasemmalla alhaalla ananaskirsikka, jonka takana paprikaa ja niiden takana aprikoosipuu. Etualalla ja aivan takana oikealla tomaatteja.

Kurpitsa "Patty Pan Squash Sunburst" alkaa pian kukkia.

Kasvihuone- ja kirsikkatomaatit kukkivat, osassa on jo pieniä tomaatinalkujakin. Kuvassa kirsikkatomaatti "Tiny Tim".

Kotipuutarhurin levähdyspaikka :)

Muistutan vielä blogissani käynnissä olevasta Biolanin tuotepaketin arvonnasta, jonka osallistumisaikaa on jäljellä ke 20.6.2018 asti. Jos et ole vielä osallistunut, käyhän kurkkaamassa!:)

Ihanaa, kesäistä viikkoa!

torstai 14. kesäkuuta 2018

Terassin laajennus etenee (ja muistutus Biolanin tuotepaketin arvonnasta!)

Terassin laajennus lähti meillä käyntiin vauhdilla. Ensimmäisen laajennusosion eli oleskelualueen ja kivialtaan perustukset olivat jo valmiina, joten itse terassin rakentaminen oli nopeaa. Enemmän aikaa veikin terassiin upotettujen istutusaltaiden viimeistely ja köynnöstukien rakentaminen. Nyt ensimmäinen osio on kuitenkin jo täysin valmis, joten tässäpä kuvia, miltä lopputulos näyttää!

Yksivuotisia köynnöksiä varten terassin etu- ja oikeassa reunassa on upotetut istutusaltaat. Köynnöstukien vieressä on kulkuväylät kumpaankin suuntaan. Katoksen ansiosta tilaa voi käyttää myös sateella ja köynnösten rehevöityessä se toivottavasti rajautuu vielä enemmän omaksi "huoneekseen".



Altaissa kasvaa tänä vuonna päivänsiniä ja tuoksuherneitä. Kylvin sekaan myös muutamia köynnöskrassin siemeniä. Köynnökset kiipeilevät ylös vaijereita pitkin.

Läpinäkyvällä muovilla pinnoitetut vaijerit pujottelevat alhaalla istutusaltaan reunaan ja ylhäällä köynnöstukeen ruuvattujen renkaiden läpi.

Sohvaryhmälle ja ruukkuistutuksille on hyvin tilaa.

Terassin pöydällä olevaan maljakkoon keräsin tonttimme takareunasta mm. puna-ailakkia ja metsäkurjenpolvia.

Oleskelualueen vieressä on uusi kivikkokasvialue, jossa kasvaa pallotuijia "Danica", sitruuna-ajuruohoa, lusikkamaksaruohoa ja mehitähtiä.

Pallotuijat kasvavat kivien väliin asetelluissa pohjattomissa saaveissa.

Uuden kivikkokasvialueen myötä olohuoneen ikkunoiden alla oleva terassin osio sai symmetrisen, puutarhaan laskeutuvia portaita kohti kapenevan muodon. Terassikaistaleen toisella puolella näkyy uutta kivikkokasvialuetta vastaava vanha, vähän isompi alue.

Tässä vielä kuva vanhasta kivikkokasvialueesta, jossa on myös pieni vesiaihe suihkulähteen kera. Tällä puolella lusikkamaksaruoho, hopeatoppo ja sitruuna-ajuruoho olivat sen verran reheviä, että otin niistä jakotaimet uudelle alueelle, jotta yhtenäiset kasvivalinnat tekisivät alueistakin harmonisemmat.

Uudella puolella nurkkaan kunniapaikalle pääsi iso, raidallinen kivi, joka sai juurelleen mehitähtiä.

Terassiurakkamme jatkuu edelleen. Seuraavaksi vuorossa on uima-altaan kuopan kaivaminen ja altaalle vaadittavien perustusten tekeminen. Palailen terassikuulumisiin taas, kun saamme jotain uutta valmiiksi!

Tähän lopuksi muistutan vielä blogissani käynnissä olevasta Biolanin tuotepaketin arvonnasta. :)

Lämmintä ja lempeää loppuviikkoa!

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Biolanin tuotepaketin arvonta

Nyt lämpimien päivien palattua ja juhannuksenkin jo vähitellen lähestyessä iloinen kesämieli vain lisääntyy. Kesälomaankaan minulla ei ole enää kovin pitkä aika ja muutenkin paljon ihania juttuja on luvassa lähitulevaisuudessa niin puutarhan puolella kuin muutenkin. Ajattelinkin jakaa kesäiloa käynnistämällä blogissani mukavan Biolanin tuotepaketin arvonnan. Palkintona oleva paketti sisältää blogiyhteistyökumppanini Biolanin Kesäkukkalannoitteen ja Yrttilannoksen, jotka molemmat ovat itsellänikin ahkerassa käytössä. 

Levisia "Little Peach" ja vieressä ruotsinköynnöskuusama "Serotina"

Voit osallistua tämän ihanan paketin arvontaan:
- yhdellä arvalla olemalla tai liittymällä blogini lukijaksi (sivupalkissa oikealla kohta "Lue", joka ei näy mobiiliversiossa, vaan ainoastaan internetversiossa. Sivun alalaidasta saat vaihdettua mobiiliversion internetversioksi) ja jättämällä kommentin tähän postaukseen
- kahdella arvalla tykkäämällä lisäksi blogini sivusta "Puutarhahetki - suurien unelmien puutarhablogi" Facebookissa
- kolmella arvalla seuraamalla lisäksi Puutarhahetki-blogia blogit.fi:ssa
Jokaisesta seuraamistavasta saat siis yhden arvan, joten osallistua voit korkeintaan kolmella arvalla.
Muistathan mainita kommentissasi, monellako arvalla olet mukana!
Osallistumisaika alkaa tänään ma 11.6.2018 ja päättyy ke 20.6.2018. Palkinnon postitus vain Suomeen.


Vuorikaunokki "Purple Heart"


Meillä terassin laajennus on edennyt mukavaa tahtia, ja postailenkin lähipäivinä siitä lisää. Myös uutta istutusaluetta olen vähitellen alkanut tehdä nuotiopaikan läheisyyteen, joten senkin kuulumisia on luvassa jatkossa. Ihanaa touhua puutarhassa riittää ja onkin mahtavaa nähdä suunnitelmien toteutuvan. Tätä aikaa on odotettu koko pitkä talvi!:)


Tervetuloa osallistumaan arvontaan! 
Kauniita kesäpäiviä!

torstai 7. kesäkuuta 2018

Syksyn ja kevään hyötykasvikylvöt

Tänä keväänä ja alkukesänä kasvu on ollut vauhdikasta myös hyötytarhan puolella. Kuivuuden vuoksi kastelu-urakkaa on riittänyt, mutta onneksi nyt tällä viikolla on ollut pitkästä aikaa pari sadepäivääkin. Mieheni rakensi viime syksynä kolme istutuslaatikkoa entisten lisäksi, joten tällä hetkellä kasvatan hyötykasveja kuuden laatikon voimin. Toiveissa siintää kuitenkin hyötytarhan laajentaminen edelleen, ja paikkojakin uusille istutuslaatikoille olemme jo suunnitelleet. Niiden rakentamisen aika tosin koittaa todennäköisesti aikaisintaan syksyllä.

Silpoydinherne "Onward", mangoldi "Rhubarb Chard", nauris "Goldana", mukulaselleri "Dolvi" ja sipuli. Mangoldista olemme jo napsineet salaattien sekaan pieniä lehtiä.

Kolmeen istutuslaatikkoon laitoin jo viime syksynä syyskylvöjä, jotka lähtivät loistavasti kasvuun. Vuosi sitten talvivalkosipulit itivät huonosti, mutta tällä kertaa ne ovat nousseet tosi hyvin ja myös edellisvuotiset, tuolloin ainoasta itäneestä valkosipulista keräämäni itusilmut ovat versoneet mukavasti. Syyskylvönä laitoin myös pinaattia "Bazaroet", josta olemme jo pikku hiljaa keränneet satoakin. Muita syyskylvöjäni olivat porkkana "Nantes 2", "Nantes 6 Fancy" ja naposteluporkkana "Sugarsnax 54 F1", retikka "Musta Pyöreä", palsternakka "Guernsey", kehäkukka "Orange King" ja "Golden Emperor" ja nekin ovat kaikki hienosti kasvussa. Kokeilin syksyllä myös jättisipulin "Ailsa Craig" siemenkylvöä, joka ei kuitenkaan onnistunut. Onneksi esikasvatin sitä alkuvuodesta, joten toivottavasti siitäkin saisimme maistiaiset.

Vasemmalla talvivalkosipuli itusilmuista, isommat valkosipulit ovat syksyllä kynsistä laitettuja. Keskellä samoin syksyllä kylvetty naposteluporkkana "Sugarsnax 54 F1". Minulla on vielä istutuslaatikoissa aukitaivutettuna talvella esim. atsaleoilla ja pensasmustikoilla olleet suojaverkot ja niiden päällä kaksin-kolminkertaiset hallaharsot. Talvivalkosipulit ovat nyt hetkessä jo venähtäneet niin, että tästä laatikosta verkko ja harso pitäisi vähitellen poistaa.

Syyskylvönä laitetut retikka "Musta Pyöreä", pinaatti "Bazaroet", josta keräsin jo reilun sadon, ja palsternakka "Guernsey".

Nyt keväällä laitoin suorakylvönä keräsalaattia "Market Favourite", lehtisalaattia "Red Salad Bowl" ja bataviasalaattia "Lollo Bionda", mangoldia "Rhubarb Chard" ja "Bright Lights", silpoydinherneitä "Onward" ja "Kelvedon Wonder" ja kyssäkaalia "Delikatess Weiss". Esikasvatuksen jälkeen laatikoihin pääsivät myös kurpitsat "Patty Pan Squash Sunburst", jättikurpitsa, parsasalaatit, ryhmäsamettikukat "Bonita", kerrottu  isoauringonkukka, kaskinauris ”Enon kanta”, nauris ”Goldana”, lanttu "Wilhelmsburger", mukulasellerit "Dolvi"  sekä kukkakaalit "Erfurter" ja keräkaalit "Ditmarsker". Pavut minulla on vielä kylvämättä, mutta nekin aion laittaa lähipäivinä, jos sää tosiaan viikonloppuna taas lämpenee.

Kaskinauris "Enon kanta" ja mangoldi "Bright Lights". Tästä istutuslaatikosta suurin osa on varattu vielä kylvämättä oleville pavuille.

Keräkaali "Ditmarsker", kukkakaali "Erfurter, ryhmäsamettikukka "Bonita", sipulia ja taustalla kurpitsa "Patty Pan Squash Sunburst", jota kasvatan myös isoissa ruukuissa tällä hetkellä kasvihuoneessa, mutta kelien taas lämmettyä siirrän ne sieltä ulos.

Onko sinulla hyötytarha, ja jos on, mitä kasvatat siellä? Onko sinulla jokin suosikkilaji tai -lajike?

Lämmintä ja lempeää loppuviikkoa!