perjantai 19. tammikuuta 2018

Huhtikuun tärkeimmät kevään merkit -haaste

Sain Maatiaiskanasen elämää –blogista hauskan kevätaiheisen haasteen, jossa tarkoituksena on pohtia viittä itselle tärkeintä ja sykähdyttävintä keväänmerkkiä tietyltä kuukaudelta. Kiitos haasteesta!



Huhtikuun loppupuolella täälläkin alkaa olla kevättä ilmassa, joten monet ihanat kevääseen liittyvät asiat yhdistän juuri kyseiseen kuukauteen. Tässäpä minulle tärkeimmät huhtikuiset keväänmerkit:

- se hetki, kun aurinko ensimmäistä kertaa tuntuu lämmittävän kasvoja, räystäistä tippuu vettä, sulamisvesien purot solisevat tiellä ja linnut visertävät. Näistä hetkistä olen usein pysähtynyt nauttimaan ja niiden muisto lämmittää näin talviaikana. Eikä tähän hetkeen ole enää edes kovin pitkä aika... :)
- puutarhan ensimmäiset piipot, vaikka ne nousisivatkin lumen keskeltä eivätkä edes olisi ihan niitä suosikkikasvejakaan. Uuden kasvukauden alku jaksaa aina ilahduttaa.

Jouluruusuja ja tulppaanin piippoja Kolmiopenkissä 28.4.2017.

- monivuotisten kasvien herääminen kevääseen. Keväisin teen päivittäin kierroksen puutarhassa tutkimassa tilannetta, ja voi sitä iloa, kun huomaan, että tuo kasvi on selvinnyt talvesta, ja tuo, ja tuokin…! Tämä on joka kerta yhtä jännittävää aikaa ja rinnassa kihelmöivä riemu on aina yhtä ihana, vaikkakin myös menetykset ja pettymykset liittyvät näihin kierroksiin yleensä vuosittain.

Krookuksia 30.4.2017 Kohopenkin vieressä.

- päivä, jolloin voi luopua talvitakista ja –kengistä, ja siirtyä ulkoilemaan ja puutarhailemaan jo vähän kevyemmissä vaatteissa.
- kevätkylvöjen tekeminen lasten kanssa ja uusien esikasvatusten itäminen. Ensimmäiset siemenet kylvän yleensä helmikuussa, mutta huhtikuistenkin kylvöjen itäminen sykähdyttää edelleen.

14.4.2017 punakosmoskukka "Sensation"

Haasteen säännöt:

"Huhtikuu on kuitenkin kevätkuu ja tämä haaste lähteköön kiertämään tuoden kevätmieltä tuokioksi lukijoille ja kirjoittajille! Haaste on yksinkertainen:
 1. Tee postaus, ja kerro mistä haasteen sait
2. Kerro huhtikuusi viisi tärkeintä kevään merkkiä, jotka ilahduttavat sinun sieluasi voimakkaimmin. Etelärannikolla kevät on jo maaliskuussa ja pohjoisessa toukokuussa. Muokkaa haasteen kuukausi sinun kevääksesi. Huhtikuu on tässä vain keskiverto.
3. Laita haaste kiertämään haastamalla kolme blogia."

Minä haastan mukaan tähän ihanaan keväthekumointiin seuraavat blogit:

Tämä viikko oli omistettu mukaviin haasteisiin vastaamiselle. Ensi viikolla luvassa on toisenlaista sisältöä.:)

Pirteitä pakkaspäiviä!

44 kommenttia:

  1. Kuvaat sykähdyttävästi kevään merkkejä. Nyt tuli kaipuu kevääseen, vaikka pianhan se on jälleen täällä. Hyvää viikonloppua sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  2. Ai sentään, nauratti tuo sun piippojen nousun fiilikset. Meinaa voikukkakin on ihastuksen kohde, vaikka myöhemmin kesällä sen siementaimia perennojen välistä kitkiessä se ei huvita yhtään :)

    Tämä oli kiva haaste, vaikka sen itse keksinkin! On tullut tosi mukavia kevätfiiliksiä näitä lukiessa. Tämmöisen voimin pääsee tammikuusta sujuvasti helmikuulle. Unelmoiden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tosiaan ihana haaste! Kiitos sen alulle laittamisesta!:)

      Poista
  3. Huhtikuussa luonto jo niin herää.
    Ihanat krookukset.

    VastaaPoista
  4. Nämä mainitsemasi ovat juuri niitä ihania huhtikuun ja kevään merkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä samoja on tainnut olla muidenkin blogeissa vastauksena tähän haasteeseen.:)

      Poista
  5. Oi ihana kevät, kiitos haasteesta. Sun tärkeät sai jo hyvä fiiliksen aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että otat haasteen vastaan! Näitä on mukava lukea.

      Poista
  6. Oi että kun tuli ikävä kevättä! Ihania kuvia. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Hienoa lukea bloggareiden kuvauksia huhtikuusta ja keväästä. Loppujen lopuksi useimmilla on samat innoituksen aiheet, mutta jokainen kuvaa ja kuvittaa niitä niin eri tavoin. Ihanaa, että pian voidaan aloittaa piippojen etsiminen - ja löytäminen.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tähän haasteeseen liittyviä postauksia on tosiaan ollut hauska lukea. Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  8. Nua kaikki kuuluuvat kevääsehen. Ihanat krookukset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Krookukset ovat meillä ensimmäisiä kevätkunkijoita ja ne tuovat kevään.:)

      Poista
  9. Voi miten ihania kevään merkkejä♥ Näitä blogeja lukiessa tulee aina vaan enempi kaipuu kevääseen:) Mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kevättä on jo kova ikävä. Mukavaa viikonloppua sinullekin!❤

      Poista
  10. En malta odottaa kevättä kun luen ja katselen näitä ihania kevät aiheisia postauksia <3
    Tekisi mieli jo mennä tutkimaan joko puutarhassa näkyisi jotain kevään merkkejä,mutta ei ihan vielä!
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kevätpostaukset tosiaan lisäävät entisestään kevään kaipuuta. Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  11. Ihastuttavia kevään merkkejä todella.
    Aurinkoisia päiviä toivottelen sinulle.

    VastaaPoista
  12. Kevättä on huhtikuussa tosiaan jo paljon ilmassa! Kiitos, Tiiu, haasteesta, vastailen mielelläni jonakin päivänä:) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva, että otat haasteen vastaan. Mukavaa viikonloppua sinullekin!:)

      Poista
  13. Ihanat kevätmerkit, niitä odottaen!

    VastaaPoista
  14. Kiitos haasteesta. Ei se huhtikuu enää kovin kaukana ole :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tässä tosiaan ole enää kuin reilu pari kuukautta huhtikuuhun. Tammikuu on kulunut tosi nopeasti.:)

      Poista
  15. Ihana keväinen postaus! Ei enää montaa kuukautta, niin ensimmäiset sipulikukkien piipat pilkistävät jo mullasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Sieltä se kevät tosiaan vähitellen lähestyy.:)

      Poista
  16. Ihana haaste! Kevättä onkin mukava muistella, varsinkin kun se on jo niin lähellä.

    VastaaPoista
  17. Keväthekumointi piristää kyllä keskellä talvea.

    VastaaPoista
  18. Nuo keltaiset krookukset on upeita. Itsekin hankin tuon näköisiä syksyllä. Niitä odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen ei ole lempivärini kukissa, mutta juuri nuo keltaiset krookukset ovat yksiä kevään suosikkikukkiani.

      Poista
  19. Kohtahan onkin jo huhtikuu ja voi alkaa odottaa, mitä sieltä maasta nousee :) Mukavaa sunnuntaita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhtikuu ei tosiaan ole enää kaukana. Mukavaa sunnuntai-iltaa!

      Poista
  20. Ihanan keväinen postaus. Ehdottomasti parhaita juttuja ovat kevään puutarhakierrokset, niissä on suuren odotuksen tunnetta ja iloa :)

    VastaaPoista
  21. Kyllähän tässä on jo kevättä rinnassa! Meillä oli tänään jo sellainen kaunis keväinen ja aurinkoinen päivä, lämmintä lähes 20 C astetta.

    Sielllä koti-Suomessa tärkein kevään merkki oli, kun purot alkoivat liristä. Ja sitten tietysti, kun jäät lähtivät paukkuen järvestä. Hiirenkorvat ja pajunkissat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, miten lämmintä siellä jo on! Täällä on tänään -20 C astetta.:)

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...