maanantai 5. kesäkuuta 2023

Unelmana omavaraisempi elämä: Monimuotoisuutta puutarhassa

Nyt kesäkuun ensimmäisenä maanantaina omavaraisuusaiheisessa yhteispostaussarjassa kirjoitellaan mm. luonnon monimuotoisuudesta. Koordinaattoreina näissä postauksissa toimivat Tsajut ja Korkeala.

Monimuotoinen puutarha tuo lukuisia hyötyjä kotipuutarhurin kannalta ja edesauttaa myös lähiluonnon monimuotoisuutta. Monimuotoisessa puutarhassa nimittäin viihtyvät esimerkiksi pölyttäjät ja monet muut hyödylliset ötökät, linnut ja pikkunisäkkäätkin. Puutarhan monimuotoisuutta on mahdollista lisätä mm. monipuolisella kasvivalikoimalla, jättämällä lahopuuta puutarhaan, erilaisilla istutusalueilla ja vesiaiheilla, joista linnut ja pikkunisäkkäät voivat turvallisesti käydä juomassa. Monivuotiset kasvit tarjoavat puutarhan asukeille paremmin suojaa kuin yksivuotiset, ja puuvartisten suojissa pesivät monet lajit, joten nekin auttavat lisäämään lajien runsautta. Mesikasvit taas houkuttelevat puutarhaan pölyttäjiä. Myös hoitamattomat alueet ovat monimuotoisuuden kannalta toivottavia, sillä ne tarjoavat otollisen elinympäristön monelle lajille.

Erityisesti metsäpuutarhamme alue tarjoaa kodin myös monille linnuille ja pikkunisäkkäille lukuisten pieneliöiden ja hyönteisten lisäksi.

Meidän puutarhassamme monimuotoisuutta lisäävät monet erilaiset istutusalueet. Puutarhastamme löytyy aurinkoisia, paahteisia alueita ja toisaalta myös suojaisaa, varjoisaa metsän siimestä sekä monenlaista aluetta siitä väliltä. Pölyttäjien mieleen olevia kasveja kukkii meillä keväästä aina pakkasiin asti. Monenlaisten perennojen ja kukkivien puuvartisten lisäksi puutarhassamme on sijaa myös joillekin luonnonkasveille ja pikkuinen niittymäinen aluekin meiltä löytyy. Erilaiset kesäkukat täydentävät kasvivalikoimaa. Nurmikon määrä puutarhassamme on vähentynyt vuosi vuodelta ja nykyisin sitä on jo kovin vähän. Yksi nurmikaistale on meillä keväisin kukkanurmikkona, jossa varhaiset, pienet sipulikukat saavat kukkia ja myöhemmin siementää paikoilleen.

Kantopuutarhamme tarjoaa otolliset olosuhteet monille lahottajille. Kompostia käytämme esimerkiksi hyötytarhassa ja silloin, kun sitä riittää, muuallakin maanparannukseen, mikä taas tarjoaa ravintoa erilaisille hajottajille. Pienet vesiaiheet etu- ja takapihalla ovat sopivia juomapaikkoja pienille eläimille ja linnuille.

Kantopuutarhassamme on monille hajottajille mieluisat olosuhteet.

Jos puutarhamme monimuotoisuudesta hyötyvät monet ötökät, linnut ja pikkkunisäkkäät, hyödymme me siitä myös itse. Itsekin nautin siitä, että puutarhastamme löytyy monenlaisia alueita ja kukintaa läpi kasvukauden. Runsas pölyttäjien määrä taas takaa meille paremman sadon esimerkiksi erilaisista hedelmäpuista, marjapensaista ja muista hyönteispölytteisistä hyötykasveista. Puutarhassamme myös esimerkiski tuhohyönteiset ovat pysyneet hyvin kurissa, kun "hyviksille" löytyy sopiva elinympäristö. Lisäksi puutarhan erilaisten asukkaiden touhuja on hauska seurata lasten kanssa.
 
Kukkiva Penkki on meillä ollut aina pelkästään suorakylvettävien kesäkukkien aluetta. Pari viikkoa sitten kylvin siihenkin jälleen kesäkukat, joista monet ovat jo itäneetkin.

Tähän lopuksi kirjoittelen vielä lyhyesti omavaraisuussuunnitelmiemme etenemisestä. Kotipihamme hyötytarhan suorakylvöt tein viime kuussa ja kylvin myös kesäkukkia Kukkivaan Penkkiin ja lavatarhan vieressä olevan matalan aidan vierustalle. Tomaatit, chilit, paprikat, munakoisot, tomatillot, ananaskirsikat, sokerimaissit, vesimelonit ja kurkut ovat jo päässeet paikoilleen isompaan kasvihuoneeseen, jossa lisäksi lavatarhaan ja mökkipalstan kasvimaalle tulevat, esikasvattamani hyötykasvit odottelevat öiden lämpenemistä ja istuttamista lopullisille kasvupaikoilleen. Mökkipalstalla kävimme viime kuussa ja suorakylvöjen ja puuvartisten hoitoleikkausten lisäksi mies kaatoi muutamia koivuja pilkottaviksi polttopuiksi. Mehiläistarhoilla hoitokäyntejä olemme tehneet nyt noin parin viikon välein. 
 
Noin kuukausi sitten kaikki alkuvuoden aikana esikasvattamani taimet muuttivat kasvihuoneeseen lämmittimen turvin. Nyt kasvihuoneen ilme on jo ihan erilainen mm. tomaattien, chilien ja paprikoiden päästyä lopullisiin ruukkuihinsa. Postailen lähiaikoina kasvihuoneemme tämän hetken kuulumisista tarkemmin.

Omasta puutarhasta satoa saamme jo monivuotisista yrteistä, ilmasipulista sekä esikasvattamistani basilikoista. Maa-artisokkaakin keräsin aiemmin. Myös omalla parsalla olemme päässeet herkuttelemaan, samoin raparperilla. Tänä vuonna aion tutustua paremmin myös erilaisiin syötäviin koristekasveihin ja äskettäin postailinkin ensimmäisenä kokeiluvuorossa olleesta kuunliljasta. Villiyrttikauden olemme jo avanneet nokkosella, vuohenputkella ja voikukalla ja näistä kahta ensimmäistä olen myös pakastanut talveksi. Lisäksi mies löysi mahtavat korvasieniapajat, jonka myötä olemme päässeet herkuttelemaan esimerkiksi korvasienimuhennoksella ja saaneet sieniä myös pakastimeen talven varalle.

Kuunliljan versot osoittautuivat ihanaksi kevätherkuksi.

1 kommentti:

  1. Nyt alkoi kiinnostaa tuo kuunliljojen käyttö. Kuinka olet niitä valmistanut?

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...