lauantai 5. joulukuuta 2020

5. luukku: Puutarhavierailulla: Pölkinvuoren kasvimaailma, Urjala

Viime viikkoina olen esitellyt blogissani paria ihanaa yksityispuutarhaa, joissa pääsin vierailemaan Avoimet Puutarhat -tapahtuman yhteydessä viime kesänä. Näitä kohteita on vielä lisää, mutta ajattelin tähän joulukalenteriin valita kiinnostavia kotimaisia puutarhamatkailukohteita. Niinpä jatkan näiden yksityispuutarhojen esittelyä alkuvuodesta, ja lähdemme nyt vierailulle upean tulppaani- ja narsissimeren keskelle Pölkinvuoren kasvimaailmaan. Tervetuloa mukaan!

Toukokuun loppupuolella Pölkinvuoren kasvimaailmassa metsäinen rinne peittyy mm. tulppaanien ja narsissien kukintaan. Koivujen hiirenkorvat hehkuvat loppukevään auringossa.

Istuskelualue on kaariksi taivutettujen pihlajien keskellä.

Yli 100 000 alueelle istutetun, keväällä kukkivan kukkasipulin joukossa on myös mm. skilloja ja keisarinpikarililjoja.

Tässä istuskelualue näkyy toisesta suunnasta. Punaiset tulppaanit ja keltaiset narsissit loistavat kilpaa auringossa.

Tässä on yhdistetty violetteja ja punaisia tulppaaneja sekä keltaisia ja valkoisia narsisseja.

Rinteen alta kuvattu narsissimeri

Kevään sipulikukat levittäytyvät upeasti rinteeseen. Kannot ja luonnonkivet ovat kauniita yksityiskohtia kukinnan seassa.

Tämän kannon sisällä kasvaa isokevättähtiä.

Valkovuokot kukkivat etualalla, taustalla tulppaanien ja narsissien väriloistoa.

Kapeat polut risteilevät 3.5 hehtaarin kokoisen metsäpuutarhan kukkasipulipaljouden keskellä.

Rinnettä vielä toisesta suunnasta

Rinteen päältä kuvattuna narsissit ja tulppaanit levittäytyvät kauniina, värikkäänä mattona alaspäin.

Sipulikukkien runsaslukuinen kukinta ja kevätauringossa loistavat koivujen hiirenkorvat ovat satumainen yhdistelmä.
 


Aluetta kiertää myös pieni luontopolku. Aiempien kuvien kukkasipuli-ilottelu jää vasemmalla näkyvän rinteen toiselle puolelle.

Luontopolku kiertää rinteen kallioisen reunan alapuolelta. Ylhäällä pilkottaa mäntyjen juurilla punaisia tulppaaneja.

Alueelta löytyi myös puutarhataidetta, tässä Johannes Rantasalon teos Morgenstern.

 Seuraavalla puutarhavierailulla on luvassa keskikesäistä kukkaloistoa ja upean runsaita istutusalueita.

Oikein hyvää viikonloppua!

P.s. Joulukalenterin 2. luukusta löytyy ihana siemenarvonta, johon ehtii vielä hyvin osallistua.:)

8 kommenttia:

  1. Joulukalenterisi on ihana. Mukava kiertää postaustesi kautta eri puutarhamatkailukohteissa. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Vau, millaista sipulikukkien ilotulitusta!

    VastaaPoista
  3. Oi oi, miten ihana paikka! Narsissimeri ja kaikki muukin! Tuota kohdetta täytyy pitää mielessä, jos joskus olisi aikaa rekeillä vähän kauempanakin kotoa. Mukavaa viikonloppua ja itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia ja mitkä sopisivatkaan paremmin tulevaan itsenäisyyspäivän teemaan, kuin puhtaan valkoiset koivun rungot sinistä taivasta vasten.
    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  5. Pölkinvuorta seuraan instassa, kiinnostava paikka, olisi kiva päästä käymään. Osallistuin tänään sinivalkoiseen haasteeseen :) Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  6. Komiaa kukintaa! Onneksi kaikkia ei kait tartte joka vuasi istuttaa uurestansa.

    VastaaPoista
  7. Pölkinvuori oli listalla viime kesän vierailukohteissa, mutta käymättä jäi. No, ensi kesänä ehkä sitten. Meiltä tuonne ei niin hirvittävän pitkä matkakaan ole. Kiitos esittelystä!

    VastaaPoista
  8. Ihana paikka! Tuon kukkasipulimäärän istuttamisessa on ollut iso urakka. Kiitos kuvakierroksesta!

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...