keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Lukijan toive: Aurinkopaneelit

Hankimme aurinkopaneelit reilu vuosi sitten ja ajattelin nyt kerätä yhteen kokemuksiamme niistä. Tilasimme paneelit ”avaimet käteen” –tyylisesti eli myyjä hoiti niiden asennuksen (hoitui yhdessä päivässä) ja kytkemisen. Meillä on monikidepaneelit, joiden pitäisi tuottaa sähköä paremmin hajavalossa ja pilvisellä säällä kuin yksikidepaneeleiden. Tällöin sähköntuotto voi jakautua vähän tasaisemmin vuoden ajalle alkaen varhemmin keväällä ja jatkuen myöhempään syksyllä. Yksikide ilmeisesti taas tuottaa paremmin kesällä suorassa auringonpaisteessa. Paneelimme ovat 275-wattisia ja niitä on yhteensä 22 kpl, jolloin paneeleidemme laskennallinen maksimiteho on 6050W. Jos sähköä tulisi täydellä teholla, saisimme siis 6 kW tunnissa. Todellisuudessa tuotto kuitenkin vaihtelee päivän aikana jatkuvasti riippuen mm. siitä, onko pilviä ja mistä kulmasta aurinko paistaa.



Meillä on invertteri, jotta paneelit saatiin liitettyä sähköverkkoon. Akuston hankkimista pohdimme, mutta laskelmien jälkeen totesimme, että akuston hankkiminen ei ole tämän kokoluokan aurinkopaneelistolle kannattavaa (akkujen hinnat ovat sen verran korkeita, että paneeliston pitäisi olla selkeästi suurempi kattamaan hankintakulut). Sähkö tulee ensisijaisesti omaan käyttöömme, jos kulutusta on, eli yritämme pestä pyykit, tiskit, tehdä uuniruoat, lämmittää ulkoporealtaan yms. silloin, kun aurinko paistaa. Ylimääräisen sähkön ostaa sähköyhtiö. Kannattavampaa on kuitenkin käyttää sähkö mahdollisimman tarkasti itse, sillä sähköyhtiön maksama korvaus on selkeästi pienempi kuin mitä kuluttaja sähköstä siirtomaksuinen maksaa.

Talvella lumia joutuu puhdistamaan katolta tavallista useammin, jos tahtoo saada aurinkosähköä.

Viime vuonna meillä paneelit alkoivat tuottaa sähköä 17.2., marras-tammikuu olivat vuodenvaihteessa 2018-2019 nollatuotolla. Parhaiten sähköä tuli keväällä ja alkukesästä. Sähköntuotto jatkui viime syksynä kuitenkin vuoden loppuun asti, tosin pikkuhiljaa vähentyen. Vielä joulukuussakin sähköä tuli aurinkoisina päivinä pieniä määriä ja nyt myös tammikuussa sähköä saimme, parhaimmillaan tosin vain parin kasvivalon sähköntarpeen verran, mutta onpahan sekin jotain. Tänä talvena leutojen säiden ansiosta paneelit on ollut helpompi pitää lumettomina verrattuna viime talveen, joka oli meillä päin runsasluminen. Jos paneelien päällä on yhtään lunta tai jäätä, ei sähköä tule lainkaan. Tämä onkin varmasti poikkeustalvi sähköntuoton suhteen, sillä yleensä meillä täällä IV-vyöhykkeellä on selkeästi lumisempaa. Palailen aurinkopaneelikuulumisiimme taas myöhemmin kokemusten karttuessa lisää. Myös kysymyksiä paneeleista otan edelleen mielelläni vastaan.:)

Aurinkoista viikkoa!

21 kommenttia:

  1. Aurinkopaneelit ovat hyvä ratkaisu.
    Meillä niin paljon korkeita puita omia ja naapurinn ,aurinko vin hipaisis kennoja;(
    Tuo edellisen -jutun taulun kehys on aivan ihana!!!
    sisälle ja ulos sopiva.Kiitos vinkistä!
    Mukavaa viikkoa Sinulle!!

    VastaaPoista
  2. Aurinkopaneeleja mekin ollaan mietitty. Ensin on kuitenkin niin paljon muuta laitettavaa kodissa, että aurinkopaneelien hankinta jää hamaan tulevaisuuteen. Kiva lukea kuitenkin kokemuksia aurinkopaneeleista. Niissäkin varmaan tekniikka kehittyy koko ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niissäkin tekniikka tosiaan varmasti kehittyy jatkuvasti.:)

      Poista
  3. Mikä firma ne teille toimitti? Minä laitatin myös mökille, katsotaan mitä sinne rupeaa kuulumaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä toimittajana oli Pokas Oy. Kiva, että sinullakin on aurinkopaneelit mökillä!

      Poista
  4. Meillä paneelit on kytketty niin, että tehon ylittäessä tietyn rajan, boilerialkaa lämmittää vettä aurinkosähköllä.

    VastaaPoista
  5. Kahden vuoden aikana sähköä tullut lähes 4500kwh,eli puolet yhden vuoden kulutuksesta.Meillä on kaksi ilmalämpö pumppua joilla kulutus putosi n.3000kwh,3 vuotta sitten sähkökulutus
    n.12000kwh.Meillä täällä Kainuussa on Suomen kallein siirto hinta joka vähän rassaa köyhää eläkeläistä, mutta näillä mennään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sähköä on tullut teillä hyvin. Siirtomaksut ovat tosiaan aika iso osa sähkönhinnasta.

      Poista
  6. Kiva lukea käyttäjien kokemusta asiasta. Asiaan on perehdytty käyttäjä kannalta. Voisiko asiaan vielä palata myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että postaus oli mieluinen! Palaan asiaan taas, kun lisää kokemusta on karttunut.

      Poista
  7. Kiitos tiedoista! Mietin miten lumenluonti on teillä järjestetty, kun kuvassa ei näy kulkureittejä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan!:) Meillä on sellainen pitkävartinen puhdistusväline, jolla lumet saa otettua paneeleiden päältä pois katolla kulkiessa. Palaankin vielä tähän asiaan myöhemmin kuvien kera, niin saan havainnollistettua sen paremmin. Kiitos hyvästä kysymyksestä!

      Poista
  8. Mielenkiintoista, että myös tammikuussa saattaa tulla sähköä. Vaikkakin pieniä määriä, mutta tosiaan on sekin jotain. Ollaan mietitty myös aurinkopaneeleita. https://www.oulunsahkotek.fi/aurinkopaneelit-ja-aurinkokennot/

    VastaaPoista
  9. Kiitos kokemuksiesi jakamisesta aurinkosähköjärjestelmään liittyen. Aurinkopaneelijärjestelmä omakotitaloon on minulla ollut mielessä pidempään. Täytyy laittaa muistiin tuo monikide- ja yksikidepaneeleiden ero. Etenkin Suomessa voisin kuvitella, että nuo monikidepaneelit ovat hyvä ratkaisu kun ottaa huomioon pimeät vuodenajat?

    VastaaPoista
  10. Minä haaveilen aurinkosähköjärjestelmästä. Meidän tuttu myös puhui, että aikoo ehkä semmoiset hankkia tänä kesänä. Uskon, että me voisimme myös jonkinlaista säästöä sillä tehdä. https://www.ykkossahko.fi/aurinkovoimalat-lappi

    VastaaPoista
  11. Kiitokset. Meille on tulossa aurinkosähkö taloyhtiöön. Kytkentää myös mietin, että kuinka se tulee menemään. Noh, eiköhän ammattilaiset osaa hoitaa homman.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...